Täällä Lahden seudulla on ollut mielenkiintoista säätä. Vähän joka päivä sataa vettä jossain olomuodossa ja iltaan mennessä sade on tauonnut tai satanut lumi sulanut pois. Puutarhassa en ole ehtinyt olemaan, on ollut paljon iltamenoja ja tulee olemaan koko kevään. Joten kovin silppua on nyt tämä kirjoitus.
Viikonloppuna yritin olla pihalla, mutta sormeni paleltuivat märissä hanskoissa. Hanskat taas kastuivat heti koska kaikkialla on märkää. Kasvimaalla on maa reilusti näkyvissä.
Sulaa on muuallakin. Kuvien ottamisen jälkeen maata on tullut lisää näkyviin. Huomenna yritän ehtiä tehdä edes pienen puutarhakierroksen.
Kylvin tomaatit ja ensimmäiset perennat. Osa perennakylvöistä on kasvihuoneessa ja osa lasikuistilla. Kuvan ottamisen jälkeen laitoin päälle nelinkertaisen harson. Hankikylvöihin ei tänä talvena päästy, joten toivon kasvihuonekylvöjen vastaavan luonnollista kylväytymistä.
Kelloköynnökset kasvavat huimaa vauhtia. Eino antoi niiden olla rauhassa koska reunustin pöydän foliolla. Nyt natiainen oppi, ettei foliota tarvitse pelätä ja pöydälle voi kätevästi hypätä taimien päältä. Joudun sittenkin taipumaan ovien suljettuna pitämiseen mistä en pidä.
Eino on pieni punainen takiainen joka on kuin iilimato kiinni Oivassa. Oiva ei aina niin välitä kun joku on koko ajan turkissa kiinni. Kuva näyttää tilanteen, Oiva haluaa nukkua rauhassa, mutta Einon on pakko tunkea lähelle vaikka asento olisi kuinka huono.Olin täysin unohtanut blogin syntymäpäivän, sen kunniaksi on tulossa pieni arvonta kunhan ehdin tehdä sen.