lauantai 7. tammikuuta 2017

Pääasia

En ole koskaan laskenut montako perennalajiketta puutarhassa kasvaa. Aika monta jos saman lajikkeen eri versiot lasketaan mukaan. Tuskin vielä voi sadoista puhua eikä se olekaan pääasia. Pääasia on viihtyvät, omaa silmää miellyttävät kasvit ja kukat.
 Kirjopikarililjat ovat yksiä kasvimaailman ihmeellisyyksiä. Joskus mekkonsa on niin täydellisen ruudullinen että on ihme miten luonto on sellaiseen pystynyt.
 Kullerot ilahduttivat keväällä. Tämä lienee viljelty muoto koska kukki hiukan eri lailla kuin pihan toinen kullero.
 Alunperin happomarja kasvoi Arvilassa huonossa paikassa, ison kuusen ja koivun katveessa. Kun siirsin pensaan arboretumiin täyteen aurinkoon alkoi pensas kukoistaa. Piikeistä huolimatta tämä on yksi jänisten herkkukasveista. Ja yllättäen ei täysin kestänyt viime talven koetuksia. Osa oksista paleltui.
 Morsiusleinikki on pihan tuoreimpia uutuuksia. Sitä pitää ihailla läheltä, muuten on melkoisen vaatimattoman näköinen kasvi.
 Ystävältä saatu valkoinen varjolilja koristaa paraatipenkkiä ja muistuttaa ystävästä aina kun kukkii.
Punapietaryrtti on niitä harvoja kasveja joita olen itse siemestä kasvattanut. Ehkä siksi se on tärkeä minulle. Muistuttaa siitä että joskus onnistuu.

Blogeissa kovasti jo kuhistaan esikasvatuksista. Tekisi minunkin kieli kokeilla kaikenlaista mutta tänä vuonna taitaa olla paras tyytyä kohtuulliseen määrään tomaatteja. Ja myöhemmin keväällä muutamaan kurkkuun ja kesäkurpitsaan. Aika ei nyt riitä muuhun.

17 kommenttia:

  1. Esikasvatuksen suhteen pitäisi muistaa olla maltillinen, pikkupurkit vielä mahtuvat, mutta niiden huhti/toukokuisten roikaleiden kanssa saattaa loppua jo tila kesken.

    En minäkään ole laskenut perennoja. Ensin niitä oli niin vähän laskettavaksi, nyt taas en jaksa luetteloida. (Eikä meilläkään kamalan suurta määrää ole kasveja.) Välillä tapahtuu kuitenkin kasvien katoamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuppaa lähtemään lapasesta joka vuosi. Tomaatteja on kymmeniä vaikka oikea tarve on alle kymmenen. Onpahan mitä jakaa eteenpäin :)
      Ai että minua harmitti kun olin ehtinyt tehdä osasta istutuksia piirustukset kasveineen ja sitten tuli viime talvi ja laittoi kaiken uusiksi. En ole vieläkään saanut tehtyä uusi piirustuksia, ei huvita.

      Poista
  2. Mulla on kasvilistatkin, joista puuvartisten osalta päivitin tilastot eilen. Perennojen osalta iski masennus viime talven tappolistan ollessa noin 30% lajikkeista. Ja se on paljon se näin isossa puutarhassa. Ehkä masentelen itseni lopullisesti ja päivitän senkin taulukon.

    Esikasvatukset saavat osaltani odottaa maaliskuulle. Muuten ehdin liian moneen kertaan tappaa taimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun suurin luetteloni on blogi, sielä saatan tarkistella. Osasta perennaistutuksia on piirustukset kasviluetteloineen mutta viime talvi laittoi kaikki uusiksi. Rosariosta pitää tehdä joku piirros ensi keväänä että pysyn kärryillä mitä siellä kasvaa. Helmi-maaliskuussa tuppaan laittaa tomaatit, paprika kai täytyy laittaa vähän aiemmin vaikka eipä se tunnu onnistuvan minulta koskaan.

      Poista
  3. Kasvien nimet tai määrä ei ole niin tärkeää, vaan se itselle silmää mielyttävä kasvikokoelma. Todella kauniita pääasioita sulla. <3
    Minä en ole vielä uskaltanut vilkaista mitään siemenkuvastoja, ettei ala mopo ihan keulimaan. Tässä vaiheessa sitä yleensä luulee ehtivänsä ja pystyvänsä viljelemään vaikka mitä. On hyvä, jos pystyy arvioimaan oman ehtimisensä realistisesti. Ja saahan niitä taimia valmiinakin. Ja varmaan kustannuksetkin jää samaan, jos pysyttelee vaan tarpeellisissa. Omissa kasvatuksissa ostelee vaikka mitä siemeniä ja tarvikkeita, äkkiä sillä rahalla saisi valmiit taimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopo lähtee todella helposti keulimaan. Ja tänä vuonna on pakko miettiä mihin aika riittää, kesällä tapahtuu lähipiirissä paljon sellaista mihin osallistun minäkin. Ja Türista on tarkoitus hakea taas taimia, siinä on minun esikasvatustaimeni, jonkun muun kasvattamana :)

      Poista
  4. Mulla oli aikoinaan jokirannassa sekä kukkapenkissä kullervoa. En ymmärrä, ensin se hävis penkistä, ja sitten molemmin puolin jokea.
    Punapietaryrtti on kaunis, hyvän värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvaa tällä tontilla kulleroa yhdessä kohtaa luonnonvaraisena, puutarhaan olen laittanut ostotaimet. Toivottavasti kullero vielä tulee takaisin sinulle.

      Poista
  5. Kauniit! Hassua, mutta minulla ei ole nyt mitään intoa alkaa touhuta siementen ja mullan kanssa. Luulen, etten pahemmin esikasvattele tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia saa valmiina, monesti se ainakin näyttävät paremmilta kuin omat kasvatukset :D

      Poista
  6. Kauniita kukkia kasvaa pihallasi.
    Viisasta on arvioida, mitä minäkin vuonna ehtii tekemään. Kaikkea ei tarvitse itse ehtiä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ei ehdi eikä tarvitse tehdä itse. Tomaatit on ehkä ne tärkeimmät mitkä haluan kasvattaa itse.

      Poista
  7. Hienot kuvat. Enpä olekaan koskaan huomannut, että happomarjalla on noin upeat, kerrotut kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happomarjalla on upeat kukat! Ne vain monesti meinaavat jäädä lehden varjoon etenkin kun kasvavat lehtien alla minikokoisina terttuina. Ihailla pitää läheltä. Mutta joinain vuosina kun kukkivat runsaasti niin korkeimmat pensaat ovat hienoja sillä niistä kukat näkyvät.

      Poista
  8. Ompas kaunis kukinta tuossa happomarjassa!! Ja pikarit ne on niiin mun lempikukkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikarit on kauniita, taisin vain jättää laittamatta keväällä lisää. Minulla ainakin taantuvat pari kertaa kukittuaan, valkoinen on hävinnyt kokonaan. Mutta se ei haittaa sillä tykkään tuosta liilasta enemmän ja sen ruudukosta.

      Poista
  9. Mullon ny toinen yritys kirijopikarililijojen kans ja monen muunki pikkusipulikukkien kans. Toivottavasti olis parempi tuuri ny.
    Oi,oi, mäki tykkään punapietaryrtin färistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)