perjantai 16. lokakuuta 2009

Listat

Täytyy kyllä kehua tuota miestäni. Eilen töiden jälkeen haki Starkilta listapuuta, jo samana iltana oli tuvan kammarin jalka- ja kattolistat valmiita. Yläjyrsin jyrisi pihalla jonkin aikaa ja kaunista jälkeä sen teristä tuli, taas kerran. Nyt mies kokeili ensimmäistä kertaa tehdä myös kattolistat itse. Onnistuivat yli odotusten.

Listat joutivatkin heti tänään pensselin alle. Kuvassa kattolistat. Maalina sama Uulan Into-maali kuin katossa. Sävy valkoinen. Kaksi ylintä on maalattu kertaalleen ja alin vielä maalaamatta.

Tässä kuvassa näkyy listojen profiili paremmin. Listoilla on korkeutta n. 12cm ja paksuutta n. 2cm.
Jalkalistat tuli samalla profiililla kuin aiemmatkin talon jalkalistat. Maalina Uulan puulattiamaali, siis sama kuin lattiassa.

Tuvan ruokapöytä näyttää nyt tältä. Kattolistat ovat jo kuivat, jalkalistat maalaan huomenna toiseen kertaan. Paikoillaan ovat ehkäpä jo sunnuntaina. Syy miksi kaikki listat ovat uutta, on yksinkertaisesti se, että talossamme ei ole tallessa alkuperäisiä listoja. Tai salissa oli yksi puolen metrin pätkä. Se kyllä säästettiin, mutta ei otettu käyttöön. On luotu ihan oma listamalli meidän Arvilaan. Listojen taakse on laitettu myöhempiä korjaajia varten tekijän nimi ja vuosiluku. Näihin listoihin taidan vielä kirjoittaa maalinkin tiedot. Omaan remontti "kirjanpitoon" laitan joka huoneesta talteen pätkän listaa ja kaikki tiedot siitä. Jos myöhemmin täytyy saada vaikka samaa maalisävyä.


Pahnanpohjimmaisena ikkunan karmilistat jotka ovat nekin jo maalattu. Illalla taidan maalata vielä kolmannen kerran. Sävynä sama valkoinen kuin kattolistoissa.


Tämmöisessä maalauspajassa elellään nyt tämä viikonloppu. Mukavaa viikonloppua kaikille! Meidän lapsilla alkoi loma!




4 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän kauniit listat itse jyrsimällä! Meilläkin on yläkerrassa itse jyrsityt mutta en kehtaa edes näyttää. Olet kyllä kadehdittavan pedantti kun jaksat pitää kaikesta kirjaa!

    VastaaPoista
  2. Upeaa teette listat itse! Vau!

    Voimia maalaushommiin!

    Laitoin tunnustuksen ja haasteen, jotta saat jotain muutakin ajateltavaa :-)

    VastaaPoista
  3. Hienot listat... Minäkin meinaan ostaa meille yläjyrsimen, sille olisi käyttöä!

    VastaaPoista
  4. Hienot listat totta tosiaan.
    Ihailen ihmisiä, jotka tekevät remontin kerralla ihan loppuun asti. Meillä haahuillaan asiasta toiseen heti, kun huone on saatu käyttökuntoiseksi. Tällä hetkellä mennään niin, että komerosta puuttuu ovi, kun laiskottaa. Vanhat lakat pitäisi siklata pois ja ovi maalata. Ei iso homma, mutta... Ja nurkkakaapista puuttuu seinäpanelointi. Vaatisi neljän paneelin sahauksen ja maalaamisen... Ja tietty listat uupuvat kokonaan.
    Vanhaa listaa löytyy jonkin verran, ja sitä olisi tarkoitus käyttää. Onko millainen homma tuo maalien poisto listoista? Nitromorsea ja sikliä?

    Toki puolustukseksi täytyy sanoa, että tässä on koko ajan kaikkea muutakin puuhaa, mikä menee viimeistelytöiden edelle. Ettei syynä nyt ihan vain se laiskuus ole. :)

    Tsemppiä maalauspajaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)