sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Tomaatin kasvuvoimaa

Vaikka kasvihuoneen kasvukausi alkoi kolme viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna voidaan kasvihuoneessa hyvin. Satoa on tulossa siitä johtuen vähän myöhemmin mutta sehän ei haittaa, pääasia että jossain kohtaa syötävää on.
 Kasvihuoneen kasveihin kasvaa joka vuosi ihan erityinen suhde. Helmikuussa niiden kanssa aloitellaan piskuisesta siemenestä. Koulitaan, siirretään isompaan purkkiin, huolehditaan ja lannoitetaan. Ja lopulta koittaa se päivä kun taimen saa paikoilleen kasvihuoneeseen. Kaikki kuvan taimet olen itse kasvattanut paitsi takarivin vasemman puoleisen tomaatin jonka sain pojalta äitienpäivälahjaksi. Olivat koulussa kasvattaneet tomaatit äideille. Ämpäreihin laitan pensastomaatit, runkotomaatit kasvavat maapohjassa. Saviruukuissa on kaksi suippopaprikaa kaupan paprikan siemenistä.
 Kasvihuoneessa on juhlan paikka kun tomaattiin tulee ensimmäiset kukat. Seuraavat riemun kiljaisut aiheuttaa ensimmäiset raakileet. Siihen hetkeen päästiin juhannuksena.
 Taimien tukinarut ovat kierrätyspaalinaruja siskon heinäpaaleista. Teen narun päähän solmun ja tiputan solmun taimen istutuskuoppaan. Kun tomaatin juuret kasvavat pysyy naru hyvin paikoillaan ja sitä on helppo kieputtaa taimen ympärille. Ylhäältä naru on kiinni seinästä seinään menevässä langassa pyykkipojan avulla. Näihin taimiin on tulossa kirsikkatomaatteja, herkkujen herkkuja.
 Koko takaseinä on tomaattien valtakuntaa. Kurkut kasvavat vasemmalla viiniköynnöksen takana. Yksi kurkku on vielä purkissaan, en raaski laittaa sitä poiskaan mutta tilaa kasvihuoneessa ei oikein enää ole. Joten luulen että laitan kurkun ämpäriin ja saa kasvaa siinä. Muutama ylimääräinen tomaatin taimikin vielä löytyy. Joskus saan kyselyjä miten tomaatti ja kurkku viihtyvät samassa kasvihuoneessa. Meillä viihtyvät hyvin ja kumpikin tuottaa hyvin satoa. Toistensa lomassa en niitä kasvata vaan selkeästi eri puolella kasvihuonetta.
Kasvihuoneen lähistöllä kasvaa monsteriraparperi. Tämä on tuotu siskoltani Pohjois-Savosta. Emotaimi osallistui Luonnonvarakeskuksen suureen raparperitutkimukseen jossa haettiin vanhoja raparperikantoja. Tämän emotaimen tiedetään olevan varmuudella yli 75 vuotta vanha. Tutkimuksessa raparperin lajikkeeksi varmistui "melkein Queen Victoria". Eli raparperi ei ole täysin kuningatar Victoria lajike mutta hyvin lähellä sitä. Mielenkiintoista tämä kasvien perimä.

Raparperikuvassa näkyy miten kasvihuoneen tuuletus hoituu. Auki lukittavan oven lisäksi molemmista päädyistä saa puolikkaan päätykolmion kokoisen ikkunan auki. Molemmat yhtä aikaa tai toisen vain. Ei hienoa automatiikkaa mutta toimii.

22 kommenttia:

  1. Minun kasvihuoneessa on vielä taimet kovin pieniä. Mutta kurkkua on jo kolme tulossa, muutama tomaatti myös on tulossa. Kylmä ei ole ollut hyvksi, mutta jospa olisi lämmintä tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viileys ei ole ollut hyväksi, aurinkoa saisi olla enemmän ja lämpöä. Nyt on pidetty tosi paljon kasvihuoneen ovea ja luukkuja kiinni mutta sekään ei ole hyvä sillä silloin taas kasvaa kosteus liian suureksi.

