maanantai 6. heinäkuuta 2009

Kotiäidin loma. (tai sen puute)




Onko sitä? Onko siihen oikeus? Millaista se on? Omalla kohdallani loma on yksin kotona, korkeintaan mies kaverina. Vaihtoehtona myös kodin ulkopuolella korkeintaan mies kaverina. Myös reissu ulkomaille koko perheen kesken täysihoidolla on minulle lomaa, ei pyykkiä eikä ruuanlaittoa.



Lasten kesäloma ei ole kotiäidin lomaa. Päinvastoin. Kaikki lapset ovat kotona 24/7, lähes koko kesän. Ruokaa kuluu rekkakuormittain, jonkun on se laitettava ja kaupasta kotiin rahdattava, tulee pyykkiä, kuskaamista sinne ja tänne ja tonne. Huvipuistoa, uimarantaa, kavereita ja ties mitä. Koti sotkeentuu, hiekkaa saa kantaa pihalle tonnikaupalle, oikeastaan sille on hävitty. Sisään sitä tulee nopeammin kuin ehdin ulos hoitaa.



Kaiken kukkuraksi kotiäidin aviomiehellä ei ole lomaa, ehkä elokuussa, ehkä ei. No, sittenhän on kolme lapsista jo koulussa, eikä huolta huvipuistoista, lounaista ja uimarannoista. Vaan onko se sitten kivaa lomaa? Minusta ei. Yrittäjän vaimon arki on joskus aika ankeaa.



No jottei menis ihan valittamiseksi niin olinhan toukokuussa Ruotsissa kolme päivää kahden hyvän ystävän kanssa, viikko sitten miehen kanssa yhden yön kotona ihan kahdestaan ja sunnuntaina kaksi tuntia ihan yksin kotona. Siinähän sitä lomaa kerrakseen, ruhtinaallisesti! Elokuussa jos pääsisimme ilman lapsia Viroon, edes kahdeksi päiväksi.



Milloin sitä saisi pari päivää kotona ilman lapsia? Varmaan sitten kun kuopuskaan ei enää asu kotona. Sitä odotellessa täytyy kuitenkin todeta, että olen tyytyväinen elämääni. Seitsemäs vuosi kotiäitinä alkoi ja tämä on se mistä pidän. Lapset ovat ihania (vaikka joskus äidin hermo meneekin) ja talo ympäristöineen on juuri se jossa heitä haluamme kasvattaa. Miehen työlle en voi mitään, toisaalta se mahdollistaa minun kotona olon. Siihen on vain sopeuduttava, ehkä ne työt ovat sitten nousukaudella lähempänä eikä satojen kilometrien päässä. Loppujen lopuksi olen siis onnellinen, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta. Tätä päivänpesän elämääni en vaihtaisi mihinkään muuhun :)


(Kuvassa 5-vuotiaamme kesällä 2006 Puuhamaassa)

7 kommenttia:

  1. Odottelen jospa miehen loma alkaisi - ehkä ei ala ja mietin hyvin paljon samoja kysymyksiä. Paitsi että yhteisiä päiviä miehen kanssa ei ole ollut.
    Ja silti, vaikka näin illalla väsyttää, olen onnellinen elämääni. Ja lomakin on kivaa - esikoinen on paljon kotona ja oikeastaan ihan tosi mukava murmeli, joka pitää haleista, vaikka onkin jo kiireinen koululainen.
    Nautitaan siitä, mikä on hyvin ja onnellista.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Minulle maanantait ovat vaikeita kun mies aamusella lähtee taas työnsä ääreen ja tietää, ettei muutamaan päivään nähdä. 20 vuoden yhdessäolosta kun 17 vuotta ehdittiin viettää niin, että mies on joka arkipäivä töiden jälkeen kotona.
    Laitoin muuten juuri siksi kuvan tuosta hymypojastamme, erityisestämme, jotta muistaisin nauttia kaikesta hyvästä!

