Rakkaudesta lajiin

Vaikka puutarhassa on hetkiä jolloin haluaa heittää hanskat penkkaan niin pääosin siellä on mukavaa, iloa ja onnea. Kun rakastaa lajia on hanskan heittelyn hetketkin helppo sietää. Luumulehdossa niitä hetkiä on riittänyt. Vääriä kasvivalintoja, kuolleita kirsikkapuita, mädäntyneitä pioneja, harakoiden syömiä mansikoita ja sammaloituvaa hiekkaa. Vastapainoksi olen saanut luumuja ähkyyn saakka, täydellisiä kasviyhdistelmiä, kauniisti kasvavia kirsikkapuita, koko kauden kestävää kukintaa ja jakotaimia omaan sekä muiden puutarhaan.

Alla oleva kuvasarja kertoo luumulehdon tarinan päinvastaisesta suunnasta kuvattuna kuin aiemman postauksen kuvat.

 Jokin visio minulla oli, paperille en silti piirtänyt mitään. Alue on n. 10x10 metriä. Tuosta niitettiin koiranputkiniitty pois, pintamaata muokattiin ja tuotiin lisää multaa istutuskohtiin. Irtotiilien rajaamalle alueelle tuli katekangas ja kate.

 Reuna-alueet on saaneet mullan ja ensimmäiset kasvit. Keskiympyrässä on pieni ruusuomena, tänä päivänä se on puun mitoissa vaikka onkin jänisten takia monihaarainen.

 Katteena kuormalava-aluueella on liiterin puusilppua. Katetta on lisätty näiden vuosien aikana kerran. Aitta on vielä remontoimatta eikä edustan kivimuuria ole.

 Seuraavana kesänä ilme on toinen kivimuurin ja ryhdistäytyneen aitan ansiosta. Pioniunikko yritti valloittaa kukkamaat mutta kylmästi kitkin sen pois, nyt pioniunikkoa on enää yksittäisinä kasveija ja edelleen kitken liiat pois.

 Keskiympyrä ei miellytä, akileijat kasvavat liian rönttöisesti. Sivuille on saatu luumupuut joista muuten saatiin viime syksynä jo maistelusato.

 Kesä 2018 oli kuiva ja kuuma. Keskiympyrän ruusuomena on jo hyvässä koossa. Etualan kivireunus on poistettu ja siihen on levitetty musta muovi tappamaan rikat ja nurmikko pois.

 Kevät 2019 oli huikea. Oikeassa reunassa kukkii keltaluumu 'Laatokan Helmi'. Ensimmäinen kesä kun olen istutusalueen kasveihin tyytyväinen. Silti päätin tyhjentää keskiympyrän ja miettiä siihen jotain uutta. 

Loppukesän 2019 rehevyyttä. Etualalta on muovit pois ja siinä on joitain kasveja kokeilussa, katsotaan kestävätkö savisen maan.

---

Olen tehnyt joitain lomasuunnitelmia kesän suhteen. Sain työpaikalta vihreää valoa ajatukselle jättää loput pitämättömät lomat kesään ja näin mahdollistaa pitkä kesäloma. Toivottavasti toteutuu.

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka

Saatuani Kivisen Vilman-blogista alulle saatetun haasteen kertoa itsestäni puutarhurina olen miettinyt asiaa paljon. Pureskellut ja pohdiskellut enkä ole päässyt minkäänlaiseen tulokseen. Tänään luennolla sain kiinni pienestä ajatuksesta ja hetkessä se laajeni pään sisäiseksi elämykseksi. Olen puutarhuri jolle matka on tärkein, ei päämäärä.

(Luumulehdon alkutilanne, keskiympyrä ja hiekkakäytävät valmiit)

 Saatuani puutarhaan liittyvän idean alan toteuttaa sitä. Yleensä idea jalostuu matkan varrella. 

(Luumulehdon kasvialueet mullalla, laatikot vielä kahden lavan korkuisina)

 Nautin suunnittelua enemmän kuvittelusta. Millainen tie minulla on uuden idean kanssa?

