keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kuinka kauan helle voi kestää?

Virallinen helleraja on 25 astetta, minusta voi puhua helteestä kun lämpötila on yli 22 astetta. Viime kesänä sellaiseen lukemaan taidettiin päätä yhtenä päivänä, muutoin huideltiin + 15 asteen hujakoilla maustettuna vielä kylmemmillä öillä. Nyt nukutaan ikkunat auki ja silti on kuuma. Kymmenen päivän sääennuste näytti pelkkää hellettä, ei pisaraakaan vettä. Tänään täytettiin kuution kastelusäiliö rengaskaivosta ja kasteltiin kasvimaat ja pari perennamaata kunnolla. Huomenna on myös keskityttävä kasteluun.
 Metsätulppaani kukkii pähkinäpensaan varjossa. Olen saanut pähkinäpensaan naapurista, sitä kasvaa täällä kylällä luonnonvaraisena.
 Japaninruusukvitteni tekee kukkansa kovin alas, nämäkin ihan maanrajassa. Viime talvena jänikset eivät päässeet tämän kimppuun, suojaus toimi. Joten toiveita on, että jatkossa kukkia on ylempänäkin.
 Libanoninlaukka kukkii peräti viiden kukan voimin, tähän asti olen saanut nautti vain yhdestä kukinnosta.
 Arboretumin istutukset on vielä kitkemättä ja kanttaamatta. Se on suunnitelmassa seuraavaksi. Kuvassa on oman omenapuun tummalehtinen siementaimi ja Virosta tuotu keltainen happomarja jonka talvenkestävyyttä vähän epäilin. Ihan turhaan, hengissä on.
 Neljä iltaa olen kitkenyt ja kantannut marja- ja hedelmätarhaa ja tänään sain urakan valmiiksi. Viimeistelyksi tuli kevyt lantahuntu taimien juurelle. Kolme kottikärryllistä kitkin juolavehnää, voikukkia ja muita rikkaruohoja. Peltovalvatti taisi olla pahin mutta sain sitä pitkinä rönsyinä pois. Yläkuvassa on keltaiset vadelmat ennen kitkemistä.
 Ja tässä vadelmat kitkemisen, kanttaukset ja lannoittamisen jälkeen. Pieni ikävä huomio oli löytää tuolta muutama kotilo. Nyt voi sanoa, että ovat levinneet koko puutarhaan, ikävä kyllä.
Mutta ei murehdita sellaista mihin ei voi vaikuttaa. Nautitaan kauniista säästä ja avautuvista nupuista kuten kuolanpionista.

16 kommenttia:

  1. Ihmeellinen kevät ollut kyllä tänä vuonna. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti tässä lämmössä.
    Tämä on niin paras vuodenaika: luonnon herääminen, kevätkukkijat ja puutarhahommat, ihan parasta:) Minulla on kitkentäurakka vielä kesken, mutta kyllä se siitä päivä kerrallaan:) Upea kuolanpioni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä kerrallaan kitkentää. Vielä teen arboretumin ja sitten on pakko odottaa sateita ja kosteampaa maata, kuivasta savesta ei nyhdetä mitään pois.

      Poista
  2. Viime kesän lämpimät päivät unohtuivat varastoon ja ne jaetaan nyt. Sademittari pitää ansaittuja lomapäiviä, sillä viime vuonna sillä oli töitä vuorotta.
    Puutarharunoutta: Vadelmille kevyt lantahuntu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisivat unohtua, sademittarin asensin mutta pisaraakaan vettä siihen ei ole päätynyt. Runosuoni sykkii ajoittain :)

      Poista
  3. Kevät on ollut ihanan lämmin! Meillä ei vielä tarvitse perennapenkkejä kastella, sillä maa on viiden sentin syvyydeltä selvästi kosteaa vielä. Tällä kertaa voin sanoa, että onneksi meillä kasvimaa on varjossa ja maa savipitoista, niin ei kuivu ihan niin nopeasti. Siemenkylvöksille on kyllä silti pitänyt muutaman kerran vettä viedä. Eilen saatiin sen verran ruohosilppua katteeksi, että koko kasvimaa ja kukkapenkkeihin istutetut kesäkukat saivat kerroksen suojaamaan maata kuivumiselta. Ehkä seuraavalla nurmenleikkauskerralla saan kukkapenkitkin katettua, niin sitten ei ole enää niin vaaraa kuivumisesta. Helteessä ja kuivuudessahan on se hyvä puoli, että kotilot ja etanat eivät ihan niin vauhdilla lisäänny. Ja nyt kun olet muutaman listinyt, niin loppukesän saldo on muutaman sata vähempi :) Kuolanpioni ja nuo libanoninlaukat ovat ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli pakko kastella savisinta osaa puutarhasta ja toisaalta oli helppo kun letku ja kaivo on vieressä. Otettiin vanha rengaskaivo käyttöön kun siellä kerran on vettä. Porakaivo tuo veden taloon sisälle. Kate olisi hyvä vaan nurmikko kasvaa nyt hitaanlaisesti. Mutta siitä olen tosi iloinen että kotilot ja etanat eivät pahemmin liiku. Joitain kotiloita olen löytänyt kitkiessä mutta en massaesiintymiä

      Poista
  4. Siistille näyttää!
    Minäkin mietin milloin on viimeksi satanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siitä pitkä aika, ettei olisi ollut peräti huhtikuussa kun on viimeksi saatu vettä.

      Poista
  5. Paljon olet tehnyt jo töitä. Kitkemisessä on aina melkoinen urakka, onneksi se myös auttaa. Perennapenkkien kastelutarvetta tarkkailen kovasti, siihen ei joka vuosi ole tarvetta.

    Ihana kuolanpioni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin meilläkään perennoja kastellaan, nyt kun otettiin rengaskaivo vihdoin käyttöön niin kastelu on vaivattomampaa. Kasvimaata on jo pakko kastella.

      Poista
  6. Minun puolestani voisi helteet loppua ja alkaa ns normaali kesäkeli, mikä ei tarkoita rakeita ja kylmää ja vettä ;)
    Mietin jo kasteluletkun virittämistä perennoille, mutta antaa vielä olla, kun näyttävät voivan hyvin. Kylvöjä joutuu kastella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt tästä lämmöstä. Mutta tuohan se työtä lisää kastelun muodossa.

      Poista
  7. Aivan ihana tuo libanoninlaukka! Oikeat kunnon kukkatertut : ) Olipa kiva, kun laitoit kuvia hienoista vadelmapenkeistänne. Meillä on tukien rakennus edessä ja juuri tuollaisia olin kaavaillutkin. Harmillista, että teillä on eksynyt sinne kotiloita. Se hyvä puoli tästä kuivuudesta on, että ne liikkuvat vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sievä laukka, sellainen hienostunut. Vinkkinä voin sanoa että tehkää reilun leveät välit vadelmariveille, minä tein turhan kapeat. Kerääminen on välillä hankalaa. Punaisten vadelmien tukipuiden alaosat on hiilletty jotta kestäisivät savimaassa paremmin. pelkäsin tosi pahaa kotiloinvaasiota tälle keväälle, kuivuus on onneksi hillinnyt sitä edes hiukan.

      Poista
  8. Voi, miten saa hyvän mielen, kun siistii penkkien laidat ja kitkee rikkaruohot. Ja kyllä siitä kasvitkin kiittävät. Laukka on hurjan söpöinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttaaminen on terapeuttista jopa, se hyvä fiilis joka tulee siististä kukkapenkistä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)