torstai 10. syyskuuta 2009

Vauva kasvaa

Voi hyvänen aika miten nopeasti pieni koira voi kasvaa. Vajaassa kolmessa viikossa on Kaapo kasvanut huimasti. Sekä kooltaan, että taidoiltaan. Sisäsiistejä ei olla, mutta ei näin pienen vielä tarvitsekaan. Yksin jääminen sujuu toistaiseksi hyvin, eikä silloin tehdä tuhoja. Kaapo osaa käskystä istua ja antaa tassua. Ei-sanaakin totellaan jo aika hyvin, samoin ymmärtää mitä irti tarkoittaa.
Yksi pahe Kaapolla on, vimma repiä tuvan muovimattoa. Sitä on jo edellisen omistajan koirat repineet paikoitellen aika railakkaastikin. Vauvamme osaa taitavasti kaivaa esiin ne kohdat ja jatkaa hommia, vaikka yritämme ne matoilla peitellä. Ehkä pieni vain yrittää nopeuttaa tuvan remonttia :D

Arvonta on vielä voimassa, siihen voi osallistua sunnuntaihin asti. Paljon siellä onkin jo osallistujia! Kiitos jo etukäteen kaikille.

9 kommenttia:

  1. Suloinen Kaapo! Meilläkin Julle on kasvanut hurjasti ja on jo melkein sisäsiisti. On siis koko päivän yksin ja jos Henrin ovi ei ole auki, niin vahinkoja ei synny. Jostain syystä on ottanut Henrin huoneen vessakseen, jos ovi on päivällä auki. Kun on ihmisiä kotona, pyytää päästä ulos.
    Meidän Julle muuten istuu ihan samalla tavalla hassusti kuin Kaapo:)

    VastaaPoista
  2. Ihana koiruus!!
    Vanhemmilleni tuli eilen toinen länsiylämaanterrieri. Täytyy pian päästä Elmeriä katsomaan, on kuulemma pienen lelukoiran kokoinen.

    VastaaPoista
  3. Katri: Kaapolla riittää hassuja asentoja, joko nukkuessa tai istuessa. Portaiden kulkukin on vielä hiukan hakusessa. Meillä Kaapo on ottunut meidän vanhempien makuuhuoneen vessakseen, sinne kun pääsee niin lirauttaa heti, vaikka olisi juuri ollut ulkona. Ovi täytyykin nyt pitää visusti kiinni.

    Tiina: Oi, voin kuvitella Elmerin aika sloiseksi palleroksi :)

    VastaaPoista
  4. Suloinen on vauvanne yhä! Vai pitää teidän makuuhuonettanne merkata, kurjaa. Mutta eiköhän tuo pian opi tavoille.

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, onpa kaunis koira, aivan megasuloinen! Ja tuo hieman hölmistynyt habitus, mikä koiranpennuilla on;)

    VastaaPoista
  6. Vekarus: Eiköhän tuo opi, ainakin lapset ovat oppineet pitämään oven kiinni.
    Nina: Seuraavaksi täytyy varmaan kuvata Kaapon se annanytedespienipalasiitäleivästä-ilme, on aivan mahtava :D

    VastaaPoista
  7. Voi ei kun Kaapo on söpö :) Ihana kuva kerrassaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)