(Risuaita peltonäkymää rajaamassa, kirsikkapuut vaihdettu kertaalleen)

 Siirrän kasveja surutta, kokeilen rohkeasti arkoja kasveja. Yliarvioin taitojani ja olen joskus yltiöoptimistinen kasvien kasvun suhteen.

 (Luumulehdon kasveista vaihtui kuvan kesänä suurin osa, kivimuuri tuli rajaamaan maisemaa)

Kun joku alue puutarhassa tympii, jätän sen rauhaan omalle polulleen, parempi tehdä työtä niiden alueiden kanssa jotka sillä hetkellä inspiroivat ja joiden kanssa on vaivatonta tehdä matkaa.

 (Keskiympyrän suttuisuus ärsyttää, mutta koska ideaa ei ole, saa se vielä olla rauhassa)

Paras mindfulness-harjoitus on kitkentä. Flow-kokemus on taattu kun kitkee voikukkia kokonaisine juurineen tai ihastelee rikkaruohotonta kasvimaata.

 (Luumulehto viime kesänä, kohtaamista päämäärän kanssa on kiva viivyttää) 

Puutarhan matkalla moka tai kaksi ei lannista. Tappotalvi voi saada aikaan synkän mielen jonka saa torjutuksi ajatuksella siitä, että jokainen kevät on uusi mahdollisuus.

Syksy päättää kauden ja yleensä siinä kohtaa olen vain tyytyväinen Suomen vuodenaikoihin. Talvi tuo matkalla vähän pidemmän pysähdyksen, hengähdystauon jonka aikana voi miettiä matkan jatkumista kun uusi kevät koittaa.

Olen syvästi pahoillani etten enää muista mistä blogista sain haasteen, jos muistat haastaneesi minut tähän laita siitä kommentti niin korjaan asian tähän tekstiin.

Aikasyöpön uhrin päivitys

Viime viikko opiskelemassa Helsingissä, sieltä pikavauhtia siskolle viikonlopuksi. Maanantaina töihin ja taas arkea kehiin. Edellisellä viikolla erehdyin menemään kirjastoon ja siinä se taas oli. Iski aikasyöppö eli lukuinto ja hautauduin täydellisesti kirjojen sivuilla viilettäviin tarinoihin.

Nyt yritetään palata normiarkeen, vain kohtuudella kirjoja kirjastosta ja seuraava opiskelujen lähijakso on vasta maalis-huhtikuussa. Siis hyvä aika palauttaa mieleen mennyttä ja tulevaa puutarhakautta.

Kävin kaikki siemenvarastoni läpi. Jättiverbenat olisi syytä kylvää mahdollisimman pian. Siis heti kun muistan hakea multasäkin sisälle sulamaan. Lisäksi tekisi hyvää lajitella siemenet kylvöjen mukaan. Esikasvatettavat ja suoraan pihalle kylvettävät. Sormustinkukka kuuluu jälkimmäisiin.

 Sormustinkukka on lempikukkiani. Kukkii varmasti joka vuosi edes vähän. On kestävä kunhan saa itse valita paikkansa. Ja siinäpä se onkin, tuo paikka nimittäin. Haluaisin sormustinkukkaa tiettyihin kohtiin puutarhassa. Enkä onnistu siinä. Periksi en ihan hevillä anna, onneksi sormustinkukan siemenet ovat ehtymätön luonnonvara. Niitä kertyy omasta puutarhasta rajattomasti ja joitain lajikkeita olen ostanut.

Yllä olevassa kuvassa on sormustinkukkaa navetan kivimuurilla. Itsestään tullut paikkaan jossa minäkin tykkään sen viihtymisestä. Sopii kauniisti ruusujen ja rantatädykkeiden lomaan.

Ensi kesänä on pohdittava saako talon kivijalan viereen levinneet sormustinkukat kasvaa vai nyhdänkö ne pois. Toisaalta tykkään niistä enkä usko, että ovat kaksivuotisina vaaraksi talolle. Juuret ovat kevyet eivätkä kietoudu perustusten sekaan. Onneksi ei tarvitse ihan vielä päättää.