tiistai 3. toukokuuta 2016

Päivän kukkijat

Niin kaunis päivä, että pihapuuhat kutsuivat. Aamu alkoi kasvihuoneen pesulla ja mullan muokkauksella. Huomenna olen rohkea ja istutan ensimmäiset tomaatit kasvihuoneeseen. Kurkut ovat vasta itämässä, ne laitan vasta muutaman viikon päästä tomaattien seuraksi. Pihatöiden lomassa kiersin kuvaamassa päivän kukkijat.
 Idänsinililjoja istutin viime syksynä sinne tänne nurmikolle. Muutama tämän lisäksi on tulossa kukkaan.
 Lila palleroesikko aikoo tykittää täysillä.Yhden taimen ostin viime vuonna ja nyt siihen on tulossa kukkia peräti neljän varren päähän. Siinä sitä on esikkoa koko rahan edestä.
 Kirjokevättähti ilostuttaa sekin siellä täällä kasvavina pieninä ryppäinä. Ensi syksynä pitää muistaa keskittyä hankkimaan vain näitä pieniä keväisen puutarhan sulostuttajia.
 Toisaalta, jos tulppaani on näin kaunis niin ei sen ostaminen ainakaan kaduta. Kirjanpidon mukaan tämä on Tulipa Darwinhybrid "Light and Dreamy"
Kivijalan vierus on lämmin paikka, siinä kukkivatkin aina kevään ensimmäiset tulppaanit. Mutta on nämä silti aikaiset tulppaanit, ei tuossa muut tulppaanit ole vielä lähelläkään kukintaa. 

Vielä ei tohdi säätä kesäksi sanoa, mutta aika lähellä oltiin tänään. Käräytin jopa niskani.

10 kommenttia:

  1. Oih, jo tulppaaneja! Tuo ensimmäinen kuva on aivan mahtavan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sanoin kun huomasin tulppaanit, nyt jo! Eka kuva on kiva, sauna taustalla ja kaikki ihanat kevään vihreän sävyt.

      Poista
  2. Kesän aavistuksen voi jo tuntea. Ihanat kukkakuvat sinulla ja tulppaanikin jo kukkii. Onpa se kauniin värinen. Minun esikkoni katosivat talven aikana jonnekin. Harmillista. Jospa joku nousisi siemenistä. Pitää odotella. Palloesikko on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talvi oli joillekin kasveille ankara, ei meilläkään kaikki esikot selviytyneet. Mehitähtiä kuoli paljon. Tulppaani on kauniimpi kuin pakkauksen kuvassa, kerrankin niin päin.

      Poista
  3. Kerrassaan soma palloesikko. Tulppaanit jo kukkivat sinulla näin aikaisin vaikka muistaakseni nuo Darwin hybridit ovat keskiaikaisia kukinnaltaan. Kivijalan vieressä on varmasti niille otollinen, lämmin paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwiniwn pussissa luki toukokuu-kesäkuu joten kovin ovat aikaisessa, mutta johtunee superlämpöisestä paikasta kivijalan vieressä. Paikka on muutenkin otollinen tulppaaneille, pysyy kuivana talvisin. Samassa paikassa olen saanut tulppaanit kukkimaan vuosi toisensa jälkeen.

      Poista
  4. Vau, miten upea palloesikko.
    Pikkusipuleita on tosiaankin laitettava syksyllä runsaasti. Meillä scillat ovat jo hyvin levinneet, mutta posliinihyasinttia, pikkuiriksiä, pinkkiä kirjotähteä.....ja vaikka mitä.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kukintaa! Tuo tulppaanisi on erittäin kaunis. Nimi tuntuu jotenkin hämärästi tutulta ja nyt jännäilen, aukenisikohan minunkin penkeissäni 'Light and Dreamya'.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)