torstai 8. maaliskuuta 2012

Siivouspäivä

Nyt on itseensä tyytyväinen olo, vaikka aamulla vielä ajattelin heivata siivouspäivän ohi ja keskittyä kirpparitavaran hinnoitteluun. Mietin kuitenkin, että ehkä kannattaa valita kahdesta pahasta pienempi, ja alkaa suosiolla siivoamaan.

Ja siivoamistahan sali oli vailla. Klahvilipaston liinan alta paljastunut pöly kertonee missä pisteessä huone oli. Huomatkaa sama harmaa laskeuma hirsienkin välissä. Ei kun tuumasta toimeen!
 Kaikki tekstiilit pihalle tuulettumaan, kaksi pienintä mattoa perään, tyynyt Ikean isoon siniseen kassiin ja kaikki pihalle. Huonekaluja sinne ja tänne, raivokasta imurointia, seinien pyyhintää, lattian pyyhintää, tason pyyhintää ja sitten itsekin pihalle. Sopiva pieni kiukku päälle ja seuraavaksi mattopiiskan varteen. Pari sataa napakkaa iskua sohvatyynyille samalla toivoen, ettei kukaan aja talon ohi ja näe tyynyistä irtoavaa pölymäärää.
 Välillä sisälle, ulkona jäätyy näpit ja pää. Mietitään mitä unohtui, ja muistetaan, että rehut suihkuun. Kukkajakkarat riviin järjesty, pieni pyyhintä riittäkööt niille. Sivuhuomautuksena mainittakoot, että kaikki nämä tulivat talon mukana. Sööttejä ja erittäin kiikkeriä. Jälkimmäinen erinomainen yhdistelmä kolmen kissan kanssa.
 Ja vihdoin ja viimein ollaan siinä pisteessä, että voi alkaa laittamaan verhot takaisin ikkunoihin, tyynyt sohvalle ja kukat telineidensä päälle. Vaihdetaan samalla vähän järjestystä. Kukat eri ikkunoille kuin ennen, ja isotädin singeri eteläikkunan alle odottamaan esikasvatuksia.
 Naistenpäivän kunniaksi miehen työksi jää painavien villamattojen tuuletus ja tilkkutyön takaisin ripustus. Varsin kohtuullinen määrä kotityötä ja etenkin siivousta.
Kyllä siisti koti on mukava, ja mukavaa on, vaikka ei ihan koko koti olisi siivottu. Siisti salikin riittää!

12 kommenttia:

  1. Jestas, kaikki tuo YHDESSÄ PÄIVÄSSÄ??! Olet tehopakkaus!
    Hyvää naistenpäivää, olet jalkahieronnan tms. ansainnut.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut, kätevä emäntä, loistava tulos :) täällä kans yksi talo odottaa kätevän emännän käden kosketusta, kuinkahan kauan?

    VastaaPoista
  3. Huh huh. Tuli ihan hiki tuossa siivotessa! :D

    Toivotan tässä tapauksessa Topakkaa Naistenpäivän jatkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Saila: Kaikki tänään :D ja loitin sentään vasta yhdeltätoista kun ensin olin lorvaillut sängyssä puoli aamua. Loppupäivän olenkin tekemättä yhtään mitään!

    tarjah: Kiitos :D

    Ruusa: Ei tullut hiki, mutta miehellä voi tulla mattojen kanssa. Suurinta en jaksa edes nostaa pois paikoiltaan...
    Loppupäivän aion olla mahdollisimman veltto!

    VastaaPoista
  5. Huh huh, melkein väsyin jo lukemisesta....olet kyllä ollut ahkera...:)

    VastaaPoista
  6. Tautisen tehokasta!!

    Mä inhoan sellaista pikkusiivoamista. Sen sijaan kunnon tehosiivous ja samalla pieni rymsteeraus on terapeuttista. Ainakin, kun sen saa tehdä omassa yksinäisyydessään ja hyvän musiikin soidessa.

    VastaaPoista
  7. nanna: Sanos muuta! Paras antaa lian vähän kerääntyä ja tehdä siivous tosi mielessä. Mulla oli tänään apulainen mukana, yksi 5-vuotias siivosi oman suihkepullon ja rätin kanssa ja tykkäsi! Taidan olla vähän itsekäs äiti kun odotan jo ensi syksyllä alkavaa eskaria ja sitä, että vapaapäivät olen sitten ihan yksin kotona! Ensimmäistä kertaa sitten sen kun meille syntyi eka lapsi.

    VastaaPoista
  8. Nostan hattua siivoussankarille.

    VastaaPoista
  9. Voi mikä urakka...Kukahan meillä siivois? Leppoisaa Naistenpäivän-iltaa <3

    VastaaPoista
  10. Huoh. Olipa energiaa!
    KAUNISTA ja puhdasta.

    VastaaPoista
  11. Paula: Kiitos, oikeasti olen melko laiska siivoaja :)

    MaMMeli: Kyllä se inspis joskus tullee ja sitten saakin pölypallot ja villakoirat kyytiä!

    tinttarus: Kiitos :)

    peurankello: Juuri sitä, ja naistenpäivänä vieläpä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)