torstai 31. toukokuuta 2018

Tuntematon pioni

Enpä taida olla ainut puutarhaharrastaja jonka pihassa on tunnistamattomia kasveja. Joko nimilaput ovat hukkuneet, harakat siirrelleet niitä tai sitten taimella alunperinkään ei ole ollut nimeä.  Tai niinkin on voinut käydä, että puutarhuri on unohtanut taimen nimen ennen sen ylös laittamista. Niin tai näin, tässä yksi tuntematon pioni.

 Hankin ystävältä kaksi pioni muutama vuosi sitten. Toinen oli ruusupioni ja toisen nimeä en enää muista. Onko tämä nyt sitten ruusupioni vai joku muu, en tiedä. Toivon, että joku teistä lukijoista osaisi kertoa. Pioni kukkii juuri nyt, yhtäaikaa kuolanpionin kanssa. Väri on ensin vaaleanpunainen, nuppu ihan selkeä vaaleanpunainen.
 Kukinnan edetessä pionin kukan väri muuttuu valkoiseksi. Pioni jää matalaksi niin kuin luonnonlajit yleensä jäävät.
 Kuolanpionien jälkeen kukkaan tuli laukat. Ne harmillisesti taantuvat savimaassani. Pitää muistaa istuttaa syksyllä lisää, myös aurinkoon eikä näin varjoon.
 Akileijojen aika on seuraavaksi. Tässä kukkii akileija 'Winky Double Red-White'. Se on tehnyt peräti yhden siementaimen muutaman elinvuotensa aikana.
Tämä toinen punavalkoinen kaunotar on sekin siementaimi, alkuperäinen punavalkoinen on jo hävinnyt pihasta. Yksi tämän vuoden puutarha-agendoista on karsia akileijoja, siementaimien määrä on hurja ja tahdon pitää osan niistä puhtaina, ei risteytyneinä yksilöinä. Niinpä esimerkiksi vaaleanpunaistan akileijojen kasvupaikalla kasvavat liilat akileijat saavat surutta lähdön.

Tänään tuskin ehdin puutarhaan töiden jälkeen, Alma-kissalla on edessä lääkärikeikka pienten pissaongelmien takia. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa.

16 kommenttia:

  1. Ihania kukkia <3 Meillä on täällä paljon sinisiä lehtoakileijoja. Olen nyt tarkoituksella yrittänyt istuttaa eri värejä, jotta saisin risteymiä. Akileijat ovat aivan ihania ja välillä pääsevät yllättämään :)
    Mukavaa toukokuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risteymistä tulee herkkuja, juuri huomasin uuden, vaaleanpuna-valkoisen risteymän. Mutta liilaa kitken välillä pois ettei hallitse liikaa.

      Poista
  2. Akileijoista tykkään kovin myös! Meillä perinteinen isomummun vaaleanpunainen mummonmyssy on ollut pitkään lähes ainoa akileija, joka täällä kasvaa. Nyt kuitenkin kukkaan tuli pari lehtoakileijaa, vaaleanpunainen ja sininen - niistä olen kovin iloinen.

    Tuo pioniasia taas vei mennessään! Minullakin nimilaput lentelevät ja pääasiahan on se upea kukinta. Listattuna kaikki hankinnat kyllä ovat, ja kaikki saavat nimensä viimeistään 'aikuisena'.

    Mutta koska luonnonlajit kiinnostavat eritoten, koukutuin tuohon nimiasiaan taas...ihan omankin mielenkiinnon takia. Ruusupioni (p. veitchii) voi siis olla kukaltaa roosa, vaaleanpunainen tai valkoinen, lehti muistuttaa kuolanpionin lehteä, habitus kasvilla on herkempi kuin kuolanpionilla (p. anomala). Tuossa valkoisessa luonnonlajissasi lehti on erilainen, voisiko siis olle kyseessä lummepioni (p. emodi)? Kuinka vanhoja pionisi ovat ja maan happamuus - nekin saattavat vaikuttaa kukan väriin ja kerrannaisuuteen. Tuo happamuus on aika jännä juttu, se saa aikaan melkoisia värimuutoksia. Väri saattaa tulla 'oikeaksi' kun maan laatu muuttuu/paranee pionille suotuisaksi. Tätä asiaa itse ihmettelin ja keskustelin vuosia sitten pionivaari Matti Uusi-Hongon kanssa, hän varmisti ajatukseni. Tämä pioniasia on niin mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen myssy on kaunis, minulla on haalea liila myssy ja haalea vaaleanpunainen. Pionini on kasviharrastajan pihasta, pitää kysyä häneltä muistaako mikä pioni tuo on. Jos edes voi tietää sillä todennäköisesti on siementaimi. Pioni on n. 3 vuotta vanha, kukki nyt ekan kerran, maaperä meillä on aika hapan. Pionit on mieleenkiintoisia, mitä enemmän niistä oppii niin sitä vähemmän tietää. mahdollisuuksia on niin monia.

