Pihatieltä pihaan

Aikamoista sadetta on pitänyt. Piha lainehtii vettä, maa ei suostu suodattamaan enää tippakaan vettä. Viereisellä pellolla on lampi ja taitaa kohta olla pihassakin.

Pihatie on pitkä ja kapea. Ensiksi pihaan tullessa näkyy navetan pääty. Taloa en näy vielä ollenkaan.

Maalaistalon pihaan tulemisesta kertoo vanhat maitokärryt tonkkineen. Vasemman reunan isolle kivelle raahasin heti ensimmäisenä kesänä valtavan kokoisen talosta löytyneen rautapadan kesäkukkia varten. Vielä on kukat poistamatta talven tieltä.

 Arboretumin kivipuron kivilammikko tehtiin lähinnä keväisiä tulvavesiä varten. Nykyisin siinä on eniten vettä näin alkutalvesta. Saa ollakin, sillä puron alueella on nurmikko kaikki kuivin, se kertoo että puro toimii avoimena salaojana kuten pitikin. Tässä kohtaa tarkkasilmäinen näkee aavistuksen siniharmaasta talosta puiden keskellä.

Kupariheisiangervo 'Mindia' pitää sinnikkäästi kiinni lehdistään. Edes pakkaset eivät tiputtanut niitä maahan.

Pihatieltä poikkesin hiukan sivuun, koivikon puolelle. Talo taustalla on kaunis tästä suunnasta kuvattuna. Kesällä näkymän peittää pihlajantaimet ja koivujen lehdet.

 Tälle puolelle pihaa ei ole nyt mitään asiaa, maa nurmikon alla on niin märkä että olen jo ihan epätoivoinen sen kanssa. Nyt huomaa miten käy kun alla on kallio ja sen päällä savi ja saven päällä ohut humus, vesi jää lillumaan.

 Marja- ja hedelmätarhassa on vähän kuivempaa, ihan hyvä sinne istutettujen sipulikukkien kannalta. Pihan märimpiin kohtiin jätin istuttamatta mikä taisi olla ihan hyvä juttu, olisivat mädänneet jo syksyn aikana.

 Kesällä maalatun keinun kanssa meni pieleen. En laittanut maaliin homesuojaa ja se kostautui. Keinun uusi maalipinta on täynnä tummaa homepilkkua. Ensi kesänä on edessä keinun homepesu ja uudelleen maalaus niin että maalissa on mukana homesuojaus. Ehkä siten pilkut pysyvät poissa. Keinun väri saattaa samalla muuttua riippuen mitä pellavamaalin jämiä löydän kaapeistani. Tuo sininenkin väri on jämämaalia.

Vaikka en niin lumesta ja pakkasesta pidä, niin nyt toivon niitä sydämeni pohjasta vastapainoksi ainaiselle vesisateelle.

Ahkerille ja uutterille

Minun muistoissani ja elämässäni isät ovat vahvoja, uutteria ja ahkeria. Toimeliaita ja aikaansaavia. Lapsistaan ja läheisistään huolehtivia ja välittäviä.
Isänpäivää juhlitaan meillä vaatimattomasti, lapset perheineen tulevat syömään kuten monena muunakin sunnuntaina, mies, isä, laittaa ruuan ja minä teen jälkiruuan. Istutaan rauhassa, jutellaan ja vain ollaan.

 Mietin miten kuvittaa tämän isänpäivän postauksen. Lopulta päädyin kuvaamana kotia joka on täynnä isien kädenjälkiä niin monen sukupolven ajalta. Tätä taloa ei olisi ilman isien aikaa ja panostusta. Ei ilman heidän käsistään kuuluvaa vasaran pauketta ja naulan puuhun uppoamista.

 Ei olisi huonekaluja, ei tapetteja seinillä, ne kaikki ovat isien aikaansaannosta.

 Ei olisi polttopuita ja lämmintä taloa jollei isät niitä tekisi ja olisi tehneet meitä aiemmin.

Isät pitävät huolta että nämä seinät ja perustukset säilyvät tuleville isille. Kiitos siitä.

Isänpäiväksi en tehnyt täytekakkua vaan juustokakun. Tämä täytekakku on leivottu tällä viikolla ja se hiukan sivusi isänpäivää ja omaa syntymäpäivääni. Meille syntymäpäivänäni lähetyspiiriin saapuneet vieraat saivat nauttia kakusta. Loput päätyivät työkavereille töihin. Siitä erityinen kakku, että tein ensimmäistä kertaa elämässäni gluteenittoman kakkupohjan ja se jopa onnistui. Vaihdoin kaikki jauhot perunajauhoksi. Voi olla että jatkossa meillä on aina gluteeniton kakku, niin onnistunut se oli.

Suomalainen metsä

 Kävin tänään ihan omassa metsässä. Pläntti ei ole suuri, mutta on se kuitenkin metsä, on puita, aluskasvillisuutta ja risukkoa.

 Kanto on sammaloitunut kauniisti. Tästä metsästä on kaadettu puita, taustalla kuitenkin näkyy että uutta on kasvamassa. Luonto hoitaa aukot umpeen yllättävän nopeasti.

 Kuvaa katsoessa ei välttämättä tietäisi että se on otettu marraskuussa. Se onkin suomalaisen metsän lumoa, havut, sammaleet ja varvut ovat vihreitä ympäri vuoden. Myös kasvukauden ulkopuolella voi olla kaunista.

 Metsän ja pellon takana häämöttää koti. Minulla on tarve pihassa muutamaan katajaan, metsäretken tarkoitus olikin kartoittaa löytyisikö taimia omasta metsästä. Kyllä sielä pari sopivaa siirrettävää löytyi. Taimet on helpoin hahmottaa syksyllä tai hyvin aikaisin keväällä aluskasvillisuuden seasta.

 Puolukoista en saanut tarkennettua kuvaa. Ne nähtyäni hätkähdin ensin että mitä, karpaloita, marjat olivat niin valtavan kokoisia. Kunnes tajusin niiden olevan vain hyvin kasvaneita puolukoita.

 Parin vuoden takainen myrsky teki metsässämme tuhoja, onneksi vain yhden kaatuneen rungon verran. Jätimme sen suojaksi metsän eläimille.

 Metsän pahin tuholainen on kuitenkin ihminen. Tämä kaatopaikan suunnittelin siivoavani keväällä. Vaikka metsä on rauhoittava paikka niin aina tämän nähdessäni alkaa verisuoni pullistua päässä ja paineet kohota. Miten ajattelematonta toimintaa.

 Parempi siirtyä kauniimpiin maisemiin. Metsässä on paljon lahopuuta, turvasatamaksi pienille elämille ja sienille. Tämä puu on hauska sillä se oli sienten valtaama parin metrin korkeuteen saakka.

Lopuksi hyvästelin kalliot, sammaleet ja jossakin puussa ääntelevän tuntemattoman linnun. Taisi varoittaa muita että metsässä liikkuu jokin sinne kuulumaton.