sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Timanttisoturi

Nysse kohtuuden joulu on ohi ja se taas
sopii mulle mainiosti.
Laattikkoruuat tökkii ja jotain muutakin olis kiva jo syödä kuin hirvenlihaa. Minä kun en koske sianlihaan eikä syy johdu uskonnosta.
Kun en tykkää mausta.
Aattona meille kuitenkin ilmestyi kaksi soturia aarrepussit kupeellaan.
Voi sitä tärinän ja innostuksen määrää kun kuusen alta paketista paljastui Star Wars valomiekka.
Äiti jopa muisti ostaa pattereita ja lelut saatiin toimimaan saman tien.
Soturin uskottavuutta ehkä hivenen laskee oravakuvioinen pyjama, mutta asennot taitavat olla hyvin harjoiteltuja.
 Kupeella roikkuva pussi on SE timanttipussi. Yksinkertainen idea jonka sain kuopuksen rakkaudesta kaikkeen kimallukseen.
Ostin kirpparilta vanhan kristallivalaisimen muutamalla eurolla. Mustasta velourista pussi joka koristellaan kultapaljeteilla ja kultakirjailulla. Valaisimesta irrotetut kristallit laitetaan timanteiksi pussiin ja aarre on valmis.
Molemmille pienille pojille oli tietenkin tehtävä omat pussit. Ne kulkee lähes koko ajan mukana päivisin ja öisin oma aarre pitää saada tyynyn alle miekan kanssa.
Helppo päätellä mitkä oli poikien tämän joulun hitit.
Varokaa! Täältä tullaan!

16 kommenttia:

  1. Samanlainen miekka oli meilläkin pukinpussissa keskimmäiselle lapsenlapselle ja mieluinen oli :)Ihana idea tuo timanttipussijuttu!

    VastaaPoista
  2. Miekka on meilläkin suosittu, unohtui reissussa ja on nyt tätini luona ja pitäisi se sieltä hakea. Ainoa miinus on matka tädille, joka pitäisi taittaa joko laivalla tai lentäen. Niklas kyllä kyselee vähintään kerran viikossa koska haetaan hänen miekkansa.

    Ihana idea tuo timanttipussi, luultavasti olisi hitti täälläkin:)

    VastaaPoista
  3. MaMMeli: Nyt vaan timanttipussia tekemään :)

    Katri: Miekka vaan postiin, toisaalta uusi ei kyllä kovasti maksa, ei ainakaan tuo meidän versio. Ja sitten vaan sinnekin timattipussin ompelua :)

    VastaaPoista
  4. Joo mä luulen, että uuden ostaminen tulee edullisemmaksi kuin hakeminen lahden toiselta puolelta:)

    VastaaPoista
  5. Ihanat taisteluasennot, ihan vakuuttavat :-) Ja hieno timanttijuttu! Sen verran olen minäkin Star Warseja fanittanut että erotan oikeanlaisen pussin väärästä ;-)

    VastaaPoista
  6. Heh, mun isot pojat on jo 17 ja 19 ja muistan vielä kuin eilisen, kun saivat samanlaiset valomiekat :)
    Ihkuja ovat!

    VastaaPoista
  7. Saila: Ai onkos Star Warsissa myös jotkut pussit? No sehän olis hyvä jos on vaikka tykkää pojat niistä muutenkin kun ovat kaiken kiiltävän perään :)

    Jaana: Jotkut jutut on aina vaan suosikkeja. Isommalla pojalla on sellainen hieno iso kummisedältä saatu valomiekka jota pienemmät saa ihailla vaan kauempaa. Nyt ovat otettuja kun on omat miekat :)

    VastaaPoista
  8. Ihana pikkusoturi! Meillä on aarteina anopin vanhoja koruja, muovihelmiä ja joitain kullanvärisiä ketjuja :-)

    VastaaPoista
  9. Hihihi, aivan mahtava idis, tuo aarrepussi! Meidän poika on myös aivan haltioissaan noista valomiekoista... Äitiä tosin hiukan hirvittää, sen verran huteraa on se huitominen aina välillä... ;)

    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  10. On kyllä tosi hauska tuo Timanttipussi idea, voisi olla meilläkin mieluinen! Täytyykin pitää silmät auki kirppareilla :)

    VastaaPoista
  11. Miten mainiot ritarit teillä ja sä olet kyllä mitä kekseliäin äiti;-)!

    Mukavaa uutta viikkoa teille ja leppoisaa uudenvuoden odotusta!

    VastaaPoista
  12. Jaah, hmm, ehkä muisti on hieman ruosteessa mutta kristalleja saattaa tarvita valomiekan varapatruunoiksi, jos siinä oleva kristalli hiipuu...

    VastaaPoista
  13. Ahhah, ihana postaus! Ja soturi on oikeinkin vakuuttava, vaikkakin oravapyjamassa.

    VastaaPoista
  14. Vekarus : :)) Meilläkin kerätään kaikki tuollaiset aarteet talteen!

    Päivi: Onnettomuuksilta ei olla vältytty, parit naarmut on poskissa mutta ei tunnu menoa haittaavan, taistelut jatkuu...

    Nanna: Kerrankin osui lahja nappiinsa. Ja oli aika tuuri että kiireessä löysin vielä ennen joulua sen valaisimen kirpparilta.

    Aamunkukka: Hauskat on ritarit :) jotkut kilvet varmaan pitäisi kehitellä suurempien vammojen välttämiseksi.

    Saila: Noin se varmana menee, täytyy pojille mainita timanttien käyttötarkoitus!

    Sissi: Ilmeet on ainakin mainiot :D

    VastaaPoista
  15. Meilläkin oli tuollainen viime jouluna. Kesti ehjänä pari tuntia:( Ei ole meidän kaverista soturiksi;)

    Mutta mielettömän hieno idea nuo aarrepussit!

    VastaaPoista
  16. Nina: Tai sitten teille tuli joku maanantaikappale! Aika kovaa meillä niillä joskus taistellaan mutta ehjiä on vielä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)