Kissoi ja koirii

Plus yksi pipo. Kerrankin minulla on ollut tuuria arpajaisissa. Kissa- ja koirakankaat voitin blogista Voikukkapelto,  pipo on voitto osallistumisesta arvontaan paikallisilla messuilla Me&i:n osastolla.

 Ensin ajattelin ommella kankaista tyynyt salin puusohvalle, mutta saattaakin olla, että tyynyt matkaavat tyttären kotiin.

 Pipo pääsi heti käyttöön, minulta sopivasti puuttui kevätaikaan pidettävä pipo. Talven villapipot alkavat olla tähän aikaan vuodesta ahdistavan kuumia. Leopardi-kuosi ei ole ihan mun juttu, mutta pipossa se on niin hillitysti, että työkäyttöön tuo on loistava pipo.

Aika hellyyttäviä kuvia. Heti kun tulee sopiva sadepäivä pitää ommellä kankaat tyynynpäällisiksi.

Tein ihan itte

Mikä on tällä hetkellä Suomen suosituin aita? Se on tietenkin tanskalaisen maajussin esimerkin mukaan risuaita. Sellainen on nyt meilläkin. Tein sen ihan itse, suomalaisen naisen risuaidan.

Ensin hain omasta metsästä 32 haapariukua. Karsin ne, teroitin kirvestä käyttäen maahan iskettävän puolen ja hakkasin lekan avulla riut maahan. Tämän jälkeen tuntui että tosiaan, omistan olkapäät.

 Seuraava työ oli mennä metsään, taas tietysti omaan eikä naapurin. Siellä odotti muutaman kevättalvella kaadetun koivun oksat kiltisti maassa sikinsokin pötköttäen.

 Raahasin oksat märästä metsästä märälle niitylle. Saappaat sanoivat lurps lurps jalkojeni alla. Karsin oksat ja pakkasin niistä sopivan kuorman viisi kertaa maitokärryjen kyytiin. Ja kuljin täyden maitokärryn kanssa niityltä aidalle samalla toivoen ettei kuormani kaatua. Tokan kuorman kohdalla opin miten oksat lastataan niin etteivät putoa.

 Viiden kuorman jälkeen totesin, että onpa mulla muuten pakaratkin niiden olkapäiden lisäksi. Mukava juttu. Mutta kuudetta kuormaa pakarat eivät kestäneet. Aita sai olla valmis. Hain omalta joutomaalta parikymmentä pajun vitsaa ja tein niistä kiinnitykset aitatolpille. Nyt pitäisi kestää.

 Aita suojaa luumulehtoa pellolta puhaltavilta tuulilta. Eihän se korkea ole, vajaan metrin, mutta parempi kuin ei mitään. Aidan kohdalle istutin viime kesänä puuaidanteen tuomipihlajoista ja koivuista. Jänikset söivät ne talven aikana pienille tapeille. Koivut ovat mennyttä, mutta osassa tuomipihlajoita on pienet alut tulossa. Ne saavat kasvaa risuaidan suojissa.

Kuvat ei tee oikeutta aidalle. Se on oikeasti kaunis ja niin hyvin maalaismaisemaamme sopiva. Eikä maksanut mitään, sekin tärkeää. Aidan oikealla puolella näkyvät kivet on osa kiviaitaa jota korotetaan niin paljon kuin mahdollista. Sitten luumulehdolla on pieni suoja kahdelta ilmansuunnalta.

Aitapuuhat eivät suinkaan loput tähän. Ensi viikolla haen arboretumin aitataimet. Kuusiaita muuttui ihan joksikin muuksi, paremmin meille sopivaksi. Mutta mitä se on, siitä myöhemmin lisää.

Lepotauko

Pieneksi hetkeksi maltoin tulla puutarhasta pois. Ruokaa ja juomaa, ehkä päiväunetkin. Uusi päiväunipaikka on salissa. Sohva sai toisen patjansa ja tyynyt on valmiit.

 Kaikki materiaalit patjoja ja sisustyynyjä lukuunottamatta on omista varastoista. Nauhoja, vanhaa ja uutta pellavaa on kertynyt vuosien mittaan hyvä pino. Nyt sain pinon taas vähän matalammaksi. Tyynyt voi ommella pienistäkin suikaleista jos peittää saumakohdat pitsillä. Kukkakuvioinen tyyny on tehty vanhasta ja riekaleisesta pöytäliinasta.

 Virkatun pitsipeiton alle laitoin pellavakankaan luonnonvärisenä jotta peiton pitsikuvio tulee paremmin esille. Kun etsin peiton kaapeistani, löytyikin niitä kaksi. Oho, olinpa sitten ostanut peittoja kirpparilta kahden sohvan edestä. Vaikea oli valita kumman laitan esille ja kumman vien kirpparille myyntiin. En usko että toiselle on käyttöä. Ja tämä valittukin on niin ehjä ja hyvää tekoa että kestää sohvalla vuosia.

 Jostain syystä kissat karttavat sohvaa, ehkä se tuoksuu vielä liikaa vernissalle, tai sitten pitsipeitto ei tunnu mukavalta turkin alla. Iines valitsee mieluummin villashaalin peittämän rahin lepopaikakseen.

 Sohvaan hankitut patjat on tarkoituksella jätetty puureunaa huomattavasti korkeammiksi. Sohvalla on huomattavasti mukavampi istua kun ei uppoa pehmusteisiin ja jää killumaan polvitaipeistaan puureunaan. Niitä lyhyen ihmisen ongelmia nääs. Navetan ylisillä on korjausta odottamassa pöytä jonka ostin viime kesänä pihakirppikseltä. Se ei tule olemaan sohvan edessä aina, mutta juhlien aikaan sen voisi kantaa sisälle ja niin sohvastakin saa yhden kahvittelupaikan. Suku kasvaa ja istumapaikkoja ei ole koskaan liikaa.

Sohvan kutsusta huolimatta taidan palata takaisin puutarhaan. Huomiseksi on luvattu vesisadetta ja ohjelmassa on myös kirpparipaikan purkua, joten voi olla ettei huomenna pääse puutarhaan töihin. Paitsi pesemään kasvihuoneen ikkunat. Se on parempi tehdä sateella kuin auringolla.