Painavaa asiaa

Nanna kirjoitti pari päivää sitten hyvän jutun painosta ja sen hallinnasta. Minun oma pienennysprojektini alkoi elokuussa 2011. Tarkoituksena oli tiputtaa parin vuoden sisään 20 kiloa läskiä. Toisin kävi, ja 20kg tippuikin vuodessa. Se millä homman tein, ei ole mikään salaisuus. Hiilarit vähemmälle, viljat, pasta, peruna ja riisit pois. Tilalle rasvaa ja kasviksia ja riittävästi proteiinia. Uusi ruokavalio kolahti heti.

Se mikä on minunkin kompastuskiveni on tasapainoilu. Myönnän se olevan itselleni todella vaikeaa. Tavoiteeni saavuttamisesta on aikaa reilu vuosi ja sen aikaa olen tasapainoillut, eli yrittänyt saada syömiseni siihen tasapainoon, ettei paino nouse. Kesällä kuitenkin kävi hups ja aloin repsahdella vanhoihin tapoihin. Kolme kiloa lisää painoa jolle tarttis tehdä jotain.

 Osa tuosta kertymästä on silkkaa nestettä. Kehoni on erityisen näppärä säästämään kaiken nauttimani nesteen itseensä. Viljojen ja liiallisten hiilareiden syöminen vain kiihdyttää ilmiötä ja  näkyy heti turvotuksena. Seuraavana päivänä vaaka saattaa näyttää jopa kiloa enemmän vaikka kalorit olisi ihan ok. Tämä tuli testattua taas viime viikonloppuna, eikä ravintolaruoka auttanut asiaa yhtään.

 Ei muuta kuin paluu ruotuun, kohta on kuitenkin tulossa joulu ja vihreät kuulat. Eli kaikki viljat pois, eikä herkkuja lukuunottamatta tummaa suklaata. Koska tuntuu kauhealta ajatella, että loppuelämä on yhtä kieltäytymistä, jaan sen pienempiin eriin. Nyt ensin jouluun asti, sitten lomaan ja siitä kesään. Ja toivottavasti olen siihen mennessä askeleen lähempänä parempaa itsehillintää.

Kirjoitelmani on tietenkin tylsiä ilman kuvia, ja kivahan kuvien olisi olla aiheeseen liittyviä, niin saatte pari kuvaa tältä aamulta. Ei ihan työaamu, vaan taas yksi arkivapaa. Suuntana kaupunki ja saappaisiin sopivan ruskean käsilaukun metsästys. Käsilaukkua ei löytynyt, mutta niin vähän arvelin. Ihan mahdotonta löytää minun vaatimuksilla laukkua juuri tietyn sävyisenä ruskeana. Mutta alimmassa kuvassa on yksi löytö jonka tein alkusyksystä kirpparilta. Benettonin villakangastakki maksoi 10 euroa ja on tällä hetkellä käytetyin takkini. Kirpparilta on myös tuo valkoinen pellavapaita joka on neuletakin alla. Sekin yksi lempivaatteista.

Ja kampaaja on ensi viikolla, harmaata puskee esiin päälaelta minkä kerkeää, mutta eikös melkein mummilla saakin?

Muutama kuva meiltä

Sunnuntaina koin järisyttävän hetken, kun näin 42-vuotispäivän kynnyksellä ostin ihan ekaa kertaa elämässäni kännykän. Ja miksi vasta nyt, johtuu ihan siitä, että olen aina perinyt niitä miehen vanhoja tai vähän uudempiakin puhelimia, ja kuten tässä tuli kerrottua jo aiemmin, kesti edellinen kännykkä minulla 10 vuotta.

Uudesta puhelimesta en vielä kerro enempää, kunhan nyt tutustun siihen ja se minuun, mutta tänään testailin ekaa kertaa kameraa. Eli muutama sisäkuva meiltä.

Osa kuvista on otettu salamalla ja osa ilman. Ja täytyy myöntää että olen hämmästynyt kuvien laadusta kun vertaan niitä kuviini joita yleensä otan Canonin muutaman vuoden vanhalla pokkarilla. Kuvien siirto ei vielä käy kovin näppärästi, ensin laitoin ne sähköpostilla puhelimesta itselleni ja sieltä siirsin kuviin. Harjoittelua, harjoittelua, niin enköhän opi.

Mikä hiljaisuus ja rauha

Uskallan myöntää avoimesti olevani äiti joka kaipaa hetkiä ilman lapsia. Niin sanottu oma aika on minulle tärkeää ja yksi keino millä jaksaa vapaa-aikaa ja työtä lasten kanssa. Ihan yksin ei tarvitse olla, joskus on mukava olla ihan kahden puolison kanssa, kuten nyt koko viikonloppu. Saatiin jopa teinipoika peräkammaristaan maailmalle. Hip hurraa ja hei, tämä ei turhan usein tapahdu.

Päällä on vieläkin pyjama ja aamutakki, mutta vaatekaapilla odottelee jo ravintolaillallista varten varattu paita. Näyttää yöasulta, mutta sitä se ei ole.

 Saliin laitoin uudet kynttilät, nyt poltellaan niitä ahkerasti ja nautitaan illalla kaapin kätköistä joku unohdettu elokuva.

 Ehkä jää aikaa jatkaa eteisen oviverhoja, edes tämä ensimmäinen kukka valmiiksi.

 Ja lukea vähän kirjaa. Jos jotakuta kiinnostaa sellainen vähän enemmän hömppähistoria, niin tässä oiva kirja jossa on hieman huumoria silmäkulmassa. Ei se naisen osa ole ollut aina helppo.

Seuraava ohjelmanumero täällä luonnottoman hiljaisessa talossa on hiusten kähertäminen. Siinä puuha jossa minulle on suotu kaksi vasenta kättä. Mutta mitäpä sitä ei nainen ulkonäkönsä eteen tekisi.