Pahoitteluni ja nöyrä anteeksipyyntö tästä pitkästä blogitauosta. Voisin syytellä toimimatonta tietokonetta, uutta taloa jonka ostimme tai ties mitä elämää ja sen ajanpuutetta. En syytä, vaan syytän itseäni saamattomuudesta. Vaikka en saa kuvia ladattua puhelimeltani, niin voihan tänne kirjoittaa ilman kuvia. Tai käydä vihdoinkin ostamassa uuden tietokoneen jotta kuvien lataaminen onnistuisi. Nytkin olen yrittänyt tehdä sitä vaivaiset puoli tuntia. Koneen käynnistämiseen meni lähes 10 minuuttia, olen viimeksi käynnistänyt sen heinäkuussa kun olen tehnyt edellisen postaukseni.
Kaikki on siis hyvin vaikka en ole täällä blogimaailmassa ollut. Instassa minua seuraavat ovatkin nähneet päivityksiä. Teimme kesällä talon maalauksen loppuun vaikka tuskaista oli. Jos ei ollut kova helle, niin satoi vettä. Heinäkuun lopulla vietimme 25. hääpäivää ja samalla teimme kaupat pienestä sievästä rintamamiestalosta. Talo vaatii täydellisen remontin ja sitä olemme tehneet syyskuusta.
Tarkoituksena ei tällä hetkellä ole muuttaa taloon vaan se laitetaan vuokralle, ehkä lyhytvuokraukseen sillä remontin ohessa olemme alkaneet kalustaa taloa. Keskikerroksen remontti alkaa olla valmis ja seuraavaksi siirrtytään kellariin jotta saamme päivitetty pesutilat vuodelta 1959 nykypäivään.
Puutarha on saanut olla omissa oloissaan, en ole ehtinyt tehdä siellä kuin pakolliset. Eli syksyllä sadonkorjuu, täytyy myöntää, että kerrankin oli syksy jossa huono sato ei harmittanut. En olisi millään ehtinyt säilöä yhtään runsaampaa satoa. Rikat ovat kitkemättä ja lehdet haravoimatta. Suojaverkkoja virittelin vasta loppuvuodesta ja vieläkin on hortensiapuutarha verkottamatta koska tarvitsen siihen miehen apua ja hän taas raataa remonttityömaalla joka ilta. Nyt jouluna olemme pitäneet taukoa.
Kissat voivat hyvin, pieni punainen termiitti Eino on kesyyntynyt ja kotiutunut. Oivan kanssa ovat edelleen kuin paita ja peppu. Jalolla alkaa hitusen ikä näkymään, talvisin ei ulkoilu kiinnosta entiseen malliin, sisällä sohvalla on paljon kivempaa.
Lapsenlapset vierailevat mummilassa, viimeksi jouluaattona, isoja jo ovat, 12- ja 8-vuotiaat. Omille lapsille kuuluu tilanteeseen nähden hyvää.
Tein tämän postauksen lopulta puhelimella. Ei helppoa sekään enkä yhtään tiedän sainko kuvat mukaan. Yritän aloittaa uuden vuoden uudella innolla ja uudella tietokoneella. Edit. eivät tulleet kuvat mukaan.
Katja