tiistai 25. lokakuuta 2011

Senteissä

Reissusta on aina kiva palata kotiin jos nyt on mukava olla siellä reissussakin. Maistoin ensimmäistä kertaa eläissäni hirvenvasan sydäntä, tai ylipäätään minkään eläimen sydäntä. Oli se parempaa kuin kuvittelin, mutta silti ei nouse suosikikseni. Maksa sen sijaan oli herkkua, kiitos sisko!

Täällä vietetään nyt "lomaa". Kuopus on kuumeessa ja minä olossa jossa ei tiedä tulisiko flunssa vai ei. Kaikkialta kolottaa ja särkee, ja kurkku on kuin hiekkapaperia. Muuttuisi nyt edes kunnon flunssaksi tai menisi ohi, tällainen välitila on kaikkein pahin.

Vaan asiaan. Elämäntapamuutokseni etenee painon laskun muodossa. Kolme kuukautta on takana ja pudonneita kiloja on 11. Senttejä reilummin. Kuvassa on alimpana pellavahousuni jotka olivat vielä viime kesänä hyvinkin sopivat, nyt tippuvat ihan reilusti päältä. Keskimmäisenä on farkut joihin en mahtunut vielä vanhassa elämässä, nyt roikkuvat päällä. Päällimmäisenä viikonloppuna ostetut farkut jotka mahtuvat päälle vaikkakin hyvin tiukasti. Turhan sopivia en viitsinyt ostaa koska paino saa vielä pudota.
 Reisienkin kohdalla eroa on. Pellavahousut nyt olikin jo itsessään löysät, mutta nuo keskimmäiset farkut oli liian pienet reisienkin osalta vaan ei enää. Nyt reidet menee päällimmäisiin farkkuihin ihan hyvin.
Nyt alkaa itsestäkin tuntua, että tuloksesta voi olla ja saa olla ylpeä. Paino on tippunut niin nopeasti ettei oma pää tahdo pysyä perässä. Muuttuneeseen peilikuvaan on ollut jopa vaikea tottua, on se ylimääräinen paino ollut jo niin monta vuotta osa minua, ikäänkuin kuulunut asiaan.

Suurin työhän tulee olemaan tavoitepainon hallinta ja ylläpito, toivottavasti onnistuu. Onneksi perhe tsemppaa ja on asiassa mukana.

21 kommenttia:

  1. Wau, onnittelut!
    Saanko kysyä minkälaista dieettiä noudatat ja miten orjallisesti?
    Taija

    VastaaPoista
  2. Taija: Olen karsinut ruokavaliostani sokerin, pastan, riisin, perunan ja viljat eli karppausta tämä kai sitten on. Ihan orjallinen en ole, eilenkin söin palan leipää kun sitä tuli leivottua. Syön joskus hedelmiä enkä vierasta kylässä tarjottua herkkuja. Tarkoitus on syödä niin, että näin voin syödä lopun ikääni.

    VastaaPoista
  3. Vau! Aivan uskomatonta! Onnea hurjasti!

    VastaaPoista
  4. Mahtavasti olet uudessa elämäntavassasi pysynyt...todella hieno saavutus ja noilla housuilla sen meille hienosti näytät...☺
    Onnea paljon jatkoonkin!!!

    VastaaPoista
  5. eli jos saan lisää udella, miten ole karsinut sokerin? kaiken makean, vai liittyykö siihen myös esim jugurtit? hedelmät kuinka radikaalisti?
    Onko sinulla paljon pudotettavaa?
    Ei ole pakko vastata, mutta kiinnostaisi tietää!
    Taija

    VastaaPoista
  6. Nitta: Kiitos :)

    Irmastiina: Kiitos :) Housuista sen hahmottaa itsekin parhaiten.

    Taija: Kaikki sokeri pois. Myös ne sokeriset jogurtit, karkit, suklaa yms. Syön turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia marjoilla tai soseella jonka olen tehnyt marjoista ja hitusesta sokeria. Eli 100%:sesti en ole ilman sokeria. Mutta on se vähentynyt ainakin 99%. Hedelmistä syön omenaa, luumuja, banaania ja melonia, en kuitenkaan joka päivä. En ole ikinä ollut oikea hedelmien syöjä, sitruksista en ole pitänyt koskaan. Jos haluan herkutella, syön Lidlin 81% suklaata, pari palaa riittää, sitten tökkii :D
    Lähtöpaino oli 88kg, tavoite on n. 65-68kg eli ei mitkään missinmitat. Pituutta on vain 160cm. Mutta kun ei ole rakenteeltaan siro niin luulen että tuo tavoitepaino on hyvä. Jos selaat blogia taaksepäin on siellä aiheesta lisää juttua. Ja todellakin saa kysellä :)

