perjantai 20. elokuuta 2010

Runsauden pula

Näitä riittää. Tänään keräämisen tuloksena liki kaksi litraa kirsikkatomaatteja. Kohta varmaan tulee tomaatteja korvistakin ulos. Silti pitää nauttia niistä tässä vaiheessa. Talvella on turha rutista kun niitä ei ole.


Vähän joka ruokaan niitä ympätään, suosikki taitaa kuitenkin olla broilerisalaatti. Vaikka kuvasta sitä ei näe, on se runsaalla tomaatilla.Voisin syödä vaikka joka päivä.

Miehen nimipäivän kunniaksi tuli tekaistua vadelmapiirakka. Vadelmat on ihan paikallisen S-marketin kylmähyllystä. Ei kaikkea voi kasvattaa itse. Piirakan piti valmistua jo aamulla kuopuksen ollessa syksyn ekassa kerhossa. Huonosti kävi, sillä eipä ollut yhtään kananmunaa koko talossa. Tein sitten piirakan iltapuhteina. Syödään ja juhlitaan huomenna.

Voin kertoa, että nyt väsyttää ihan sikana. Lapsilla eka kokonainen kouluviikko takana ja olen jo ihan poikki. Tekee silti ihan hyvää tottua taas rytmilliseen elämään ja aamuherätyksiin vaikka vaikealta se tuntuu.

Arvonta jatkuu edelleen. Teen vielä ennen laatikon sulkemista ihan oman postauksen siitä mitä lattialankkujen alle kätketään.

14 kommenttia:

  1. Mä ottaisin heti pari kiloa noita punaisia, kiitos;-) vaan syökää tomaatteja, ne pitää teidät terveinä ja punaposkisina, ettehän te muuta troppia tarvitsekaan!

    Rentoa viikonloppua ja jaksamista, tiedän tunteen. Meilläkin oli pojat elämänsä ensimmäistä kertaa päiväkodissa koko viikon-siis viisi päivää peräkkäin..taisi olla äidille väsyttävämpi viikko kuin viikareille;-);-).

    VastaaPoista
  2. Hei, tässä postauksessa ihan vesi herähti kielelle :) Vadelmat on aivan ihania piiraassa ja tomaateista meillä tykätään kovasti.
    Minä jään pohtimaan tätä kätköä, jospa saisin idean ;-)

    VastaaPoista
  3. Myö haetaan äitini kasvihuoneesta tomaatteja. Ne on vaan niiiin hyviä.
    Naattikee!!!
    Ihanan näköinen piirakka. Minä käyn kanssa marjassa S-marketin tai Prisman pakastealtailla =) Ei oo itikoita tai paarmoja, ei tarvii kompuroida pitkin mehtiä ja sit siivota iltakaudet niitä saaliita.

    VastaaPoista
  4. No namiiii..Mullakin kasvaa kirsikkatomaatteja,raakileita on paljon,mutta saa nähä ehtiikö mikään punastua..!

    Mäkin menen pakastealtaalle tänään, ajatuksena olisi mustikka-vadelmapiirakka:) Mustikoita sain eilen talven tarpeisiin!

    Lepäilehän viikonloppuna että jaksat taas seuraavan arkiviikon!

    VastaaPoista
  5. Samaa väsymystä ilmassa täälläkin, alku aina rankkaa, mutta eiköhän se tästä kun sisäinen kello asettuu arkiaikaan.

    Nam teidän tomaattisaalista, kirsikka- ja miniluumutomaatit on mun suosikkeja.

    VastaaPoista
  6. Hei, pääsiskö teille syömään? Pikkasen on hyvännäköset eväät... voi veljet!

    Täällä on myös havaittavissa pientä väsymystä, kyllä toi aamuherätyksiin tottuminen aina aikansa vie. Mutta eiköhän se tästä tasaannu... paree olis! ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  7. Katja Katjanen! Mun blogissa on sulle jotain. :)

    VastaaPoista
  8. Hei, tomaatteja voi säilöäkin.Netistä löytyy ohjeita,kypsistä voi tehdä aurinkokuivattuja tomaatteja ja jos kaikki ei ehdi punastua kypsiksi,niin niistä voi valmistaa vihreää tomaattisäilykettä.
    Mummo

    VastaaPoista
  9. Mahtavasti tomaatteja! Mun plantulle kävi taas kalpaten...ei tule musta puutarhuria, ei! ;D

    Täällä ollaan kans aika rättipoikki ekan kouluviikon seurauksena, vaan kyllä se rutiini tuo mukanaan myös vähän enempi jaksamista.

    VastaaPoista
  10. Oman kasvihuoneen tomaateista olemme mekin nauttineet ekaa vuotta! Ja herkulliseilta maistuvat.
    Salaatti ja piirakka saivat veden kielelle, nam!
    Herkullisia viikonloppuhetkiä!

    VastaaPoista
  11. On se lohduttavaa että muillakin tökkii arjen aloitus :) Tänään sentään sai nukkua pitkään.
    Vadelmapiirakka oli taas kerran hyvää, enää pari palaa jäljellä.

    Päivi: Kiitos!! Palaan vielä asiaan.

    VastaaPoista
  12. Kelpais meillekin!

    En kyllä taas tajua mihin mun kommentit on kadonnut...Tai sitten sulla on liian vaikeat sanavahvistukset..;)

    VastaaPoista
  13. Nina: Bloggeri kenkuttelee minullekin urakalla.

    VastaaPoista
  14. Jos pakastimeen mahtuu, niin sinne vaan. Mie oon joskus pakastanut kirsikkatomaatteja kokonaisina pusseihin. Tänä vuonna meillä olikin tavallisia tomaatteja, jotka alkavat vasta nyt ensimmäistä kertaa kypsyttää satoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)