lauantai 14. tammikuuta 2017

Kasvimaan kesä 2016

Viime vuoden toukokuussa pääsimme harvinaisen aikaisin kylvöpuuhiin avomaalle, ihan toukokuun ensimmäisinä päivinä.
 6.5. on sipulit maassa harson alla. Ostimme ensi kertaa sipulit Plantagenista enkä osta enää toista kertaa. Pussissa oli paljon sekundaa, lähtivät huonoon kasvuun ja jäivät todella pieniksi.
Kasvimaan alalohkon toiseen reunaan tein heinäpaaleista pienen muurin. Sen yksi tarkoitus oli tappaa altaan rikkaruohot pois. Toinen tarkoitus oli tehdä suotuisa mikroilmasto härkäpavuille ja kolmas tarkoitus oli tarjota koti ötököille. Härkäpapujen sato oli hyvä joten ehkä tuo toimi.

Perunamaa on miehen vastuulla. Se on joka vuosi yhtä hyvän näköinen. Viime vuonna vikat perunat söimme lokakuun lopulla. Samaan aikaan loppui myös tomaatit. Porkkanaa syötiin marraskuulle ja sipulit loppuvat nyt tammikuussa. Ihan kelpo sato.
Kesäkuussa porkkanat kasvavat komeasti. Rivit on kitketty mutta harvennus on vielä tekemättä. Olkipatjan alla on kerros edellisen syksyn lehtiä. Lehdet maatuivat kesän aikana olemattomiin. Oljet käänsin syksyllä osan maahan, osan jätin käytävien kohdalle.

 Plantsun sipulit kasvoivat vartta aina vain. Syy saattoi olla kesän säissäkin mutta epäilen myös istukassipuleiden laatua.
 Lanttua ja naurista söimme kivasti omalta maalta vaikka ei sitä talveksi jäänyt. Kaalit menivät ötököiden suuhun taas kerran.
 Kantarellit ja mustikat kasvavat talon toisella puolella, ei sentään kasvimaalla. Kesäkurpitsasato oli viime kesänä runsas kuten aina. Vieläkin on pakastimessa kesäkurpitsaa sosekeittoja varten.
 Sipulit sadonkorjuun jälkeen aitan portailla kuivumassa.
Satokauden jälkeen käännän kasvimaan. Tällä kertaa kokeilin jättää osan käytävistä kääntämättä ja niiden oljet paikoilleen. Keväällä lisään olkia käytäville. Koko kasvimaa sai syksyn lehdet päällensä. Keväällä haravoin ensin maatumattomat lehdet pois, teen istutusrivit ja siirrään lehdet käytävien päälle estämään rikkaruohojen kasvua. Samalla saa lehtien maatuessa humusta maan parantamiseksi. Kuten kuvista näkee, on meidän multa väriltään harmaata savimultaa. Se tarvitsee paljon humusta ja kompostimultaa sekaansa.

Joskus tekisi mieli laajentaa kasvimaata mutta sitten totean että tuo on aika kompaktin kokoinen. Satoa syödään muutama kuukausi ja se riittää meille. Säilömiskeinoja ei ole muita kun pakastaminen sillä kellaria meillä ei ole. Ja pakastimeen mahtuu rajallinen määrä tavaraa.
Vallitseva tilanne on hyvä näin.

24 kommenttia:

  1. Mielentön kasvimaa!
    Minä täällä ehdin ihailla kovasti sun kasvimaan siisteyttä ja suuruutta, kun itse totesit sen olevan kompaktin kokoinen. :) Minä en ollut aiemmin jotenkin hahmottanut sen suuruutta.
    Upean ja satoisan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sitä ei miellä suureksi, ehkä siksi että on kahdessa osassa ja perunamaa erikseen. Ja ekat vuodet kun teki tosissaan töitä kitkemisen suhteen niin nykyään pääsee helpolla. En joudu kitkemään kasvimaata kuin muutaman kerran kasvukauden aikana. Katteiden käyttö helpottaa sekin urakkaa.

      Poista
  2. Ihailtavan hieno kasvimaa ja niin hyvin hoidettu. En nyt tarkoita pelkästään rikkaruohottomia ja siistejä penkkirivistöjä, jotka jo sinänsä ovat ilo katsojan silmälle, vaan tuota olkikatteiden käyttöä, jonka ansiosata maa kiittää. Rikkaruohojen kasvun ehkäisyn lisäksihän katteet tuovat maahan ravinteita ja pidättävät kosteutta.
    On hienoa, kun saa lähes vuoden loppuun syödä oman maan satoa. Ainakin tietää mitä syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katteet on aika uusi juttu kasvimaalla, parisen vuotta olen käyttänyt enkä enää tavasta luovu. Käytävien hoito on helppoa kun ne on katettu jollain. Ja tulee hyödynnettyä syksyllä haravoidut lehdetkin. Itse kasvatettu ruoka on hieno juttu.

