lauantai 28. helmikuuta 2009

Testaus


Testataan kuinka tämä sujuu. Tietokoneen käyttäjänä olen aivan onneton ja itseoppinut. Konetta en työssäni tarvitse lähes lainkaan ja kotona se on ollut lähinnä sähköpostin ja internetin käyttöä. Valokuvat osaan jo siirtää kamerasta tietokoneelle. Tässäpä tekninen lähtökohta bloggailuuni.
Tässä se on, kotimme maalla. Kotoisemmin nimeltään Arvilan talo. Valmistumisvuosi 1892, siirretty nykyiselle paikalle 1920. Meidän omistuksemme tuli 2005. Päärakennuksen lisäksi löytyy navetta, aittarakennus, saunamökki ja liiteri. Tämä kuva on otettu jouluaattona 2006. Aika lumetonta oli. Tänä talvena onneksi lunta on ollut enemmän. Talo on koko ajan remontoinnin ja korjauksen alla. Valmiina on sali, yksi kammari ja kylpyhuone. Tai miten sen ottaa, kaikista puuttuvat vielä vanhat väliovet. Niitä kun joudumme metsästämään siltä sun täältä yksittäisinä kappaleina ja yleensä ilman karmeja. Tällä hetkellä työn alla on toinen kammari. Muovimatot purettu pois, lankkulattia nostettu talteen ja eristeiden poisto menossa.
Kaupunkilaisten matka maalaisiksi oli alkanut.


2 kommenttia:

  1. Minulla myös tietsikkaosaaminen nolla, mutta kummasti työ tekijäänsä opettaa, kuten varmasti remontissakin=)

    Ihana talo!

    VastaaPoista
  2. Hyvin tässä oppii, kunhan vain malttinsa säilyttää. Sekä koneen että remontin kanssa :)
    Lievällä kauhulla odotan tupamme remonttia. Se tietää noin kahden kuukauden aikaa ilman keittiötä. Selviääkö siitä hengissä 4 lapsen kanssa?

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)