      Poista
  2. Hyvältä ja lupaavalta näyttää kasvarin sadon suhteen. Komeita ja terhakkaita taimia olet kasvattanut, eikä tuo koulussakaan kasvatettu näytä yhtään hullummalle. Tainnut olla hyvät valo-olosuhteet, kun ei ole rimpula. Minun tomaattini nimittäin olivat jokseenkin venähtäneitä ennen kuin istutin ne kasvihuoneeseen ja piilotin ylimääräisen varren mullan alle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuvista ei näy että saman tempun sain tehdä minäkin. Pisimpiä varsia on upotettu hyvä pätkä mullan alle. Minulla on vain yksi pienehkö etelän puoleinen ikkuna salissa jossa esikasvatan kaikki tomaatit. Valosta on siinä aina huutava pula. Lasikuisti pelastaa paljon, siirrän taimet sinne päiväajaksi kun ilma lämpenee tarpeeksi ja vasta sitten kasvihuoneeseen.

      Poista
  3. Hyvän näköösiä taimia. Mullon yks ostettu pensastomaatti terassilla. En tiärä tulooko siitä mitää. Voi olla liian kylymää kyyttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona kasvaviell taimille on tosi kylmää. Mutta jos syksy olisi lämmin niin ehkä satoakin tulee. Ja ostotaimet on yleensä pidemmällä kuin itse kasvatetut taimet.

      Poista
  4. Tänä vuonna kasvari olisi kyllä ollut tomaateille tarpeen. Saa nähdä tuleeko ilman kasvaria tomaateista yhtään mitään.

    Hyvän näköiset ovat sinun taimesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimet ovat kasvaneet ihmeen hyviksi vaikka valosta oli sisällä pulaa.

      Poista
  5. Näyttää hyvältä. Koko kasvihuoneen ympäristö on ihana hyötykasvialue!

    VastaaPoista
  6. Tanakat taimet ja onnea jo raakileista! Minulla ensimmäiset kukkanuput vasta ilmestyneet... Ostin tänä keväänä innoissani ensimmäisen kasvihuonekurkun, ensimmäistä kesää on kasvihuonekin, mutta tuostapa en ollutkaan tietoinen, etteivät tomaatti ja kurkku sovi samaan huoneeseen... mitenköhän käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin mielestä tomaatti ja kurkku haittaavat toisiaan, en sano miksi koska en muista. Mutta meillä ovat aina kasvaneet hyvin samassa huoneessa. Itse kasvatetut kasvihuonekurkut on herkkua. Ja tekevät satoa hyvin, yleensä hukutaan kurkkuun satoaikaan.

      Poista
  7. Juhlavan kokoinen raparperi, ja ihana tuo kertomus pienestä siemenestä satoon asti - siinä on tosiaan pitkä suhde hoitamista ja vaalimista, ei ihme, että kiintyy. Kasvihuoneenne on lisäksi viihtyisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on todella suuri ja se on vasta muutaman vuoden vanha taimi. Todellista monsterien sukua. Itse kasvatetussa ruuassa on sitä jotain. Saa hyvän maun ja mielen :)

      Poista
  8. Mahtavat tomaatit niin komean vihreät lehdet, jopa satoakin. Äkkiä se kylmä kevät kirii kun on valoisat ajat.
    Mahtavan näköinen piha ja raparperi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensastomaatti kasvoi erityisen hyvin. Siemenet toin Virosta, mielenkiintosita nähdä ja kokea millainen sato niistä tulee. Jos on hyvän makuisia niin pitää ottaa uudet siemenet talteen.

      Poista
  9. Komeat tomaatintaimet ja jo eka raakilekin.
    Onko sinulla aikaisempaa kokemusta kaupan siemenistä kasvatetuista suippopaprikoista? Kiinnostaisi kokeilla itsekin niiden kasvatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna kokeilin suippopaprikaa ekaa kertaa. Tekivät muutaman raakileen mutta jotain niille tapahtui ja alkoivat pilaantua ennen kypsymistä. Ystäväni on kasvattanut monta vuotta onnistuneesti suippopaprikaa kaupan paprikan siemenistä. Minä en oikein tahdo onnistua paprikan kanssa mikään vuosi.

      Poista
  10. Mahtavaa satoa tulossa teillä! Mikäköhän gueen minulla mahtaa olla, kun on myös hurjan kokoista raparperiä, miehen isältä saatu, eli varmaan muutamia vuosikymmeniä vanha myös. En ole kasvien perimään itse yhtään perehtynyt, mutta mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattisatoa odotellaan jo kovasti. Kirsikkatomaatteja napsitaan suuhun suoraan kasvihuoneesta ähkyyn saakka. Vanhat raparperikannat on valtavan kokoisia, ihan selkeästi suurempia kuin nykyiset.

      Poista
  11. Hyvältä näyttää ja pian tulee satoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)