Autopaikan muuri

Ajatella, tässä on asuttu tänä vuonna tasan 10 vuotta. Ja koko sen ajan olen ollut sitä mieltä että talon edustan vuorenkilpi-istutus on aivan kamala ja rinne sen alla pitää tehdä uusiksi. Nyt, vihdoin ja viimein muuri on valmis, vuorenkilvet matkanneet uuteen puutarhaan ja maisema muuttunut.

 Parempia ennen kuvia en löytänyt, mutta tässä on kaivettu epäsiisti vuorenkilvet jo pois. Vuorenkilvet on minulle ihan ok kasvi, mutta tässä sillä ei ollut hyvä paikka. Kasvit kärsivät joka vuosi niiden päälle auratusta lumesta ja olivat sitten juuri niin kärsineen näköisiä kuin olla ja voi.

 Rumaa, epäsiistiä ja epäkäytännöllistä. Hiekka valui tuosta joka vuosi alemmas ja alemmas. Kunnon ryhtiliike oli paikallaan.

 Ja tässä on ryhtiliikkeen tulos. Kivet kaivettiin aikoinaan pois nykyisen kasvimaan kohdalta. Ovat olleet jonkin rakennuksen perustuskiviä, ehkä riihen. Siksi juuri sopivia kivimuurin rakentamiseen.

 Muuri on ns. kylmämuuri eli kasattu kivistä ilman muurausta. Sora ja hiekka sitoo ne toisiinsa, sekä aina seuraava kerros kiviä. Kivien alla oli jo valmiiksi hyvää soraa vieressä kulkevan pihatien takia.

Ja vielä toisesta sivusta. Pidämme yleensä autoa parkissa tuossa kivimuurin yläpäässä. Muokkaamalla rinne uusiksi saatiin autopaikalle melkein metri lisää leveyttä. Talvella autopaikka on ollut turhan kapea lumen takia, mutta nyt muuttui sekin asia kertaheitolla. Ei tarvitse auraustraktorin mennä auton ohi kylkeä hipoen.

Nyt ei puutu enää kuin valtava määrä kivikkokasveja kivien lomasta. Kaikki kivikkokasvivinkit puolivarjoon otetaan kiitollisuudella vastaan.

Varjon vaativat

Mustilasta ostettu Hurtanheisi Viburnun lantanoides vaati asuinsijakseen varjon. Pääosin paahteisessa puutarhassa olikin hieman vaikeaa löytää oikeaa paikkaa ja kun sellaista ei valmiina ollut, tein uuden. Valo-olosuhteet nyt lienee oikeat, mutta pelkäänpä että paikka on aavistuksen liian kuiva.

 Terijoensalava, kuusi ja koivu takaavat että tähän ei aurinko turhaa porota. Ja kuten arvelin, oli tuossa puutarhan muhevinta multaa.

 Hurtanheisi on vielä kovin pieni, suurempiakin oli myynnissä, mutta kalliimmalla hinnalla. 10e maksoin tästä taimesta.

 Hurtanheiden vasemmalle puolelle siirsin suurta hätää kärsivän alppiruusun. Katsotaan virkistyykö kovia kokenut rodo tässä. Multaansa sekoitin reilusti havunneulasia, käpyjä, oksanpätkiä ja vanhalla paikalla ollutta rodomultaa. Alppiruusun ja hurtanheiden välissä on ystävän taimimyynnistä ostettu sinikämmen. Samaisesta myynnistä on hankittu oikealla olevat varjoyrtit. Lisäksi ajattelin istuttaa taponlehteä joka on tehnyt runsaasti uusia taimia omenapuun alla. Epäilen että muurahaiset ovat kuljettaneet siemeniä, niin pitkälle taponlehteä on levinnyt.

Eipä tämä nyt kovin paljoa eroa yläkuvasta, multaa näkyy vain enemmän. Mutta siinä se on, minun pieni varjopenkin alku.

Runsaudenpula

Aamusella tontin valtasi kaivinkone. Ensimmäinen urakkansa oli tasoittaa aitan takaa maat viettämään aitasta poispäin. Piti olla helppo ja etenkin nopea nakki, mutta eiväthän asiat koskaan mene niin kuin suunnitellaan.

 Maata lähti pois noin 30 sentin paksuudelta. Vielä tuohon jää käsin kaivettavaa ja aitan keskiosan tunkkaus ylöspäin ja takaisin kivien päälle. Ne olisi tarkoitus tehdä tänä kesänä.

 Yhdessä kohtaa maa oli kohonnut jo niin paljon että alahirsi on lahonnut osin pois. Tilalle laitetaan uusi, maat kaivetaan tarkemmin pois ja annetaan ilman kiertää rakennuksen alle. Seinän vaalean läikän kohdalla kasvoi tuomi, se saatiin siirrettyä paremmalle paikalle.

 Vasemman puolen takanurkkaa nostettiin viikko sitten jo n. 30cm ylöspäin, näkyvissä olevien kahden kiven verran. Enää ei pitäisi nurkan seistä keväisin sulamisvesissä.

 Aitan katto on nyt uusimislistalla ykkösenä. Kuten näkyy, niin päivä paistaa komeasti läpi. Eikä tuo parvekkeen lattiakaan enää ihan teräspuuta ole.

Tässä on tutkittu aittaa tarkemmin korjausta varten. Siinä tutkimisella saimme tietää myös yhden tärkeän asian. Joku osa aitasta on rakennettu vuonna 1799 ainakin tämän hirren vuosiluvun mukaan. Aittahan on merkintöjen mukaan siirretty jo ainakin kahteen kertaan ja lisäksi epäilemme että nykyiselle paikalle se on kasattu useammasta osasta. Oli miten oli, niin kylläpä lämmitti mieltä löytää vuosiluku 1799. Aitta sai entistä enemmän perusteita tulla pelastetuksi.

Entä se runsaudenpula. No sehän on tässä. Toki tiesimme että kiviä löytyy aitan takaa ja joutomaalta, mutta että tällainen määrä! Niitä on valtavasti kuten alempikin kuva näyttää. Kuskilla meni näiden kanssa aikaa, mutta poishan kivet oli otettava.

Kuskin kanssa sovimme, että kivistä tehdää kiviaita suurinpiirtein tuohon missä kivet nyt ovat. Se jatkaa jo olemassaolevaa aitaa ja rajaa puutarhaa mukavasti. Hommat nyt kestää vähän enemmän (ja maksaa), mutta ei tuollaista kiviröykkiötä raaski jättää käyttämättä. Ei niitä voi haudata, eikä jättää tuollaiselleen. Ja tyytyväinen täytyy olla siitäkin että nytpä ovat pois hajottamasta ruohonleikkuria.

Remonttien osalta kävi nyt niin, että sisäremontit on jäissä. Tänä kesänä kunnostetaan aitta ja keskitytään puutarhaan.