torstai 10. toukokuuta 2018

Voi tätä säätä

Kyllä nyt puutarhaa ja tarhuria hellitään. On ihana tehdä puutarhatöitä kun ei tarvitse vahtia milloin ja miten paljon sataa vettä. Voi rauhassa miettiä mikä ilta tekee mitä hommia.
 Eilisen illan tavoitteena oli siivota yrttipenkki. Tein siihen joitain vuosia sitten kunnon perusparannuksen mutta silti sinne oli löytänyt tiensä sitkeä joukko juolavehnää ja voikukkia. Oli aika nostaa kaikki kasvit ylös ja hävittää rikat.
 Jo vain näyttää paremmalta. Otin myös lahot välipuut pois. Yrttimaan kehikko on ensimmäisen kasvihuoneemme alakehikko ja välipuut olivat silloin erottamassa käytävää mullasta.
 Viimeisenä silauksena kasvit takaisin. Nyt valikoimassa on ohotanlaukka, karhunlaukka, tuntematon laukka, ruohosipuli, timjami ja oregano. Viimeisenä siirsin tähän toisessa laatikossa kasvaneen valkoisen mansikan. Se toinen laatikko puretaan pois koska kehikko hajoaa pienestäkin kosketuksesta.
 Ruohosipulin alkuja oli satoja. Karsin niistä jatkoon vain kaikki parhaimmat ja suurimmat. Meillä ruohosipuli saa kukkia joten siementaimia riittää.
 Alma tarkkaili puuhiani hyvin naamioituneena rinnepuutarhan lehtialueelta. Lehdistä on tullut ilta-auringossa kissojen lempipaikka, onhan se lämmin ja pehmeä. Ja Iines ja Alma maastoutuu sinne hyvin värinsä takia.
Toinen oiva maastoutuja on tässä. Huomasin yhtäkkiä pihatiellä sisiliskon. Onneksi ennen kissoja. Siirsin liskon turvaan pensaikkoon missä suojaväri on parempi. Joka vuosi en näe pihassa sisiliskoja, tämän näkeminen tuntui todella hyvältä. Kaikki luonnon pienet otukset kelpaavat puutarhaan.

12 kommenttia:

  1. Tämä sää on ollut ihana. Viime kevään jälkeen tästä säästä myös osaa nauttia kovasti. Sää myös siivittää hommia paljon eteenpäin.

    Hyvä maastoutuminen Almalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin viime kesän jälkeen tämä tuntuu taivaalliselta. Toivottavasti kestää vielä pitkään.

      Poista
  2. Sää on ollut ihana. Melkein tekisi jo mieli kylvää kasvimaakin täyteen ja istuttaa kesäkukat kukkapenkkeihin, kun on niin kesäistä. Ehkä kuitenkin odotan ainakin arimpien kanssa kesäkuulle :D Pihapuuhastelun iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään vielä laittanut kasvimaata tai tomaatteja kasvihuoneeseen. Sipulit ajattelin istuttaa viikonloppuna, harson alla ollessaan ei haittaa jos sää kylmenee.

      Poista
  3. Nyt on ollut ihan mahtavaa sää tehdä pihaprojekteja. Yrttilaatikko näyttää nyt hyvältä ja siistiltä, mukavasti ruohonsipulia kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi ihana kun ruohosipulia olisi kasvamassa kokonainen pelto, se on kaunis, mausta en niin välitä.

      Poista
  4. Sää on hellinyt todellakin. Minä istun vielä sisällä yöpaita päällä, kun joka paikkaa kivistää. Ottaa kroppaan tuo pihallah heiluminen. Alma maastoutuu hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin aamukahdeksalta valmiina töihin oksasilppurin kanssa. Nyt vasta tulin sisälle, huomenna olis töitä, voi olla että on täälläkin kroppa kipeenä :D

      Poista
  5. Tuo näyttää erinomaiselta yrttipenkki-idealta! Täytyy heti miettiä oman pikku penkin uudistusta. Ruohosipuli on tosiaan kaunis ja sopii hyvin vaikkapa kukkapenkkiin tai ruukkuun. Meilläkin se lisääntyy runsaasti, joten uusia alkuja on aina saatavilla! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakauluksestakin saa kivan. Tykkään kuin ne muutamat yrtit joita haluan kasvattaa on samassa paikassa. Ainut yrtti mikä on häädetty muualle on piparminttu voimakkaan leviämisensä takia.

      Poista
  6. Nyt on ihan mahtavat säät ja puutarhassa on suorastaan nautinnollista tehdä töitä.
    Nyt yrttien kelpaakin jatkaa kasvuaan siistityssä penkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvä kasvatella yrttejä, ei tarvitse arpoa onko rikkaruoho vai syötävä kasvi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)