lauantai 25. marraskuuta 2017

Satavuotiaan värit

Satavuotiaan Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Siihen liittyen sain Navettapiialta puuhamaastaan haasteen. Haaste on bogin Puutarhahetki Tiiun ideoima. Tässä alla yksinkertaistetut ohjeet:

1. Tee postaus jossa on pääroolissa värit sininen ja valkoinen.
2. Haasta kolme tai useampia blogiystäviä mukaan.

 Ensin mietin laitanko vain puutarhakuvia mutta ei, ei niin voi tehdä. Sinivalkoinen on osa muutakin elämää. Eteisessä kengät laitetaan sinivalkoisen maton päälle joka on yhtä vanha kuin valtiomme Suomi.

 Eteisestä astutaan marraskuisen hämärään tupaan jossa tavataan paljon sinivalkoista astioiden muodossa. Sinivalkoiset Arabian Alit ja Lailat ovat lempiastioitani.
 Lempiastioita voidaan jo siirtyä puutarhaan ja lempikasveihin valkoisista ja sinisistä. Tässä valkoisten kuningatar, juhannusruusu. Harmi ettei siitä ollut yhtään kuvaa vasten sinistä taivasta.
 Keväällä, jo ennen juhannusruusua aloittaa kukintansa lemmikki. Pieni sininen kaunotar joka on alkanut levitä puutarhassani toiveitteni mukaisesti.
 Tämän juhlavuoden heinäkuussa juhlittiin myös toisen lapsenlapsen kastejuhlaa. Tein juhlaan tyttären toivomuksesta sinivalkoiset kukkakimput. Omasta puutarhasta löytyi kivasti materiaalia, vain valkoisia ruusuja ostin kaupasta.
 Tämä tuntematon, tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkinut Iiris on yksi pihan ehdoton suosikkisininen. Iiriksen terälehdet on hauskasti sinisen kirjavat.
 Kirjoukonhattu tekee kukkansa ihan itsestään molemmissa postauksen väreissä. Tykkään yksivärisestä sinisestä ukonhatusta mutta myös tästä. Kirjoukonhattu kasvaa luumulehdossa kahdessa kohtaa. Toisesta kohtaa ukonhattu lannistui ainaisen märkyyden seurauksena, ensi kesä näyttää joudunko hankkiman uuden taimen vai toipuuko vanha.
 Kukkakuvat päättyvät valkoiseen, Arvilan alkuperäiseen syysleimuun. Perenna jonka kauneutta ei oikein voi tarpeeksi ylistää.
Tällä hetkellä mielessä on tämän kaltainen maisema. Tai siis toivon, että kuvan talvinen sininen ja valkoinen olisivat täällä nyt vallitsevan mustan ruskean ja yleisen tummuuden sijaan.

Tällä kertaa en haasta ketään erityisesti mukaan vaan toivon että kaikki blogit osallistuisivat haasteeseen. On ollut hauska nähdä miten erilaisia sinisestä ja valkoisesta kertovia postauksia on syntynyt.

19 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia ❤ Hyvää nimipäivää 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mies muistutti aamulla että tänään on nimipäivä. Itse en olisi muistanut.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea vähän erilaien sinivalkopostaus! Mullakin on työn alla sama aihe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ollut kiva lukea, paljon erilaisia postauksia.

      Poista
  3. Kivat sinivalkoiset.
    Kaunis tuo alin kuva.
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin mukavaa lauantai-iltaa.

      Poista
  4. Olipa kauniita sinivalkoisia tunnelmia! Hyvää nimpparia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nimipäivä on mennyt kotitöitä tehdessä, edes kakkua en leiponut.

      Poista
  5. Kaunis ja todella monipuolinen sinivalkoinen postaus! Upea tuo viimeisen kuvan maisema. Kiitos, että osallistuit haasteeseen! Lisäsin postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Hyvää nimipäivää ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuon maiseman ohi ajan joka aamu töihin.

      Poista
  6. Hianot sinivalakooset kuvat! Ei niiren tarttekkaa kukkakuvia olla, vaan löytyyhän niitäki sulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sinivalkoista löytyy, kuvia olis ollut toiseenkin postaukseen.

      Poista
  7. Kauniita sinivalkoisia kuvia ja kukkasia! Mukavaa nimipäivää, vielä hetki tätä päivää jäljellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nimipäivä meni hetkessä, mehua keitellessä ja asioilla juostessa.

      Poista
  8. Ihanaa sinivalkoista! Mahtaisikohan minulta löytyä teemaan sopivia kuvia, pitää tsekata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon löytyy kun alkaa katsella sinivalkoisin silmin.

      Poista
  9. Kauniita sinivalkoisia kuvia! Hyvää nimpparipäivää myös! :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita sinivalkoisia tunnelmia!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)