      Poista
  3. Onpa tosi kaunis pioni, vaikkei minullakaan ole aavistustakaan mikä se on. Akileijat ovat myös hurmaavia. Kaikkein hauskinta on risteytyminen ilmaantuminen ja hurja variaatio kukkien väreissä ja muodoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on eikä nimettömyys kovasti haittaa, pääasia että kukkii. Risteytymien kasvun ja kukinnan seuraaminen on hauskaa, siksi en raaski kitkeä heti kaikkia akileijoja pois.

      Poista
  4. Oi, miten kauniita akileijoja! Joku pirulainen syö omieni lehdet, tiedä kenelle niin maistuvat. Tahtoisin niin saada kunnon akileijakasvuston omaan pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa akileijoja tuhoava hyönteinen, ettei olisi joku akileijasääski, minulla on joskus niitä syöty mutta ei koskaan massatuhon voimalla.

      Poista

  5. Pionit ovat jotenkin niin jaloja kasveja. Vaikkei nimikään olisi tiedossa, niin ei niistä halua luopua. En tunnista tuota sinun pioniasi.

    Joskus kolme vuotta sitten sain sinulta arvontavoiton kylkiäisenä akileijojen siemeniä. Kylvämilläni kasveilla on nyt kolmas kesä alkamassa. Tumma yksilö on aikeissa kukkia. Punavalkoinen ja valkoinen tekee toistaiseksi vain lehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ehdoton osa puutarhaa, kaikki kauniita lajikkeesta riippumatta. Hieno kuulla että ovat itäneet ja kasvaneet. Eiköhän niihin vielä kukka tule.

      Poista
  6. Olen surkea tunnistamaan kukkia. Onko ruusupionia useampia värejä? En tiedä. Oma ruusupioni kukkii parhaillaan ja se on ihan saman värinen, kuin kuolanpioni. Korkeudeltaan se on vähän kuolanpionia (70-90 cm) matalampi eli noin 60 cm, eikä samalla tavoin pensasmainen. Lehdet ovat vaaleammat kuin kuolanpioniloa ja vähemmän liuskoittuneet. Niin tai näin, nätti on sinun pionisi, oli nimi mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tiedä ruusupioneista mitään, en kyllä sen paremmin muistakaan. Tuo on kyllä sirompi ja matalampi kuin kuolanpioni mutta nuoresta taimesta ei täysin osaa sanoa, voi kasvaa vielä.

      Poista
  7. Kaunis pioni. Tunnistuksessa en osaa auttaa ollenkaan. Akileijat aloittivat kukkimisensa hieman salaa. En edes ymmärtänyt nuppuja tutkia, kun kukinta oli jo alkanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat tulivat yllättäen, nuppuvaihe jäi tosi lyhyeksi.

      Poista
  8. Non-ni. Nyt kun luen sinun postauksesi, olen yhä epävarmempi oman pionini nimen suhteen. Meidän pionit on ainakin erilaisia. Sinun omasi vaalenee tosi kauniisti, mun pionissa väri vaaleni vain himpun.
    Voihan myös olla niin, että omani on siementaimi... En kysellyt sen tarkemmin myyjältä sitä ostaessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihan hämmästyin tämän vaalenemisesta. Tämä on kasviharrastajan pihasta, voi olla joku risteymä sillä oli siementaimi, pitää kysyä häneltä tietääkö mikä pioni voisi olla kyseessä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)