tiistai 24. toukokuuta 2016

Hellepäivän herkkua

Aamulla otin työkseni navetan takakulman siivoamisen. Enpä sitten ajatellut että ehkä etelän puoleinen tiiliseinä ei ole paras paikka työskennellä hellesäällä. On vähän kuuma paikka. Paikasta kuitenkin lisää myöhemmin, tänään kukkia.
 Puutarhaystävältä viime vuonna hankittu laukka teki yhden kukan. Nimeään en valitettavasti muista, saattaa olla libanonin laukka. Tekee kapeat ja sirot lehdet ja kukan pitkän varren päähän. Kaunis tämä kuitenkin on, nimettömyydestään huolimatta.
 Aikaisin keväällä ostin Byggmaxista alppiruusuja kun halvalla sai, 3kpl maksoi 10e. Otin summamutikassa yhden jokaista väriä. Tämä vaaleanpunainen on "Germania".
 Liila on puistoalppiruusu "Catawbiense Grandiflorum" ja valkoinen "Madame Masson". Tein nyt sen päätöksen että alppiruusut ja mustikat menivät saunan taakse vuorenkilpien tilalle. Saunassa on huopakatto eikä siitä tipu koskaan lumet. Välikatto vieläpä fuskaa sen verran että lumet yleensä sulavat pois sitä mukaa kun satavat. Testataan tätä ainakin yksi vuosi. Alppiruusut on tarkoituksella istutettu liian tiheään, en nimittäin ollenkaan usko että saan pidettyä ne hengissä.
 Viherraitaiset tulppaanit ovat lemppareitani. Papukaijatulppaanien ryhmässä kasvaa viime syksynä istutettu "Green Wave" ei ole mallikuvan mukainen mutta väri on täydellinen. Vaaleanpunaista ja vihreää. Saman tulppaanin valkovihreä versio oli suuri pettymys. Vihreä puuttui lähes tyystin.

 Luumulehdossa kasvava japaninakileija on aukaissut kukkansa. Tämä on pihan akileijoista ensimmäinen kukkija.
 Ruusuomenapuun ympärillä kasvavat tulppaanit kukkivat nekin. Ja tietysti viherraitaisina. Lajiketta en enää muista.
 Syksyllä istutin ensi kertaa ihan tummia tulppaaneja. "Queen of Night" on todellakin yön kuningatar. Eipä oikein mustempi voisi väri olla. Etualalla kasvava kirjavalehtinen syreeni oli yllättäjä ja selviytyi talvesta. Toin syreenin vuosi sitten Viron Türista pienenä alkuna. Pensas on viihtynyt ja kasvattanut kokoaan.
Viimeisenä yksi lempikukkiani kevään kukkijoista, arovuokko. Tätä istutin alunperin pyykkikallion penkkiin. Olen yrittänyt siirtää kasvusto vähän sinne ja tänne, tuloksetta. Nyt huomaan että yhdessä paikassa siirto on onnistunut kun kerran jo kukkiikin.

Tauko pidetty, takaisin navetan taakse haravoimaan lasinsiruja mullan seasta pois.

14 kommenttia:

  1. Näyttääpä tosiaan libanoninlaukalta, ja kukinta-aikakin täsmää.
    Ihana alppiruusurivistö ja onpa kaunis tuo kirjava syreeni tummien tulppaanien kanssa, tuossa on niin ihana valon leikki vielä lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ole libanoninlaukka, kaunis se on, kunhan saan pidettyä hengissä että kukkisi useamman varren voimalla. Alppiruusut on hankalia meidän pihalla jossa ei oikein varjon paikkaa ole. Näillä edullisilla taimilla on hyvä kokeilla.

      Poista
  2. Alppiruusut ovat kyllä kauniita. Joskus haaveilen niitä itsellenkin, mutta mahtaisivatko täällä onnistua? Tänään ihastelin jälleen niitä paikallisessa K-raudassa. Japaninakileija on kyllä kaunis, sitä onneksi saan ihastella myös omassa kukkapenkissä, joka nyt näyttää erityisen surkealta, kun talven tuhot selviävät toden teolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on se käsitys että alppiruusuissa on lajikkeita jotka menestyvät aika pohjoisessa. Minun toinen japaninakileija hävisi talven aikana.

      Poista
  3. Saitpa alppiruusut edullisesti! Ostaisin samalla hinnalla itsekin. Minulla on kotipihalla alppiruusua, jota olen ajatellut siirtää saareen. Mieluummin kuitenkin ottaisin tummemman punaisen kuin tällaisen liilan, jota minulla nyt on. Haaveilen myös punaisista tulppaaneista. Tuota tummaakin olen miettinyt. Kaunis sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edullisia olivat, siksi uskalsin taas kokeilla. Edellisen kokeilun tuloksena on kuollut alppiruusu. Tumma tulppaani on kaunis mutta kaipaisi ehkä jotain toista väriä seurakseen.

      Poista
  4. Kaunista kukintaa ja kauniita kuvia. Edullisesti olet saanut alppiruusut. Toivotaan, että ne lähtevät hyvin kasvamaan. Japaninakileija on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon niiden juurtuvan hyvin. Talveksi ja kevääksi pitää pitää miettiä jotain aurinkosuojaa.

      Poista
  5. Vihreäraitaiset tulput ovat minullekin mieluisimpia. Green Wavekin aivan hurmaava. Eikä muuten tuota halvemmalla taida rhodoja saada, joten hyvän kaupan teit.

    VastaaPoista
  6. Oi miten upea Queen of Night! Miten se sitten oikein on; raaskiiko kukaan leikata pihastaan leikkokukkia myös sisätiloihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä raaskin, viikko sitten meillä kävi vieraita ja kakikki kukat sisätiloissa olivat omasta puutarhasta. Ja ensi viikonlopun synttärijuhlat on tarkoitus kukittaa oman puutarhan voimin.

      Poista
  7. Sinulla on niin iso piha, että kaikilla kasveilla on tilaa kukkia ja olla edukseen kukinta-aikaan. Minun silmääni hivelee ainakin avarat näkymät.

    Mutta millainen on puutarhurin päähine helleaikaan? Vai onko niin kiire, ettei pään suojaaminen ole tullut edes mieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin kiinni, ei ole päähinettä lainkaan :D En vain osaa pitää, tulee kuuma ja hiki jos päässä on edes kevyt olkihattu tai huivi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)