torstai 6. helmikuuta 2025

Miksi en keksinyt tätä aiemmin?

Taas havaitsin miten sitä urautuu samoihin ajatuksiin ja tyyleihin.  Olen pohtinut miten suojata salin taimikasvatus liian uteliaan Einon tassuilta ja hampailta. No, eihän minun ole pakko siirtää taimia saliin kun siirrän kasvatusvalot taimien luo. Äly hoi, tämän olisin voinut keksiä jo monta vuotta sitten. 

Mies väänteli verkon taimien suojaksi. Verkko pysyy hyvin pystyssä kun se on kiinnitetty magneetilla viereiseen pesukoneeseen. Tässä ratkaisussa on toinenkin etu. Siemenkylvöt yleensä itävät hyvin eri aikaan, nyt vielä itämättömät siemenet saavat lämpöä ja jo itäneet saavat valoa. Kuukauden päästä pitää miettiä ratkaisu uusiksi, sitten tuohon samaan tilaan pitää mahtua itämään kymmenet tomaatit.
29.1. kylvetyt kelloköynnökset näyttvät itävän hyvin ja nopeasti. Tässä omien liilojen siemenistä itäneitä. Astian reunoilla on kaupan liiloja, ne itävät paljon hitaammin.
Omista valkoisena kukkineista talteen otettuja siemeniä. Hyvä itävyys niilläkin ja kuvan ottamisen jälkeen esiin on nousut uusia "koukkuja". Kelloköynnös on kuin pieni koukku kun se itää ja nousee mullasta.
Nämä siemet nappasin talteen erään kauppakeskittymän ulkoistutuksista. Kukan väri on arvoitus, mutta se selviää kunhan taimet kasvavat. Kelloköynnöksellä varren ja lehden väri on erilainen liilana tai valkoisena kukkivissa kasveissa.
Vein tulisijojen multaa arboretumin kasveille ja ehdin heittää tuhkat lumelle ennen kuin huomasin, että sieltähän on noussut ensimmäinen lumikello. Se on noussut jo tammikuun puolella vaikka kuva on otettu helmikuussa. Pienoinen ihme senkin takia, että nämä kyseiset lumikellot nousevat yleensä viimeisten joukossa. Tänä vuonna tässä ei taida olla routaa nimeksikään.

Tällä viikolla aurinko paistoi jo niin voimakkaasti, että vaikak ulkona oli useampi aste pakkasta, tippui ulkorakennusten katoilta noronaan vettä. Aurinko sulatti kattolumia kiivaaseen tahtiin. Tosin nyt on saatu taas uutta lunta ja kuvan lumikellot ovat taas lumen peitossa.









19 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että keksit paikan taimikasvatukselle.
    Voi lumikelloa, kun sai tuhkat niskaansa. Ei sitä tosiaan tajua näin aikaisin niitä oikein etsiä etenkään, jos eivät aiemmin ole olleet aikaisia. Ihana löytö ja sieltä se taas jatkaa kukintaa, kun lumi sulaa päältä pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eino on vähän erilainen kissa kuin muut. Vuosi sitten Oiva jätti kaiken rauhaan, mutta Eino tutkii kompostit, huonekasvit, silmälasit, laturin johdot, kauhat, lasten legot ja ihan mitä vain mieleen tulee.
      Eipä tule heti mieleen tarkistaa lumikelloja etenkään sieltä mistä aina nousevat viimeisenä. Toivottavasti ei ottanut nokkiinsa tuhkasateesta.

      Poista
  2. Hyvä idea ja toteutus taimikasvatuspaikaksi! Eino taitaa olla oikea touhupakkaus. Sait kelloköynnöksen siemeniin hyvän itävyyden, minun ensimmäinen kokeilu omista kelloköynnöksen siemenistä ei tainnut tuottaa tulosta - siemenet eivät tainneet olla valmiita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eino on melkoinen touhupakkaus, ei kauhea riehuja mutta hyvinkin utelias. Olen miettinyt millainen on kypsä kelloköynnöksen siemen? Ihan vihreät heitin pois mutta vaaleat säästin sillä nekin ovat itäneet. Todella tummat kai ovat hyvinkin kypsiä mutta ei sellaisia tullut valkoisista ollenkaan ja kuten kävi niin hyvin itivät.

