Ruusujen ykkönen

 Haastejonoa pienemmäksi ja tällä kertaa vastaus haasteeseen kirjoittaa pihan parhaasta ruususta. Haasteen sain blogista Viherrin. Kiitos vain sinne ja kiitos myös Pauliinalle Kukka & Kaali-blogiin haasteen alulle laittamisesta. Ei mikään helppo juttu valita luottoruusua sillä en tiedä kuin ihania ruusuja. Ensin ajattelin ettei ole mahdollista valita vain yhtä ruusua. Sitten sain rajattua ruusut kahteen vaihtoehtoon.

 Päässäni soi kokoa ajan arvila, kirjo, arvila, kirjo, arvila, kirjo... Eli valinta menee Arvilasta löytyneen kirkonruusun ja kirjoapteekkarinruusun kaksintaisteluksi. Voittaja olkoot Arvilan kirkonruusu.

Olimme asuneet Arvilassa muutaman vuoden kun tuli ajankohtaiseksi kaataa iso ja laho koivu talon eteläpäädystä. Koivu kaadettiin ja sen jälkeen tapahtui ihme, koivun lähistöllä alkoi kasvaa ruusu. Enhän minä sitä tiennyt, eräänä päivänä vain huomasin pusikossa pinkin kukan (kuvassa) ja menin tutkimaan asiaa lähemmin. Ruusu oli sinnitellyt koivun varjossa ties kuinka pitkän ja kun sai valoa ja voimaa koivun poistamisen jälkeen, heräsi ruusu taas henkiin.

Siirsin ruusun luumulehtoon, perennapenkin reunalle. No jos nyt tällä tiedolla tekisin tuon paikkavalinnan niin en laittaisi ruusua perennamaan viereen, tämä ruusu tekee ihan kiitettävästi juurivesoja.

Kauneudella saa paljon anteeksi kuten tuon juurivesojen tunkemisen perennojen puolelle.

Ruusu on kirkonruusujen eteläistä kantaa, se kasvattaa pitkät, yksittäidet ja hujopit versot, jopa yli kahden metrin korkeuteen.

Pidän ruususta eniten kun se on vasta avautumassa tai sitten kun se kukkii täysin auki juuri ennen kuihtumista.

Yhden juurivesan istutin jokunen vuosi sitten navetan kivimuurin kylkeen. Siinäkin löytöruusuni viihtyy.

Sadetta tämä ruusu ei oikein siedä, kukat menevät herkästi pilalle jos on liian sateista. Viime kesän rankat sateet saivat osan pitkistä oksista katkeamaan.

Ruusu ei ole ehkä se paras ruusu mutta tarinansa takia ansaitsi voiton. Moni muu ruusu kasvaisi kauniimmaksi pensaaksi, kukkisi pidempään, kestäisi paremmin sadetta, ei leviäisi liikaa tai remontoisi mutta silti, tämä on ruusu joka ansaitse tulla valituksi ykkösruusunani.

Jos et ole vielä saanut tätä haastetta niin otahan mukaasi tästä ja kerro mikä on sinun elämäsi the Ruusu.

Suomen värit

Olipa vaikeaa. Sinivalkoisten kuvien löytäminen, siis niin, että molemmat värit ovat samassa kuvassa. Ehkä rima oli liian korkealla. Kiitos sinistä ja valkoista- haasteesta Unelmia ruusuista-blogin Tita. Haasteen laittoi alulle Tiiu blogista Puutarhahetkiä.

Ei vuotta ilman kevätkurjenmiekkoja. Näitä olen lisäillyt joka vuosi vaikka eivät taannu kovin helposti.

Kasvihuone sinivalkoisen isänmaan taivaan alla. Valkoiset harsot suojaavat äskettäin istutettuja tomaatin taimia liialliselta kevätauringon paahteelta.

Kevät ja hedelmäpuiden kukat. Luumupuut kukkivat hyvin mutta pölyttäjien oikea-aikaisen puutteen takia sato jäi laihaksi.

Nyt vihloo sydäntä ja pahasti. Olisipa alkukesä ja lumipalloheiden kukat. Niin täydellisen pyöreät.

Jotain uutta vanhaa sekä sinistä. Melkeinpä kesähäiden paikka. Arboretumissa juhlivat valkoinen kiiltoleimu ja sinivalkoinen kirjoukonhattu. Kiiltoleimu uusi tulokas, kirjoukonhattu siirretty luumulehdosta.

Koti uskonto isänmaa. Kaikki on esitelty, isänmaan taivas, häät uskonnon ilmentymänä ja viimeisenä koti.

Tapani mukaan jätän haasteen jatkamatta, tämä on kiertänyt jo paljon mutta ken tahtoo niin ottakoot tästä mukaansa. Jos jatkat niin laita Tiiun blogiin vinkki postauksestasi.

 

Vettä on riittänyt

Ikuisten sateiden syksy, märkyyden ylistys, loputon marraskuu. Vai yrittäisikö ajatella positiivisesti, pohjavesivarannot ovat saaneet täydennystä, lämmityskuluissa on säästänyt kun ei ole kovia pakkasia, kaivossa on riittänyt vettä ja puutarhaa ei ole tarvinnut kastella.

Niin tai näin, niin vettä on riittänyt. 

Lampi ja lammen kaislat eli viiruhelpi ja tulva-allas joka kerää kivipuron kautta ylimääräiset vedet. Aina täynnä.

Rodot ovat tykänneet kosteudesta. Tiukualppiruusu kukkinee myös ensi vuonna nupuista päätellen.

Elokuussa hankin Mustilan taimipäivästä kaksi piskuista alppiruusun taimea Tämä on alan harrastajan Hannu Saarilahden risteymä 'Haaga' x 'Makiyak'. Toivottavasti näen sen kukkivan sitten joskus puolen vuosikymmenen päästä. Uskoisin taimen juurtuneen sillä keskellä on ihan pieni vaaleanvihreä uuden lehden alku.

Tämä on sitten se todellinen näky. Jokainen alppiruusu on verkon tai lankakorin sisällä. Vierustat on peitetty halkaistuilla multasäkeillä jotta heinä kuolisi pois.

Lisää multasäkkejä on kaikkialla, tässä hävitetään pihlajan versoja.

Samaisesta taimimyynnistä ostettu alppikello on vielä hengissä vaikka jaoin ison taimen kahtia heti kotona. Ihan pienenä toiveena on nähdä alppikellon pieni ja hento kukinta omassakin puutarhassa.

Ötököiden vuokrakasarmille kuuluu hieman huonoa. Huligaanit iskivät tai mitkä lie terroristit ja kaikki putkilot on revitty verkon takaa pois. Ja niissä suurimmassa osassa oli asukkaat. Ihan pikkasen harmittaa.

Siinä ne pötköttää putkilot maassa kaikki ja ötökät niiden sisältä on syöty. Ensi kesänä pitää laittaa uudet putkilot ja tiheämpi verkko jonka läpi ei pääse repimään putkiloita pois. Harakoita tai naakkoja epäilen syylliseksi. Toinenkin arvoitus puutarhassa on. Mansikkamaan reunassa on isohkoja kiviä jotka on laitettu verkon päälle. Joku eläin on siirtänyt useimpia kiviä pois paikoiltaan. Se ei ole harakoiden tekoa, kivet ovat liian suuria joten ehkä asialla on ollut supi.

Enää kuukausi jouluaattoon, koitetaan pysyä terveinä.