torstai 21. maaliskuuta 2013

Silkkaa rahastusta

Vanhin pojista on mopokortti-iässä. Sen hankkimisesta ei ole taloudessamme sen enempää keskusteltu, sitä on pidetty itsestäänselvyytenä. Suorittihan isosiskokin sen aikoinaan, 4 vuotta sitten.

Ajat on muuttuneet siskon mopokortista, ja kortti suoritetaan nyt ihan eri tavoin. Vanhempien kohdalla asiassa näyttelee pääroolissa lompakko, ja suoraan sanoen sen paksuus. Hinta on pakollisten oppi- ja ajotuntien jälkeen silkkaa rahastusta.
Autokoulu ottaa tuon 480 euroa, päälle tutkintomaksu, mopokortin hinta ja passikuvat. Todellinen hinta lienee lähempänä kuuttasataa euroa. En nyt vain mahda sille mitään, mutta minusta 480e kolmesta illasta autokoululla (1,5h x3) ja kolmesta ajotunnista on hippasen ylikanttiin hinnoiteltua toimintaa, vaikkakin täysin laillista. Eikä meillä mopokoululaisen vanhemmilla ole muuta konstia kuin maksaa.

Tässä kohtaa sitä taas miettii, että suvussa saisi olla vähintään yksi lääkäri, juristi, autokoulu, pitopalvelu, putkifirma ja kuljetusyhtiö. Jos hintakehitys on tuollaista, niin tässähän saa ihan oikeasti miettiä uutta uravalintaa omalla kohdalla. Ei riitä että pitää työstään, kyllä sillä pitää myös elää.

35 kommenttia:

  1. Samaa siunailin pari vuotta sitten, kun Keskiketterä (juuri muutoksen ja hinnannousun jälkeen) suoritti mopokorttia. Aivan hurja hinta ja se luvattu alennus autokortista on silkkaa silmänlumetta.

    Kurjaa!

    Kaikilla ei oikeasti ole mahdollisuutta ajokorttiin! Hiukan hirvittää Keskiketterän autokortin suoritus vuoden päässä - IIK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin samalla paljonko 1700e ajokortista saa alennusta, niin kuulemma 100e! Rahaa se on tietysti sekin. Aika lujilla sitä olisi jos tässä olisi ajokortin hankintaa joka vuosi, onneksi on aina pari vuotta välissä jotta voi säästää :)

      Poista
  2. Totta tuo mopokortin hankkiminen on kallista.

    Oma Poikamme suoritti tuon kortin 4 vuotta sitten ja silloin laskin sen maksaneen hiukan alle 300 euroa. Mutta hän ei saannut autokoulusta yhtään oppituntia eikä käytännön opetusta. Itse opiskeli netistä ja isänsä kanssa ja suoraan kokeeseen. Olisimme toivonut enemmän käytännön opetusta sekä liikenteen mukana opettajan kanssa. Niistä muutamasta opetustunnista olisimme maksaneet.
    Niin moni nuori on menehtynyt samana vuonna mopokolarissa saatuaan mopokortin.

    Nyt poika täyttää 19 v ja on jo auto alla, mutta aina olen huolissani jos poika on liikenteessä. Suur Helsingin alueella liikenne on ihan erilaista kuin täällä maalla.

    Katja, Turvallisia ajo-opetuksia vanhimmalle pojallenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin, että tytön kortin hinnaksi tuli n. 100e. Netissä teki ilmaisia harjoituksia kirjallisia varten ja ajokokemusta oli jo omassa pihassa ajamisesta. Muutaman vuoden päästä olisi kiva tietää onko uudistus vähentänyt onnettomuuksia. Hyvä jos on. Vanhin poika on aika rauhallinen tapaus, mutta nuoruus se voi tietysti saada aikaan vaikka mitä vauhdinkin suhteen.

      Poista
  3. Pikkusiskolla oli sama juttu edessä tuossa viime vuonna.. Mopokortin suoritushan maksaa saman verran kuin kevytmoottoripyöräkortin suoritus vielä ennen ko. korotusta. Samaa mieltä, aivan totaallista rahastusta. Hyvähän se inssi siinäkin on tätä nykyään, mutta kulut siitä huolimatta vaikuttavat todella hurjilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inssi ja muutama teoriatunti on hyvä. Ja toivottavasti tällä on nyt sitten vaikutusta niihin onnettomusstilastoihin.

      Poista
  4. Oho, onpa tosiaan rahastusta!!! Meillä tuo on edessä vuoden päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallista on, kolmelle kun tuon kustantaa ja neljälle ajokortin. En edes viitsi laskea summaa.

