tiistai 27. syyskuuta 2011

Sitku

Tämä taitaa olla blogistanian 32 526. kirjoitus aiheesta sitku, mutta kirjoitan silti.

Painon pudotukseni on vaiheessa puoliväli.
10 kiloa on pois, 10 kiloa on vielä matkaa tavoitepainoon.

Olen alkanut haaveilla sitku-elämästä.
 Sitku painan 10 kiloa vähemmän, menen kampaajalle ja teen jotain tukalleni. Otan raidat, kiharat, värin tai koko setin. Tai leikkautan lyhyeksi, ihan lyhyeksi ja otan silti koko setin.
Sitku olen tavoitepainossa.
 Sitku olen 10 kiloa kevyempi, uusin koko vaatekaappini. Tai en kaappia vaan sisällön. En säilytä mitään. Ostan uudet alusvaatteet, enkä mistään halpakaupasta. Ostan ainakin viidet farkut, seitsemän paitaa ja kolme neuletta. Kenkäkaupan ostoksille joudun uusimaan sen kaapinkin, talvitakeista puhumattakaan.
Sitku olen tavoitepainossa.
 Sitku olen 10 kiloa kevyempi ostan uudet meikit niiden viisi vuotta sitten hankittujen tilalle. Ostan jopa poskipunan (tai mikä se nykyään lienee on) jota en ole koskaan omistanut. Saatan hankkia jopa kasvovettä.
Loppuu se naaman hoitaminen vedellä ja apteekin perusvoiteella. Shampoossa saan valitettavasti tyytyä kaupan edullisempaan, muu kun ei käy hiuksilleni tällä ruokavaliolla. Tiedä sitten onko se huono, mutta olisi niin kiva sitku olis suihku täynnä kauniita purkkeja ja tuubeja.
Sitku olen tavoitepainossa.
Vaan eihän se näin mene!
Yhdet farkut on pakko hankkia mahdollisimman pian, ehkä muutakin vaatetta.
Hiukset kaipaa uudistusta jo nyt.
Meikeistä viis, en osaa kuitenkaan niitä käyttää.

Eikä sitku, vaan nytky.
Olen menossa torstaina vuokraamaan iltapukua,
puolentoista viikon päästä sille on tarvetta, samoin kampaajalle joka on jo varattu.
Mietin vielä, pitäisikö varata aika meikkiinkin.
Mukava päästä aikoihin kunnon kissanristiäisiin, tuli ihan entisiä aikoja ikävä.
Yhdistys jota olin aikoinani perustamassa täyttää 10 vuotta.
Enää en ole jäsen, mutta entisenä puheenjohtajana sain kutsun.
Miten ihana tavata joukko maailman mahtavimpia naisia joita en ole nähnyt vuosiin.

Kuvissa nytku elämää parin viikon takaa. Vihreä sohva tuli saliin, vaikka mahtuisi vasta sitku elämässä.

20 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus ja tunnustan itsekin välillä sortuvani tuohon sitku-ajatteluun. Sitku paino on tarpeeksi pudonnut ostan uusia vaatteita jne. Mutta tosiaan, pakkohan sillä välinkin kun paino putoaa on johonkin pukeutua ja ne vanhat teltat ei niin iske:)

    Ja kampaajalla käynti hei laihduttaa aina:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus. Mulla on tämä sun sitku-projekti mennyt ihan ohi. Mutta 10 kiloa, se on paljon se. Mä en moiseen pystyisi. Onnea siitä.

    Onhan noita sitku-asioita itse kullakin. Mun vakio on "sitku on aikaa":)

    Kivaa iltaa sulle Katja, käyn täällä säännöllisesti, vaikka en aina ehdi (vrt. sitku on aikaa) jättää puumerkkiä.

    VastaaPoista
  3. Katri: Mä oikein odotan sitä kampaajan laihduttavaa käsittelyä :D Kävisin useamminkin jos olisi varaa. Mikään ei kohota itsetuntoa paremmin kuin kunnon kampaus. Ja ne teltat, ei niitä voi enää pitää :DD

    Nina: Se 10kg on paljon, jopa minun lähtöpainollani. Toinen mokoma vielä pois, varaa on toisin kuin sulla :) En mäkään aina ehdi kommentoida, työn takia vapaa-aika on nykyään ihan liian kortilla.

    VastaaPoista
  4. Hihii...minä elin aina nuorempana sitkun elämää....Nykuýisin elän nytkun....ja tykkään tästä nykyisestä enemmän ;)Ihana sohva, niin miun mieleinen:)

    VastaaPoista
  5. Miinus kymppi on hieno suoritus! Väli onnittelut täältä siis, ja tsemppejä jatkoon!

    VastaaPoista
  6. Sitku sä olen tavoitteessasi, sit sun täytyy ehdottomasti toteuttaa tuo kaikki!

    Mutku voisit tehdä myös välitavoitteen. Sitku olet taas pudottanut 2 kiloa, käyt ostamassa uuden ripsari. Sit sen jälkeen taas pari kiloa ja käyt ostamassa vaikka kengät. Jne..

    VastaaPoista
  7. MaMMeli: Nytku on paljon parempaa :)) Ehkä se on tää ikä!