      Poista
  3. Hyvin suunniteltu kuitenkin vaikka olisi toteamasi mukaan jo aiemminkin voinut välähtää.
    Vai lumikelloja pitää ihan kokeilla routa tilanne kepillä tai rauta tikulla niin tietää vähän myös näiden suojauksien kannalta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toimii kunhan muistaa aamulla räpsäyttää valot päälle. Meillä vaihtelee routa tässä tontilla todella paljon, on alueita missä se on syvä mutta sitten on alueita missä tuntuu ettei routaa ole kuin vähän.

      Poista
  4. Erinomainen Eino-varma suoja pikkutaimille ja aika jännää että noin tarkka on tutkimaan, onko Eino ollut yksin ulkona, kuinka siellä tutkii 🤔? Lumikellolöytö olikin ihana, onneksi se on kylmänkestävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eino tutkii kaiken ja kuljettaa kaiken suussaaan. Yksi päivä ihmettelin mitä kilistelee, niin oli aiemmin hajottamastaan lasilautasesta lasinpalanen suussa ja leikki sillä. Kuljetti palasta ympäri asuntoa, onneksi ei satuttanut itseään. Eino ei ole vielä ulkoillut, pitää tottua vielä enemmän meihin ihmisiin ja käsittelyyn. Ehkä joskus toukokuussa voidaan kokeilla ulkoilua. Kastraatiossa käytettiin niin senkin puolesta voi jossain kohtaa aloittaa ulkoilut.
      Lumikello kestää hyvin kylmää.

      Poista
  5. Ei huolta. Ehdit käyttää nyt keksimääsi ideaa lukuisia vuosia eteenpäin. Hyvin sieltä kelloköynnökset itävät. Minulla iti sekä omat että kaupan siemenet. Koulin osan viime viikonloppuna ja tänään vielä pari.
    Jännä nähdä, muuttuuko Einon käyttäytyminen iän myötä. Kissoissa on eroja, joten Eino saattaa pysyä toimeliaana ja uteliaana koko elämänsä.
    Lumikellot ovat joka kevät - tässä tapauksessa myös talvisin - aina yhtä söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olisin voinut kylvää aiemmin, ehkä ehtisivät kukkia paremmin ja aikaisemmin. Nyt on hyvä nurkka taimille, joku pieni tasokin voisi toimia siinä.
      Eino on ihan erilaien pentu kuin Jalo tai Oiva olivat, niin ne ovat kissanpennutkin omia persooniaan. Oiva on aina ollut rauhallisempo ja varovainen. Vaikka Eino on vielä välillä tosi arka ja säikky niin samalla on todella utelias. Saapa nähdä millaiseksi luonne kehittyy kun kasvaa.
      Lumikellot on jotain supersöpöä, oli talvi tai kevät kun nousevat.

      Poista
  6. Konstit on monet. Nyt ovat taimet ja kylvökset hyvässä suojassa uteliaalta nelijalkaiselta. Hyvä itävyys kelloköynnöksissä. Välillä sitä oikeasti tuntee itsensä ihan toopeksi, kun ei ole aiemmin jotain kikkaa keksinyt.
    Ovatpa lumikellot aikaisessa. Täällä on kyllä maa tukevasti roudassa, joten tuskin tarvitsee kovin aikaisin etsiä piippoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksissä oli taas hyvä itävyys. Olen vielä pulassa taimien kanssa kun tuskin raaskin heittää yhtään pois. Lumikellot olivat todella aikaisessa.

      Poista
  7. Hyvä idea siirtää lamppuja:)
    Ja hyvin näyttää kelloköynnökset itäneet! Minulla on itänyt vain yksi, täytyy odotella mattimyöhäisiä. Tai tehdä uusi kylvös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä idea. Taimet ovat saaneet olla rauhassa. Kelloköynnökset itivät todella hyvin. Mitähän sinulla käynyt jos vain yksi on itänyt. Toivottavasti vielä itävät, joskus ovat hitaita.

      Poista
    2. Hitaita olivat, nyt odottelen enää yhtä...

      Poista

Kiitos kommenteista :)