      Poista
  5. Voi järkky. Kyllä eläminen toden totta on vaikeaa. En suosittele uravalinnassa myöskään yrittäjäksi ryhtymistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjyys onkin ihan toinen postauksen aihe :D Ne verot ja maksut ja kaikki muut kommervenkit. Joskus oikeesti ihmettelen miten ne kaikki voi hallita.

      Poista
  6. Huh! Hirvittävän kallista! Monelle kun se mopokortti on kuitenkin tosi tarpeellinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä maalla se on nuorille tosi tärkeä, ilman mopoa on vielä täysin vanhempien kyytien varassa.

      Poista
  7. Tässä kohtaa sitä taas miettii, että suvussa saisi olla vähintään yksi lääkäri, juristi, autokoulu, pitopalvelu, putkifirma ja kuljetusyhtiö. Jos hintakehitys on tuollaista, niin tässähän saa ihan oikeasti miettiä uutta uravalintaa omalla kohdalla. Ei riitä että pitää työstään, kyllä sillä pitää myös elää.

    Tarkoitatko että jos suvussasi olisi yksi autokoulu se antaisi opetuksen ilmaiseksi???? Pyhällä hengelläkö se sitten elää??? Eikö sen tarvi elää työllään??? Suomalaiset on häpeämättömiä hyväksikäyttäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa anonyymi. Jokaisen pitää elää työllään, myös sukulaisen. Siksipä en maininnut mitään ilmaisuudesta kuten sinä. Työstä kohtuullinen korvaus, mutta ymmärrät varmaan, että vaihtokauppaakin voi tehdä. Toki niin että se on verottajankin silmissä rehellistä. Tällä ajatuksella en laske perhettämme häpeämättömiin suomalaisiin hyväksikäyttäjiin. Eikä heitä löydy suvustakaan.

      Poista
  8. Mun mielestä toi mopokortti itsessään on tosi hyvä asia. Siis se puoli siitä, että nuoret mopokuskit saavat vähän opetusta asioihin. Toivottavasti tunneilla tuodaan mopolla ajamisen riskit vaaratilanteissa hyvin selväksi ja kuinka tärkää turvallisuus on.

    Mutta onhan kyllä suolainen hinta sille lystille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on teoriatunnit ja ajoharjoittelut on hyvä asia. Takuulla sinne päähän jää jotain ja enemmän kuin äidin tai isän kertomana. Mutta kallista on, ja kolmen vuoden päästä ajokortti. Kysyin päivän hintaa, oli sellaiset 1700e.

      Poista
  9. Voi luojanpyssyt, mikä hinta. Ja muutaman vuoden kuluttua se on sitten ajokortin hankinta edessä.

    Juuri vähän aikaa sitten meinasin pyörtyä, kun Hesarissa selvitettiin ajokorttien hintoja. En ymmärrä, miten millään perheellä voi olla varaa kortittaa nuorensa. Edes opetusluvilla ei enää saa edullista korttia, eli kohta köyhien perheiden lapset sitten eivät aja autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninpä on, plus että sitten alkaa olla seuraava poika mopoiässä :D Ei tarvitse lapsiperheen miettiä minne rahansa laittaa.

      Poista
  10. OMG! Mun nuoruudessa, jolloin ei siis ollut koko mopokorttia (joka sinällään on hyvä juttu, että lapset saavat opetusta liikenteestä) taisi uusimmat mopot maksaa uutena tuon verran.

    Ihan huikean kallista. Kyllähän ne tilat, opettajat, vehkeet, luvat, vakuutukset ja välineetkin maksaa sille yrittäjälle, mutta joku roti sentään. Tuntuu kyllä kalliilta palalta paperia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tuohon vielä se mopo päälle :D

      Autokouluyrittäjänkin on elettävä, mutta jotenkin silti tuntuu kohtuuttoman kalliilta.

      Poista
  11. Lisäisin tuohon sukulaislistaasi, että parturi-kampaaja olisi kans kiva :D -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parturi-kampaaja ehdottomasti listalle!

      Poista
  12. Meillä suoritti lapsi ajokortin tässä kuussa. Hinta oli autokoululle 1200 euroa sekä inssiajot 111 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tuo omalla opetusluvalla vai autokoulussa? Autokoulun hinnaksi ihan mielettömän halpa! Täällä maksaa 1700e.

