maanantai 21. toukokuuta 2018

Söpöä ja suloista

Muutin tätä kesää varten hiukan kesäkukkaistutusteni astioita. Pihan toisesta liittymästä poistin kokonaan vanhan rautapadan ja vein sen paraativäylälle ison sinkkiastian tilalle. Sinkkiastia pääsi kasvimaan reunalle herneiden kasvupaikaksi. Paria muuta astiaa vielä harkitsen mitä teen, jos on kovin helteinen kesä niin haluan selvitä kasteluista mahdollisimman helpolla.
 Löysin sinkkiastiasta tällaisen minikokoisen söpöyden. Ihmettelin pientä ja tiivistä kasvustoa. Sitten tajusin, että siinä on ilmeisesti tervalepän käpy josta on lähtenyt kasvamaan monta pientä tainta. Sormenpääni tuossa kertoo koon. Vein kuvan oton jälkeen koko paketin metsään kasvamaan, ehkä tämä kestää kuivuuden.
 Joka kevät joudun pohtimaan antaako raparperin kukkia vai ei. Raparperin kukka on kaunis, erityisen suloinen silloin kun on vasta nupullaan.
 Kirsikankukat, kevään kuvatuimpia.
'Latvian matala' on vielä pieni puu mutta aivan täynnä kukkaa. 'Sikkola' tulee perässä, kukkii totuttuun tapaansa hiukan myöhemmin.
 Pihan jättimäisessä koristeomenapuussa on myös ihan oma kukkameri. Etenkin yläoksissa josta on todella vaikea saada kuvaa. Pörinä ja surina puun alla on huikeaa. Sanoisin, että tänä keväänä on pölyttäjiä riittänyt.
 Kitkin eilen ja tänään marjapensaiden alustoja ja koko ajan pörräsi kimalaisia ja muita pölyttäjiä marjapensaiden kukissa. Voi olla tulossa hyvä marjasato ainakin viinimarjojen suhteen. Pensaat ovat tiheään täynnä kukkia.
Varsinaiset omenapuut eivät vielä kuki. 'Pirja' pitää välivuotta ja muut puut ovat vielä liian nuoria, leikkaan niistä joka kevät latvat poikki ja samoin kaikki oksat jotta puista kasvaa hyvän mallisia. 'Sävstaholm' silti yllätti ja tekee muutaman kukan. Omenapuun kukat ovat suloisia, minusta kukkapuista kaikkein kauneimpia.

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Toivotaan, että satoa saadaan runsaasti. HjaM! Kivaa tiistaita Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Ihana pieni tervalepän käpy vauvoineen! Toivotaan kaikkea hyvää heille ja vankkaa kasvua! Toivottavasti nyt liikkuu paljon pölyttäjiä takaamassa hyvän hedelmä- ja marjasadon. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloiset tervaleppävauvat. Pölyttäjiä on runsaasti liikkeellä, kerrankin. Luulen, että marjapensaat ei jaksa kantaa kaikkia marjoja, tiputtavat viimeistään osan raakileista pois. Kiitos samoin, mukavaa viikon jatkoa.

      Poista
  3. Onpa ihan mielettömän söpö leppäviljelmä!
    Puissa ja pensaissa käy mieletön surina, se alkoi oikeastaan, kun vaahterat avasivat kukkansa. Ensin en tajunnut mistä meteli tulee :-D Todella lupaavan näköistä kukintaa satoa ajatellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, joskus on hyvä kiinnittää asioita pieniin juttuihin, saattaa törmätä söpöyksiin. Surina ja pörinä on korvia huumaavaa, niin ihana ääni.

      Poista
  4. Olipa jännä löytö.
    En ole koskaan katsonut raparperinuppua noin läheltä. Se tosiaan on nätti.
    Mua ei kiinnosta koko raparperi, kun en voi sitä syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperin nuppu on nätti, harmi kun et voi sitä syödä, minulle raparperi on herkkua.

      Poista
  5. Onpa hauska käpy ja sen kasvatit. Mahtavasti on kukkia hedelmäpuissa ja pensaissa. ilahduttavaa. Katsoin pihametsikössä, että mustikatkin kukkivat aivan älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoissa on tosi paljon kukkia, pensasmustikat ei meillä kuki kovin hyvin, ovat vähän liian varjossa.

      Poista
  6. Hyvä, että on pölyttäjiä! Minustakin omenapuun kukat ovat maailman kauneumpia. Meillä on aivan ihana kukkaloisto juuri nyt käynnissä. Harmi, että kestää vain hetken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pölyttäjät on oikein hyvä juttu. Saisi kyllä kestää viikkoja mutta näin helteellä on ihan liian nopeasti ohi.

      Poista
  7. Meillä raparperi ehti vähän salaa kukkimaan. Ei vain ehtinyt tajuta, miten nopeasti se päätti kasvaa. Tänä vuonna pikakelaus on ollut päällä.
    Toivotaan nyt erittäin hyvää marja-ja hedelmävuotta.

    VastaaPoista
  8. Iih, ihana pieni taimipaketti!

    Hedelmäpuiden kukat ovat jotain todella kaunista, kaikin puolin. Luulin, että meidän Pirja mököttää, mutta siinä on kuin onkin yksi kukkaterttu. Eihän se isossa puussa paljon ole, mutta tyhjää parempi silti.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)