    Anne: Kiitos! Pudotusvauhti on ollut aika hurja, nyt onneksi alkaa tasaantumaan.

    nanna: Hei noinhan mä en ajatellut ollenkaan! Sopisi budjetillekin paljon paremmin kun ei pistä koko garderobia ja meikkipussia kerralla uusiksi! Ja kyllä mä jotain toteutan sitten kun olen tavoitepainossa. Ihan vaan palkinnoksi itselle.

    VastaaPoista
  8. Mahtava postaus:) Nauraa hihittelin täällä. Mullakin on vielä tavoitteeseen...jotenkin jämähdin paikalleni. Sulla on hyvä vauhti! Halloumi -juustosta: se on hassun kovaa, mutta sen ominaisuus paljastuukin, kun sen grillaa tai paistaa (mulla sattuu olemaan sellainen pannu, jossa on "aaltopohja"). Se on tosi hyvää just salaatissa. Aika suolaista kylläkin, mutta sen voi huuhtoa ennen paistamista. Parasta se on just paistettuna ja lämpimänä.

    VastaaPoista
  9. Peurankello: Kiitos! Taidan uskaltaa kokeilla. Olen vähän huono syömään uusia makuja, mutta ruusukaalit on herkkuani!

    VastaaPoista
  10. Pisti ihan nauramaan, niin tutulta kuullosti tämä sitku :) Vielä kun sanan ottaa erilleen alkaa muistuttamaan sitkoa ja siltä ne omat sitku asiat monesti tuntuu.
    Jospa tänään pohtisin niitä asioita joita voin tehdä tänään :)
    Onnittelut 10 kg on huima saavutus!

    VastaaPoista
  11. -10kg on upea saavutus.
    Musta sä voisit nauttia kaikki hommat just nyt :)

    Mä aina välillä vietän sitkun elämää myös. Mutta kun mitään ei tapahdu, niin pakkohan sitä on siirtyä nyt elämäänkin ainakin hetkeksi.

    VastaaPoista
  12. Voihan vidalis, miten upea saavutus. Oot kyllä ansainnu jo montaki sitkua ihan jo nytku oot noin paljo keveempi ;)
    Mulla on vasta sitku otan itteeni niskasta kiinni vaihe ja suklaa maistuu edelleen ihan liian usein.
    Sulla on ollu luja tahto,
    jatka samaan malliin! Hienoa.

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus!!!

    Nytku elmä on paljon parempaa, kuin sitku...☺

    VastaaPoista
  14. Nytku olen -15kg vanhasta, keväällä kadonnut putkikasseineni vanhasta kodistani ja elän ihanassa uudessa suhteessa.... olen paaaaaaaljon onnellisempi kuin sitku-elämää eläessäni. Ota elämästä kaikki irti kuomaseni,jo nyt :)

    VastaaPoista
  15. Hei, jos sä olet tiputtanut 10 kiloa se ei ole SITKU vaan NYTKU!!!

    VastaaPoista
  16. Katja: Saanko laittaa kuvan korjamastasi korin kahvasta blogiini? Käyttäisin sitä ideakuvana seuraavaan MaMaan, jos sopii!

    VastaaPoista
  17. Leena: Toki saat!

    Mulle vastailen illalla paremmalla ajalla, eli sitku ehdin :D

    VastaaPoista
  18. Marie Elisabeth`s rum: Melkoista sitkoahan se elämä joskus on:) onneksi sitä osaa jo nauttia niistä ajankohtaisista hyvistä asioista eikä vain tulevista :)

    Rva Kepponen: Kiitos, kyllä tässä on hyvä olo kun 10 kilon lasti kehosta on pois.

    Onnenkyynel: Mä olen petrannut suklaan kanssa. Kahteen kuukautene en ole syönyt palastakaan jos 81% ei lasketa mukaan! On se kyllä vaatinut aikamoista itsehillintääkin :D

    Irmastiina: Kiitos :)

    Eskurin emäntä: Joskus elämä muuttuu monella alueella yhtä aikaa. Ja otan kaiken ilon irti jo nyt :D

    Leena: Kyllä se on nytky myös. Ei vaan millään raaskisi ostaa tähän välivaiheeseen uutta vaatetta.

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa niin tutulta!!! Mulla vaatekaappi pullottaa retkuja, jotka odottaa "raskauskilojen" häviämistä ja kämppä tulvii tulevaan yläkertaan meneviä tavaroita... Mutta tottahan se on, elämää on "nytki"...

    VastaaPoista
  20. Ihan parasta sun kirjoitus! Entisenä meikittömänä ja vähän nykyisenäkin voin antaa vinkin joka on nopea, ei näytä meikiltä, mutta silti näyttää coolilta : osta "huulien"väristä rajauskynää, siis huulienrajauskynää. Kun sillä vetäset rajat (joka tuntuu turhalta mutta ootappas vaan) niin naama näyttää jo kummasti (toisten silmissä) huolitellulta. Mulle on enempi kuin kaks ihmistä sanonut (ootko sä laihtunut? käynyt parturissa? ooksä menossa johonkin? sä näytät hienolta!) että näkee jonkun muutoksen vaikka mitään muuta ei ole kuin vedetty huulten rajat lärviin :))

    Iloisia päiviä

    Kupla

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)