    VastaaPoista
  3. hyvin ja osuvasti kirjoitat!näinhän se on:)harvoin,hyvin harvoin mekään päästään kahestaan minnekään..kukaan ei"halua"näin isoa sakkia hoiviinsa kerralla,no toki meiän teinit joskus vahtii niin että saatetaan päästä vaikka kauppaan kahestaan.lomalla ei olla ikinä oltu häämatkaa lukuunottamatta kahestaan..mutta toisaalta se on niin että,mistä ei tiiä,ei sitä kaipaakkaan...siis toisaalta.mä oon ollu nyt kuustoista vuotta kotiäiti ja kyllä nyt jo surettaa,että nytkö tämä "omavapaus"kohta loppuu...ikää tuloo ja lapsia on jo paljon:)tämä voi olla nyt näin aamutuimaan vähän sekavasti kirjoteltu,mutta haluan sanoa,että ymmärrän sua varmaan täysin ja olen samaa mieltä sun kans...paljon ei vaadita...vapaapäivä sillon tällön olis ihana!halaus ja rutistus<3
    -malla-

    VastaaPoista
  4. pitää vielä lisätä,että justiin tuo:olla joskus yksin kotona,on aika ihimeellistä...mulla oli tällänen ilta torstaina...tosin jo parin tunnin kuluttua soittelin porukan perään:))

    VastaaPoista
  5. Iloisen näköinen pikkukaveri oli kuvassa : ) Aina lapsista varmasti saa myös voimavaroja, vaikka välillä väsyttäisikin.

    Oma elämäni on hyvin erilaista, kun meillä ei ole mukeloita, eläinkakara vain, mutta olen hyvin läheltä seurannut esim. siskoni perhe-elämää kolmen lapsen kanssa, saaden myös olla siinä tiiviisti mukana. Ne lapset on kyllä rikkaus ja tosi rakkaita. Ensi pyhänä on vanhimman pojan rippijuhlat. Mutta miten ihmeessä aika on mennyt näin nopeaan, juurihan vaihdon hänelle vaippoja ja syötin soseruokaa... Niin se aika rientää, kauheata vauhtia! Tässä vaiheessa vanhemmilla alkaakin jo olla omaa aikaa, eli kyllä se tilanne joskus helpottaa ; ) Jaksamista ja koitahan nauttia pienistäkin asioista!

    Onnea muuten tulevasta perheenlisäyksestä, koiravauvasta! Meidän viisikuukautinen nukkuu tuossa vieressäni niin suloisesti omassa pedissään umpiunessa : )

    VastaaPoista
  6. Kiitos Malla ja Minervatuulia, tiistaisin on jo helpompaa :) Yhdeksään kenneliin on oltu yhteydessä, jospa yhdessä olisi koiruliini meille.

    VastaaPoista
  7. Se on oikein että vaadit itsellesikin ja teille omaa aikaa, varmasti rakastat silti lapsiasi. Niin se vaan menee, että joskus haluaa vähän etäisyyttä jotta jaksaa taas läheisyyttä. Neljä vuotta sitten kun rakensimme (eli mies rakensi) ja minä olin vauvan ja viikarin kanssa kaiket päivät, välillä huusin miehelle että EN JAKSAA ENÄÄ SEKUNTIAKAAN. Kerran mies joutui lähtemään kesken etuoven korkean kattolankun maalauksen kun päässä meinasi ihan pimahtaa. Ja se lankku oli monta vuotta maalaamatta, muistutuksena minulle kuinka hankala olen ollut ;-) Varmasti sinä jaksat, mutta jos välillä tuntuu vaikealta, "varasta" itsellesi oma hetki, syö salaa karkkia, anna välillä kaiken olla vaan.

    Ja ihan retkuun menin tuossa vauva-asiassa, mutta yhtä kaikki onnea odotukselle! Tolleri on varmasti teille juuri se oikea rotu.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)