keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Pojan huone etenee.

Taas on harpattu yksi askel remontissa eteenpäin. Käväisin Terrassa ostoksilla kuopuksen kanssa. Ostettiin taustalla näkyvää ilmansulkupaperia lattialankkujen alle ja maalia. Uulan Into maali tulee panelikattoon, sävy perusvalkoinen. Puulattiamaaliakin olin ostamassa, onneksi en ehtinyt sävyttää pönttöä sillä poistonurkasta huomasin 3l:n pöntön hintaan 3e. Sävy semmoinen vaniljan värinen, mutta lienee helppo sävyttää uusiksi. Oikea lattian sävy tiedetään vasta sitten kun tapetti on valittu. Mallipalat on tilattu Tapettitalosta, mutta eivät ole vielä saapuneet. Litran pönttö oli sekin alennuksessa, -50%, sävy kaunis harmaa joten pääsi mukaani. Viikonloppuna saatiin puhallettua selluvilla lattiaan. Lattiarakennehan on alhaalta ylöspäin kannatinhirret, umpilaudoitus, tuulensuojalevy, selluvilla. Päälle tulee vielä ilmansulkupaperi ja lankut. Lankut maalataan siis Uulan Puulattiamaalilla. Nyt huone odottelee sähkömiestä tekemään johtojen vedot lattian alle piiloon. Tähän huoneeseen saakin laittaa pistorasioita reilusti jotta poika saa kaikki koneensa käyttöön.

Tämä ilta miehellä meni polttopuita pilkkoessa. Meillä on kaikki talven klapit vielä tekemättä. Puut on semmosina metrin halkoina ja ne pitää laittaa 1-2 osaan uuneja varten. Leivinuuni lämmitetään aina metrisillä. Viikonlopuksi on hommia tiedossa.

6 kommenttia:

  1. On se hyvä ettei hommat kesken lopu :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun joskus löytää jotain, mitä tarvitsee alesta! Yleensä se on juuri toisinpäin, että kaikki mitä tarvitsee on sieltä kalleimmasta päästä, murr.

    Minä löysin myös kesällä lattiamaalimme Prismasta -30% ja siinä säästyi aika monta euroa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että jollain etenee rempat :) meillä ei sitten tehtykään tänä kesänä mitään vaikka piti tehdä kaikenlaista... Mutta ollaan myö kuitenkin talven polttopuut tehty, se olikin nopeaa klapikoneella :) (tai mikä nyt lienee oikea nimi onkaan tuolle härvelille)
    Tällä viikolla ollaan jo leivinuunikin laitettu tulille, aamut on jo niin viileitä.

    VastaaPoista
  4. Vekarus: Ei lopu ei :)

    Nanna: Noinhan se menee, Uulan maalitkaan EI ole ikinä tarjouksessa. Into-maaalilla on ihan sikahinta mitä kyllä lievensi lattiamaalin edullisuus.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä löytö tuo lattiamaali! Mielenkiinnolla seuraan teidän remonttia. Meillä on kaikki halot loppuneet, mutta isäni kaatoi pihastaan pari puuta ja niistä pitäisi sitten hakata halkoja meille takkapuuksi. Saadaan taas liiteriin puita. Puut odottavat vanhempieni pihalla ja meidän pitäisi löytää aikaa kuskata ne peräkärryllä meille ja hakata haloiksi ja pinota liiteriin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)