      Poista
    2. Autokoulussa. Olemme kyllä tietoisia, että naapurikuntiin verrattuna on edullinen. Tyytyväisiä olimme. Ekalla pääsi läpi ja kotoa haettiin tarvittaessa tunneille/sai ajaa kotiin tunnin jälkeen :) Kaikki yrittäjät sit vaan eivät vissiin ole kiskureita kapitalisteja. Emmekä ole omistajan tuttavia emmekä sukulaisia - itse asiassa en edes tiedä, kuka autokoulun omistaa. Kaksi meillä on tätä koulua käynyt ja kummallakin kerralla on ollut sama meininki. En tiedä, miten muissa kouluissa maksetaan, mutta meillä maksettiin vasta, kun kortti oli saatu, viimeinen erä on vielä maksupalvelussa odottamassa, vaikka lapsi on ajanut jo kuukauden.

      Poista
    3. Täällä autokoulu pitää olla ajoissa maksettuna, mieluiten heti kun aloittaa. Mutta on kiva kuulla, että jossain saa kortin vielä kohtuuhinnalla. Asiakkaita riittää varmasti kauempaakin.

      Poista
  13. Samaa mieltä, mopokortti on rahastusta. Mopokortin jälkeen poika halusi jo viime kesänä kevarikortin ja tietysti menopelin, tänä keväänä sama mankuminen jatkuu. Ollaan yritetty jutella, että mitä järkeä on ajaa kevarikortti (noin 1100 euroa) kun pääsee ajamaan syksyllä jo henkilöautokorttia (heti kun täyttää 17v, hinta n. 2150 euroa). Nuo hinnat hirvittää, meillä 4 lasta. Toivotaan kovasti, että poika saisi kesätöitä, sillä äipän budjetissa ei ole nyt varaa millekään ajokortille :(

    (hinnat täältä http://www.autokoulukulmis.fi/hyvinkaa/ajokortit-ja-hinnat#.UUtZnFf_nZk)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei meilläkään kevarikortti onnistu, ajokortti on seuraava. Ei ainakaan näillä taksoilla ja palkoilla :))

      Poista
  14. Just näin - tässä yhteiskunnassa on käsittämättömiä välistävetäjiä, jotka lähes rikkaa ristiin laittamatta voivat veloittaa tähtitieteellisiä summia. Itse pulitin juuri viime vuonna rakennusmestarille, joka ehkä vaivautui kerran käymään paikalla, lähes tonnin siitä vaivasta, että viitsi nimensä kirjoittaa paperiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajokortti on monesti täysin pakollinen. Julkiset ei toimi maalla, eikä ne taida toimia aina kaupungeissakaan.

      Poista
  15. Juu noi hinnat on ihan käsittämättömiä - meillä on nyt kesällä molemmilla vanhemmilla lapsilla ajokortin kakkosvaihe edessä ja se maksaa noin 400-500 euroa + poliisin maksu. Ja kyseessä on yhden päivän kurssi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hinta muutamasta tunnista. Tytöllä on sama edessä syksyllä.

      Poista
  16. Suomi lienee tutkitustikin euromaan kalleimmasta päästä oleva maa ja sitten kun vielä suhteuttaa ostovoimaan on tilanne aivan mahdoton.

    Mutta yksi asia on, joka Suomessa on edelleenkin perheille ilmainen, ja se on kouluruokailu. 3,50/lapsi/päivä tietää aikamoista lisämenoa vuodessa perheille, varsinkin jos lapsia on vähäänkään enemmän. Ja se ei ole kertaluonteinen maksu, vaan toistuu läpi koko lasen kouluajan, vuoden ympäri.

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on se käsitys siskon puheesta että Saksassa on vielä kalliimpi ajokortti kuin Suomessa. Olenko ihan väärässä? Tosin sitä en tiedä miten ajokortin opiskelu siellä menee, onko esim. enemmän tunteja.

      Kouluruoka on melkoinen tulonsiirto perheille, samoin lähes ilmainen päivähoito. Minusta kunnallisen täysi maksu n. 250e on vielä kovin edullinen siihen nähden millaista päivähoitoa sillä saa aterioineen ja toimintoineen.

      Poista
    2. Ajokorteista en tiedä, omani suoritin Suomessa ja lapset eivät ole vielä siinä iässä...

      Kyllä myös päivähoito on Suomessa lähes ilmaista. Me olemme maksaneet puolipäivähoidosta (8:00 - 12:30) 200 euroa kuussa. Ja se ei pidä sisällään aterioita, päälle tulee vielä aamiaismaksu, joka oli muistaakseni luokkaa 30euroa/kk.

      Saksassa tosiaankin suuren perheen saaminen on kallista puuhaa, ehkä siinä on yksi syy (monien muiden joukossa), miksi saksalaiset perheet ovat niin pieniä. Ihmisillä ei ole varaa suurempaan!.

      tv Leena

      Poista

Kiitos kommenteista :)