torstai 4. helmikuuta 2010

Ujo-Antero

Aatu- kissalla on monta lempinimeä. Kuten Ujo-Antero, Antsa tai Aatulainen. Otsikon lempinimi tulee Aatun luonteesta. Aran ujo ja pelokas kissa sai meiltä uuden kodin pari vuotta sitten. Etsimme netin kautta pentua, mutta tämmöinen meille sitten saapui Hämeenlinnasta.

Ensimmäiset päivät Aatu vietti hyllyn takana, sen jälkeen pari kuukautta ulkona. Onneksi oli kesä. Ajattelimme jo kissan kadonneen, mutta pari viikkoa karkaamisen jälkeen Aatu alko pyöriä pihassa tullen aina vähitellen lähemmäksi. Lopulta antoi tytön koskea itseensä. Siitä pikkuhiljaa sitten sisällä ja jatkamaan tutustumista. Aatun tutustuminen jatkuu edelleen. Ei pidä pienistä lapsista, ei kuitenkaan tee heille mitään vaan juoksee pois. Lempipaikkoja on tytön sänky ja miehen vaatekaappi. Jälkimmäinen ehdottomasti kielletty paikka kissoilta, mutta tämän ujosen kanssa on joustettu.

Kuvassa Aatu tutustuu auki jääneeseen astiakaappiin. Kielletty paikka sekin. Aatusta saankin sitten oivan aasinsillan huomiseen postaukseen elämän ihmeellisistä sattumista.

7 kommenttia:

  1. Ihana Aatu, meilläkin Niilo on paikoissa missä ei "saisi" olla. Olenkin sanonut, että lapsilla meillä on rajat, eläimillä ei:)

    VastaaPoista
  2. Söpö!

    näyttää ihan ex-kissaltani.

    VastaaPoista
  3. Miten suloinen kisu;-) on kyllä osuva nimi hänellä!

    VastaaPoista
  4. Aatu on söpö :) Meilläkin kissat on juuri siellä missä niitten ei pitäisi olla...

    VastaaPoista
  5. Mun (ja lapsen myös) niin tekisi mieli tuollaista Aatulaista myös meille.

    Hullua, mutta tunnen itseni kypsäksi saamaan lapsia, mutten kypsäksi ottamaan lemmikkiä!

    VastaaPoista
  6. Suloinen kisu :) Mikähän siinä on että kissat menee aina maate joko sänkyyn tai avonaiseen vaatekaappiin...Meijän kissalta nuo paikat on ehdottomasti kielletty koska miehen kanssa olemme allergisia. Alkuun piti aina sulkea meidän makkari ettei pääse sinne mutta nyt vuoden jälkeen kissa ei enää mene sinne vaikka ovi auki olisikin, nyt on sitten vuorossa lastenhuoneet, niitä kun ei lapset aina muista sulkea :(

    VastaaPoista
  7. Ihana on tuo Aatu!
    Vähän kuin minun blogissani oleva Karvinen.
    Suloisi kissoja.
    Täällä oli kivaa tulempa uudestaan kurkkaamaan ajan kanssa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)