maanantai 3. lokakuuta 2011

Vain muutama

Vain muutama pieni ja sievä klapi tarvitaan siihen,
että saa valmiiksi aamupalan, lounaan ja välipalan.

Väittäisin, että puuliesi on kautta historian yksi parhaimmista keksinnöistä.
Nykynaiselle (tai miehelle) sen käyttö ei ole välttämätön pakko,
vaan oma valinta. Näin on minullekin.
Ekologinenkin se on, sanoo kuka mitä tahansa.

Väittäisin vielä, kuten ennenkin,
että puuliedellä laitettu ruoka on paljon maukkaampaa.
Mehukin mehustuu siinä makuaineeksi joka on vertaansa vaikka.

 Kaiken tuon lisäksi saa samalla lämpöä taloon.
Tuvan aamuiset +18 astetta alkaa olla jo vähän viluista.
Sähköpattereita tuvassa ei ole edelleenkään, eikä niitä ole tulossakaan.
Viime talvi pärjättiin pelkän puulieden ja leivinuunin lämmöllä ja näin ajattelimme toimia jatkossakin.
En ole mikään syksyn rakastaja, mutta yksi asia siinä on mitä odotan joka vuosi lämpimän kesän jälkeen.
Se on tietysti puiden rätinä puulieden uumenissa ja siinä hellalla valmistunut ruoka.

6 kommenttia:

  1. Syksyn parasta antia on juuri se, että saa alkaa laittaa ruokaa puuhellalla! Mehumarjatkin kerään aina kokonaisina pakastimeen ja keitän mehuiksi sitten puuhellalla. Ja torppa lämpeää samalla, mikäs sen parempaa!=)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin ruoka valmistetaan puulieden ja leivinuunin lämmössä ja ehdottomasti olen myös samaa mieltä ruuan mausta, parempaa se on kuin sähköhellalla.
    Pönttöuuneissa polttelen tulia myös jo ihan iloksi, vaikka ei lämmityksen takia vielä varsin tarvitsekaan.

    VastaaPoista
  3. Jos olisi Tykkään -nappula, painaisin sitä just nyt!:)

    VastaaPoista
  4. Elellisessä talossamme oli myös puuliesi ja kyllä tykkäsin...☺

    VastaaPoista
  5. Meillä ei puuliettä juurikaan käytetä muuhun kuin lämmittämiseen. En tiedä miksi. Mies on ruokavastaava ja tekee ruoan sähköhellalla. On siinä puuliedellä joskus kiehunut vesi lämmityksen ohessa. Kun ei ollut tiskikonetta silloin pesuvesi aina lämmitettiin puuliedellä.

    VastaaPoista
  6. Ihanan kodikkaalta kuulostaa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)