perjantai 28. toukokuuta 2010

Viljelykset

Ötökkäketutus lievenee sitä mukaa kun myrkkyä alkaa tulla nurkkiin ja koloihin. Mies kiersi eilen tuolla talon alla rossipohjassa ja suihkutteli pitkäkestoista myrkkyä joka paikkaan. Toinen kierros tuli talon ympärille kivijalan juureen. Sisällä murkkuja ei ole tänään näkynyt, eikä puskasta löytynyt eilen kuin kolme kotiloa. Illalla saavat lisää pieniä sinisiä rakeitaan, jotka toivottavasti ovat loppujenkin kotiloiden surma.Kasvimaalle on nyt istutettu kaikki mitä suunniteltiinkin. On perunaa, porkkanaa, sipulia, herneitä, kukkakaalia ja tämän kesän uutuutena parsakaalia. Nyt vain saisi jo aurinkokin paistaa. Vettä on saatu ihan riittävästi. Lisäksi kylmä ilma tuntuu keskeyttäneen kaiken kasvun. Paitsi tietysti rikkaruohojen. Vaan ei tuolla kitkeäkään voi, maa on ihan liian vetistä.

Myös kasvihuone on saanut asukit. Pari amppelitomaattia, muutama runkotomaatti, pari maissia, avomaa- ja kasvihuonekurkkua. Ruukuissa on salaattia. Meillä on ihan hyvin toiminut tuo kurkun ja tomaatin kasvatus samassa kasvihuoneessa. Molemmat ovat tuottaneet satoa todella hyvin. Toivottavasti myös tänä vuonna.
Aurinkoista viikonloppua! Täällä sitä ihan oikeasti jo tarvittais. Alkaa riittämään tämä sisällä kökkiminen vaikka on sitä jotain hyötyäkin. Talo on taas siivottu!



14 kommenttia:

  1. Onpa sulla siistin näköinen kasvimaa! Mulla rikkikset on ihan vauhdissa jo :/ Vaan ei auta kuin odottaa hetki vielä ja alkaa kitkemään.

    VastaaPoista
  2. ihan mielettömän näköistä verrattuna tähän meidän kaupunkimiljööseen!

    voisitkin ehkä lolan sijaan ottaa meikäläisen hetkeksi maalle hoitoon? ;)

    VastaaPoista
  3. Teillä on niin ison ja siistin näköinen kasvimaa että ihan kateeks käy! =D

    VastaaPoista
  4. Onpas sulla valmista. meillä on kylvöt vielä tekemättä ja kasvihuone kasaamatta.

    VastaaPoista
  5. Sissi: Harso on kätevä tapa saada rikkaruohot pois silmistä :)

    Hanna: Kyllähän se sopii, mutta Mimon pitää kyllä ehdottomasti tulla mukaan. Niin ja sitä kitkemistä riittää kunhan aurinko pilkahtaa...

    MrsAgatha: Itsestä se tuntuu niin pieneltä kun viime vuonna oli suurempi. Toisaalta onhan kitkettävääkin sitten vähemmän :)

    Lezzie: Vielähän sitä ehtii ihan hyvin! Näin kylmällä mikään kun ei edes kasva kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Siistiltä näyttää :) Kaikki rivissä kuin tinasotilaat. Tulos on varmasti vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
  7. Niina: Rivit pitää olla suorassa, mulla on joskus olleet pyyhkeetkin kaapissa viikattuina raidat millilleen samassa kohtaa. Onneksi helpottanut iän myötä :)

    Johanna: Kiitos ja tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista
  8. Kyllä näyttää hienolta, voi mä tulisin ilomielin teille kitkemään- tuolla luomuviljelypalkalla ihan;-).
    On kuule kaiken vaivan arvoista,näillä pikkulänteillä asuessa saa vain haaveilla tuollaisesta!

    Iloista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  9. Aamunkukka: Luksusta tämä on itsellekin :) Kaupungissa kun sen tontinkoko oli meilläkin postimerkki. Ei puhettakaan kasvimaista :D
    Ollaan miehen kanssa todella kiitollisia siitä, että on ollut mahdollisuus tarjota lapsille tuollainen piha.

    Mari: Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Meille tuli alkukeväällä jonkinverran murkkuja sisälle mutta onneksi saatiin häädettyä pois. Etanoita ei onneksi ole täällä näkynyt...

    VastaaPoista
  11. Hienolta näyttää! Mä en ole vieläkään saanut sitä ryytimaata aikaiseksi, kohta tulee kiire.

    Sais edes ne potut laiteltua, muuta en taida yrittääkään, kun noita pupujusseja vilisee joka aitan nurkalla...

    VastaaPoista
  12. Tämä teidän ryytimaa saa mut kyllä ihan vihreäksi. Enkä nyt tarkoita puoluetta, vaan kateutta. Vitsit, määkin haluan!!! :)

    Innolla jään odottelemaan taimien kasvamista. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)