keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Rappiolla

Öhöm, jos joku näkisi ensimmäisenä näkynä pihapiiristä liiterimme, olisi tuo katsoja kauhuissaan. Voisipa kuvitella koko loppukokonaisuuden samanlaiseksi, rappiolla olevaksi vanhaksi tilaksi. No ihan siinä pisteessä ei asiat onneksi ole.

Liiterimme nyt vain on hiukan kehno, elinkaarensa päässä. Katto vuotaa, sitä on tuettu sortumisen estämiseksi liiterin sisältä. Vuorauksen alaosa lahoaa ja ovi tippuu jatkuvasti pois paikoiltaan.
Pressu laitettiin estämään suurimpia kattovuotoja, mutta muuten emme tee mitään. Suunnitelmissa on uuden liiterin rakentaminen samalle paikalle kesällä 2013. Sinne asti tuon pitäisi ja on pakko kestää.
 Liiterin kyljessä on tällainen pieni ja sievä elintasopahka, talomme vanha pikkula. Ollut käytössä 70-luvulle saakka. Nyt siellä saisi istua mukavan viettävässä asennossa. Tätä emme rakenna uusiksi uuden liiterin kylkeen, on se sisävessa sitä arjen luksusta josta en ole valmis kotioloissa tinkimään. En ole muuten edes kurkannut tuonne sisälle. Kaipa se näyttää ihan samalta kuin muutkin ulkohyyskät. Mitään aarteita on tuskin luvassa :D
 Liiterin surullinen ulkonäkö on kuitenkin sivuseikka siihen nähden miten urhoollisesti se pitää polttopuut sisällään. Kuivat koivuhalot on siisteissä pinoissa, klapit omassaan ja pintalauta omassaan, märät puut sullottuna takimmaiseksi. Tänä talvena pitäisi puut riittää jos ei ihan mitään siperia-olosuhteita saada. Saattaapa jopa jäädä puuta seuraavaan talveenkin.
Mukavahan se on taloa lämmittää kun on mitä polttaa.
(Mies sai neljä mottia koivuhalkoja syntymäpäivälahjaksi. Mitäpä muuta sitä mies enää voisi toivoa)

9 kommenttia:

  1. Onneksi pikkula ei ole enää käytössä...ei olisi mukavaa istua noin kaltevassa pikkulassa...☺☺

    VastaaPoista
  2. Olipa mahtava synttärilahja ! Ja niin kauniisti pinossa :)

    VastaaPoista
  3. Ompas siellä puut hyvässä pinossa! Liiteri ajaa siis asiansa hyvin.

    VastaaPoista
  4. Sisävessan ei onneksi nykyisin enää tarvitse olla vesivessa. Meille on rakentumassa uusi kompostivessa ihan lämpimiin sisätiloihin, tosin "varmuuden vuoksi" tuulikaappiin, virallisen ulko-oven ulkopuolelle. Naapurilla sen sijaan on ollut kompostivessa ihan keskellä taloa jo useita vuosia. Eikä se haise yhtään. Eikä saastuta, vaan tuottaa hyvää lannoitetta.

    VastaaPoista
  5. Hei hyvä katos tuo liiteri on polttopuille. Tuo on sitä oikeata tapaa ajatella, niinkauan kun pärjäätte tulla katoksella ja kun tulee hyvä ja oikea aika uudelle sitten sen aika tulee. ;D

    VastaaPoista
  6. Irmastiina: Kurja olisi kohtalo jos tuohon kopperoon joutuis menemään :)

    Riitta: Pakko olla pinottuna jotta liiteri vetää kaikki talven puut. Pahimpina talvina menee 40 mottia puuta.

    Peurankello: Hellyttävä :D

    Anonyymi: Kompostivessaa on mietitty tuonne saunalle sitten kun se korjatan tai rakennetaan uusiksi. Mutta sisälle vesivessa, etenkin tämän työni kanssa :)

    maiju: Juu, mitään ei korjata tarpeettomasti. Välillä hävettää tuo liiterin kunto, mutta mikäs kun toinen vaan pysyy ja pysyy pystyssä.

    VastaaPoista
  7. Aika symppis tuo puuvaja...ja pikkulakin mukavasti könöllään...

    Ei vaan, kunhan puut pysyy kuivana joten kuten ni ni mitä sen väliä...toivottavasti kestää siihen 2013 ettei syysmyrskyt vie hörskää mennessään...heh...

    Meil oli kans aikoinaan Huvilan lato huonos hapes kunnes granni tuli ja kaato sen...toivottavasti teil on suopeammat naapurit =)

    Meillä kans saatiin "viimeinenkin klapi" puuvajaan jo syyskuun lopulla ja koko talven puut siis kuivana jo vajassa, jes!

    VastaaPoista
  8. Heh, extreme-lajina uusimpana: Kuka uskaltaa istua pisimpään kenottavassa huussissa ;)

    Hauskasti se vinossa nököttää.

    Liiteri uhmaa kyllä jo aika montaa fysiikan lakia ;)
    Peukutus pystyssä pysymiseen vuodelle 2013 asti!!

    Polttopuut on kyllä upeissa siisteissä pinkoissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)