      Poista
  3. Sinulla on aivan upea kasvimaa, iso ja hyvin hoidettu. Kiva kun saatte omaa satoa. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa tulee vaihdellen, joku epäonnistuu ja joku onnistuu, joka kesä sama juttu. Mutta aina sitä jotain omaa syötävää saadaan. Minusta kasvimaa on kivaa vaihtelua perennoille ja muille koristeistutuksille.

      Poista
  4. Sullahan on aiva valtava kasvimaa. Mullon kaks looraa :) On siinä hoitamista, vaikka katteeta käytäkki. Paikka on varmasti lämmin. Tuallaane loiva rinne. Nua paalit toimiis istuuminaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaan lisäksi mulla on kasvulaatikoita 5 kappaletta. Niissä kasvoi viime kesänä sipulia siemenestä, mansikkaa, kesäkurpitsaa ja valkosipulia. Yksi laatikko oli nuorimman lapsen oma projekti. Joskus olisi kiva kääntää kasvimaan rivit mutta rinteen takia ei voi, olisi vedet väärässä paikassa :)

      Poista
  5. Hieno kasvimaa teillä. Ei meidän pihalle mahtuisi noin suurta kasvimaata. Hyvän sadon olette kuitenkin saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvä sato on joka vuosi vaikka vaihtelee eri lajien kesken.

      Poista
  6. Sulla on kaunis ja hyvinhoidettu kasvimaa. Nuo olkikäytävät näyttävät hyödyllisyytensä lisäksi siisteiltä ja kauniilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkikäytävät on siistin näköiset. Pitää kysellä siskolta lisää olkia mitä ei voi käyttää eläimillä. Kasvimaalle kelpaa kaikki :)

      Poista
  7. Sää teet justaansa samoin kun minä tuon kattamisen kanssa. Yli 10 vuotta olen kattanut, enkä tavasta luovu - niin paljon siitä on hyötyjä ja helpotusta hoidossa.

    Kuvia kattoessa tuli ikävä taas kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattaminen on hyvödyllistä, olisi pitänyt tajuta jo aiemmin. Mutta kyllä mullassa huomaa eron jo parin vuoden jälkeen, parempaan on menty.

      Poista
  8. Minä niin ihailen sun kasvimaata! Itse olen laiska hoitamaan sitä, niin pieni passaa meille ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiska olen minäkin :D Siksikin on nykyään katteet käytössä. Ja kitkentää sopivasti, siinä auttoi kun pari ekaa vuotta oli ahkera.

      Poista
  9. On teillä monenlaista puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaa on sellainen "sivubisnes" muun puutarhan ohessa :)

      Poista
  10. Blogissani on haaste sinulle: http://vaaleanvihrea.blogspot.fi/2017/01/tilipaatosta-vuodesta-2016.html

    VastaaPoista
  11. Olen itsekin tällaisen perinteisen kasvimaan kannattaja. Ehkäpä siksi, etten ole vaan onnistunut viljelemään laatikoissa oikein onnistuneesti. Olen laiska kastelija ja laatikot kuivuvat paljon helpommin kuin suoraan maassa kasvavat kasvit. Nyt harmittaa kun en syksyn raadannassa jaksanut hieroa kauppoja talon viereisen pellon olkipyöröpaaleista. Olisi vain kierittänyt traktorilla paalin tuohon meidän puolelle ja siitä olisin saanut ensi kesänä olkea mielin määrin. Silloin vain tuntui, ettei jaksa, kaikki energia meni lammikon parissa touhuamiseen:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei onnistu kaikki laatikossa. Kesäkurpitsa viihtyy siinä ja salaatit mutta moni muu on kärsinyt kuivuudesta koska olen laiska kastelija. Kysele olkea keväällä, saattaa olla ylijäämäpaaleja tai sellaisia joita ei voi eläimillä enää käyttää.

      Poista
  12. Mukavan satoisa kasvimaa teillä. Komean sadon saitte sipuleista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulin sato oli oikeasti tosi laiha, yleensä ovat paljon suurempia ja hyviä on enemmän. Mutta sentään tuon verran saatiin, hyvä sekin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)