    VastaaPoista
  7. Onnea !
    Ja hoikemmalta näytitkin kun tuossa jokunen aika sitten Launeen Prismassa vaklasin :)
    t .ninnu 70-luku blogi

    VastaaPoista
  8. ninnu: No olisit tullut moikkaamaan! Ja kiitos, kyllä se näkyy kilojen menetys jo näkyy. Paras kommentti taisi tulla tässä eilen omalta tyttäreltä. Äitinsä reidet on kuulemma kaventuneet huomattavasti sitten viime näkemän. Joko ei olla muka nähty aikoihin, tai sitten tytär oli jotain vailla :D

    VastaaPoista
  9. KATJA SÄ OOT UPEE!!!!!!HUIKEE JUTTU!!!!Tarja

    VastaaPoista
  10. Peurankello: Kiitos :) ja siitä halloumista on tullut mun ja miehen uusi lemppari. Kannatti maistaa!

    Tarja: Kiitos <3

    VastaaPoista
  11. Onnittelut hienosta suorituksesta! Itse olen edelleen siinä vaiheessa, että tarttis tehdä jotain, mutta en vaan kykene :(

    VastaaPoista
  12. Rva Kepponen: Ei se aina onnistu. Minä odotin siihen että elämässä on tasaisempaa kaikin puolin, kuopus jo isompi ja että olen töissä. Ei olisi onnistunut pienen lapsen kanssa, miehen firman alkuaikoina tai vain kotiäitinä ollessa. Joten lyhyesti sanottuna, silloin pitää aloittaa kun siltä tuntuu ja jos ei tunnu niin elää silti tyytyväisenä! Myöhemminkin ehtii!

    VastaaPoista
  13. WAU, Upeeta Katja! Mä yritän tsempata itseäni, mutta mulla nää kilot putoo ihan törkeen hitaasti. Kiinteytynyt olen kun alkaa vanhat vaatteet mahtua päälle. Hienosti kuvaa nuo farkut hoikistumistasi. Onnea!

    VastaaPoista
  14. Katri: Kiitos :) No tosta 11 kilosta on suurin osa lähtenyt kahden kuukauden aikana, kuukauden aikana ehkä kilo, joten hidastumaan päin on minullakin. Mutta toisaalta kunhan tippuu. Se kiinteytyminenkin on ihan huippua!! Sitä voisi tapahtua minullakin...

    VastaaPoista
  15. No niin! Sama lähtöpaino täälläkin, vuosien varrella on tikusta tullut aika tuhti varsi, mutta nyt riittää. Kiitos esimerkistä, mahdottoman hyvä suoritus!! Minä perässä, katotaan kuin käy! Vaatekaupassa käynti jo inhottaa siihen malliin, että paljoa ei niissä viitsi oleskella, ja terveydenkään kannalta ei liika elopaino ole hyväksi.

    Hyvää jatkoa sinulle!

    Iiris

    VastaaPoista
  16. Iiris: Tsemppiä!! En ole vielä käynyt pahemmin vaatekaupoilla, mutta lauantaina menen ja ostan takuulla jotain ihan vaan itselleni.

    VastaaPoista
  17. Vau, mahtava muutos! Tsemppiä jatkoon, upeasti olet saanut painoa pudotettua. Ansaitseekin olla ylpeä! :)

    VastaaPoista
  18. Tahdon minäkin onnitella!
    Itse harrastan hyvä karppausta ja kun oikein on livennyt polulta ja turvottaa niin jätän sen hyvän pois siitä..Mutta karppaus toimii! Juurikin maalaisjärjellä kun ajattelee vähän.

    VastaaPoista
  19. Wau mikä muutos. Noista housuista sen tosiaan huomaa! :)

    Nuo kaksi ylintä annosta lähtevät sen näkkärin ohella seuraavan päivien aikana toteutettaviksi. Näyttävät huisin herkullisilta! :)

    Eilen illalla paistoin haloumia iltapalan kanssa ja rupesin pohdiskelemaan saisiko sitä kotikonstein suolattomammaksi... Täytyykin suunnata googlen tietävään maailmaan (heh..) Mietin auttaisiko vedessä liotus ½-1 vuorokautta.. Kotilabra pystyyn! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)