torstai 3. toukokuuta 2018

Iltakierros

Tänään en ehtinyt puutarhaan kuin iltakierrokselle, parempi sekin kuin ei mitään.
 Rinnepuutarhan parvitulppaanit ovat heläyttäneet kukkansa auki. Kuivahko rinne taisi olla oikea valinta, muualla parvitulppaanit ovat kukkineen istutuspaikoillaan paljon heikommin.
 Tämä taitaa olla Angelica gigas eli jättikarhunputki. Siementaimia yhdestä taimesta. Nyt keväällä pitää siirtää taimet parempaan paikkaan, kasvavat ihan liian varjossa pensasmustikan kupeessa.
 Unohdan joka kevät tämän kasvin nimen, rohtoimikkähän se on, mutta en käsitä miksi se ei jää päähän. Rohtoimikkä on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Kukat ovat ensin vaaleanpunaiset ja vanhetessaan muuttuvat sinisiksi. Iloinen juttu muuten vielä ruskeassa penkissä.
 Viime kesänä luumulehdon toiselta puolelta kuoli pois kirjoukonhattu. Ajattelin sen olevan täyttä menoa, vaan ei ollutkaan, maasta nousee pieniä ukonhatun taimia, osa taitaa olla jopa siementaimia. Säästyin uuden taimen hankinnalta.
 Pelkkä vihreä väri voi olla kaunis. Maksaruohon avautuvien varsien kauneutta ei voi kiistää.
 Seuraavaksi tuli vastaan pientäkin pienempi omituinen ilmestys. Hetken piti miettiä, että mikäs se siinä. No sehän on tietysti kuolanpionin siementaimi. Ennen en ole näin pientä taimea nähnyt joten en tiedä onko kuolanpionille luonnollista että siementaimi kasvaa siemen maanpinnalle päin. Pitääkö tuo kääntää paremmin vaiko antaa olla rauhassa?
Scillat eli idänsinilijat ovat avautumassa. Yksi varsi oli kaatunut pitkin pituuttaan ja sen kukkia pääsi kuvaamaan ihan uudesta asennosta, ylhäältä päin.

Loppuviikoksi on ennustettu mukavaa puutarhasäätä, se sopii sillä luvassa on viikonloppu ilman mitään pakollisia menoja, vain silkkaa puutarhassa puuhastelua.

18 kommenttia:

  1. Minullakin parvitulppaanit viihtyvät jyrkässä hiekkaisessa rinteessä. Eivät kyllä vielä ole junassa niinkuin sinulla. Nämä keväiset puutarhakierrokset ovat ihan parhaita. Kiva tehdä jännittäviä löytäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvitulppaani on näköjään hyvä laittaa kuivaan paikkaan. Nyt saa tehdä joka päivä löytöjä, tosin eilisillan kotilot arboretumin istutuksissa eivät olleet kiva löytö.

      Poista
  2. Nämä kierrokset ovat niin mukavia, sekä omassa puutarhassa, että blogeissa. On niin ihana seurata kevään tuloa.
    Nyt on tulossa ihan loistoviikonloppu puutarhahommille. Sade sai ihmeitä aikaan ja nyt on vielä luvassa lämpöä. Luonto varmasti oikein rävähtää kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tulon seuraamiseen voisi käyttää koko päivän, jo yhden työpäivän aikana tapahtuu paljon. Toivottavasti lämpöä saadaan, kun heräsin näytti mittari +3 astetta!

      Poista
  3. Ny taitaa alaata lämpenemähän ihan kunnolla ja puutarhan vauhti senku kiihtyy. Kerkesin jo säikähtää ja luulla parvituluppaanien hävinnehen, mutta onneksi niitä näyttää eres muutama nousevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi lämmetä jo tänään, nyt on aikaa tehdä puutarhatöitä. Ensi syksynä pitää laittaa parvitulppaaneja lisää ja johonkin kuivaan paikkaan.

      Poista
  4. Scillat ovat mulla vasta lehti vaiheessa, mutta pian avautuvat.
    Mä tykkään kans maksaruohosta, kiva ihan vihreänä.
    Sulla on tosi paljon kukkia jo noussut ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut scillat on minullakin vasta nupuilla, osa vasta nousemassa riippuen siitä missä kasvavat, se tietysti lisää isoa niistä, saa nauttia kauemmin kukista.

      Poista
  5. Kiva kierros! 😍 Nyt täälläkin on alkanut nurmet vihertää, eikä tarvita montaa lämmintä päivää, niin koko luonto pölähtää vihreäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen katselin arboretumin nurmikkoa että apua, kohta sinne joutuu menemään ruohonleikkurilla, nurmikko on kasvanut silmissä pitkäksi ja vihreäksi.

      Poista
  6. Ihana puutarhakierros ja täynnä kevään ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt löytyy joka päivä ihanuuksia, kaikkia ei muista edes istuttaneensa.

      Poista
  7. Parvitulppaanit ovat kyllä ihania. Kestävät ja kukkivat vuodesta toiseen, leviävätkin mukavasti. Meillä isot tulppaanit jaksavat kukkia vain ensimmäisenä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot tulppaanit taantuvat ikävästi vain kivijalan vieressä erittäin kuivassa kasvavat ovat minulla jaksaneet kukkia vuodesta toiseen.

      Poista
  8. Kasvatin jättikarhunputkea saamistani siemenistä, mutta pelkään, että olen kitkenyt pois vuohenputkina. Pari mahdollista taimea löytyy. Kylläpä sinulla jo kukkii runsaasti. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Nyt aamukierroksen ja iltakierroksen välissä voi olla tapahtunut vaikka mitä ihmeitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)