maanantai 23. heinäkuuta 2018

Sillä välin puutarhassa

Ikunoiden kunnostaminen ja helle on vienyt voimat puutarhatöiltä. En ole hoitanut muuta kuin pakolliset kastelut ja sadonkorjuun. Muu aika on mennyt joko järvessä uimapatjalla löhöillen tai ikkunoita hiljalleen tehden. Eilinen sunnuntain meni kummitytön rippijuhlissa. Aamuviideltä lähdettiin ja illalla seitsemältä oltiin takaisin kotona.
 Vaan eipä puutarhassa ole paljoa tekemistä. Rikat viettävät matalaa profiilia, se hyöty kuivuudesta on ollut. Mitään kasveja en uskalla siirtää tai istuttaa sillä en halua viettää puolta päivää niitä kastellen. Kuvassa on pari vuotta sitten Lidlistä ostetut oranssit liljat. Itse asiassa väri on kiva juuri tuossa keltajapaninangervon ja tummalehtisen kupariheisiangervon lähellä.
 Lilja 'Elodie' on kivimuurilla puolikerrottu. Tänä vuonna liljassa on erittäin runsaasti kukkia. Taitaa olla niitä kasveja jotka tykkäävät lämmöstä.
 Jalokärhö clematis 'Margaret Hunt' kukki jo viime vuonna, istutuskesänään runsaasti. Tänään avautui kaksi ensimmäistä kukkaa ja nuppuja on vielä runsaasti jäljellä. Olen tämän kasvatuksen onnistumisesta todella onnellinen.
 Löysin keväällä kasvimaalta sinne talven yli jääneen porkkanan joka kasvatti vartta. Lykkäsin porkkanan kasvamaan yrttipenkkiin ja nyt se kukkii. Avoimissa Puutarhoissa minulla kävi vähän varttuneempi vieras joka kertoi että hänen lapsuudessa porkkanaa kukitettiin vuorovuosina naapurin kanssa ja siten saatiin uudet siemenet. Taidan kokeilla onnistuisiko sama ja saisiko tuosta siemeniä talteen.
 Pihan kolmesta tavallisesta syyskimikistä vain yksi kukkii. Toinen heitti henkensä ja kolmannen siirsin. Täytyy olla tyytyväinen tämän yhdenkin kukintaan.
 Syysvuokko on kukkinut jo muutaman päivän. pensas selvästi kärsi viime kesän ja syksyn märkyydestä mutta ei sentään kuollut. Kukkia vain on vähemmän kuin edellisinä vuosina.
Tiikerililja, se perinteinen mummon pihan kukka on yksi lemppareitani. Ja siitä muistui mieleeni, että sain haasteen kertoa lempikukkani. Postaus siitä on tulossa, pitää vielä pohtia sillä vaihtoehtoja on liian monta.

19 kommenttia:

  1. These flowers are absolutely amazing. I especially love the orange ones at the bottom of the page, I don't think I have ever seen these like these before. Thanks for the share. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That orange one is a tiger lilium, lilium lancifolium, very traditional plant in Finland.

      Poista
  2. Kyllä liljat ovat kauniita, niitä jaksaisi katsella loputtomiin! Minulla ei kukkia näy sen enempää syysvuokossa kuin kimikissäkään, ovat sentään elossa:) Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat todella kauniita, harmi vain että osa niistäkin kärsi viime vuoden kosteudesta. Minulla on yksi hassu syysvuokko, kitukasvuinen ollut jo monta vuotta eikä ole koskaan kukkinut. Nyt se on lähtenyt tämän kuivuuden myötä hurjaan kasvuun. Ehkä kukkisi jo ensi vuonna.

      Poista
  3. Ihania liljoja ja kärhö. Minullakin porkkanat kukkii, voisi kokeilla siemenien ottoa. Jännä nähdä millaisia porkkanoita niistä tulee, kun minulla on ollut kasvamassa useita lajikkeita. Tuota kasvien siirtämistä olen harmitellut itsekin. Jotain hyvässä kasvussa olevia ruukkutaimia olen uskaltanut istuttaa, mutta siirtelyt odottaa sateita. Kovasti olisi kaikkea suunnitelmaa, mutta pitää nyt malttaa ja odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kukkii vain tuo yksi joten en tiedä pölyttyykö edes, en tiedä vaatisiko toisen kasvin vai onko itsepölytteinen mutta sittenpähän sen näkee jos siemeniä saa talteen. Porkkana itsessään oli tavallinen oranssi porkkana. Nyt pitää malttaa siirtelyiden kanssa.

      Poista
  4. Siellähän on mahtavaa kukintaa!
    Minulla on kaksi tummalehtistä syyskimikkiä, eikä ne vielä ole aikomassakaan kukkia. Olen istuttanut ne kaksi kesää sitten ja sateisista kesistä johtuen, ne eivät ole koskaan vielä ehtineet kukkimaan. Nyt odottelen, josko tänä kesänä näkisin edes pientä kukintaa.
    Tykkään syyskimikeistä niin valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan tumma kimikki ei ole kukkinut vielä koskaan ja kasvaa erittäin suojassa ja auringossa. Tänä vuonna se on kärsinyt kuivuudesta, olen yrittänyt kastella. Syyskimikit on hienoja kasveja.

      Poista
  5. Ihanaa kukintaa. Minulla on vähän sama meininki meneillään puutarhassa. Rikkaruohot on tällä erää kitketty ja istutuksia ja siirtoja en minä myöskään uskalla tehdä. Odottelen viilempiä ilmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileämpää odotan minäkin vaikka en sitä toivo, tykkään tästä lämmöstä. Vettä vain saisi tulla.

      Poista
  6. Hienoja liljoja ja komea kärhö! Tuo ensimmäinen lilja voisi olla 'Strawberry Vanilla', jonka sipuleita luulin ostaneeni Flöristä menneenä keväänä. Liljat paljastuivatkin 'Double Sensation'eiksi. Sipulilotto on sellaista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin ekan kuvan liljan tiedot, se on 'Cocktail Twins', kuva vääristää sävyä joka on oikeasti oranssisempi.

      Poista
  7. Kauniita liljoja. Tuo puolikerrottu on ihana! 'Margaret Hunt' on hieno kärhö, se on minulla ostoslistalla, jos tulee jossain halvalla vastaan :D Onko syysvuokko kovin innokas leviämään vai pysyykö kiltisti siinä mihin on istutettu? Sekin olisi todella kaunis, mutta arastelen nykyään villisti leviäviä kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman Huntini löysin Prisman alesta viime vuonna, taisi maksaa alle kaksi euroa. Sillä on ihan uskomaton kasvuvoima kun vertaan muihin samaan aikaan istutettuihin kärhöihin. Syysvuokko kasvattaa kokoaan pehkona mutta ei leviä, päinvastoin, se voi olla hankala saada viihtymään.

      Poista
  8. Kaunista kukintaa! Suloinen tuo porkkana. Syyskimikkini eivät ole vielä koskaan kukkineet. Ne tekevät aina kukkavarren, mutta siihen se sitten jääkin. Pitäisi varmaan lannoittaa niitä. Syysvuokot pitääkin laittaa hankintalistalle😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lannoittanut kimikkiä hevosenlannalla, luulen että suurin syy kukintaan on erittäin lämmin paikka, koko päivä auringossa ja kivimuuri selän takana. Syysvuokko on kaunis, kukkii pitkään.

      Poista
  9. Puutarha on joutunut täälläkin vähän huonolle hoidolle. Ei vain pysty. Ja joskus jos jaksaisi, voi tulla muita pakollisia hommia. Minun on pakko kohta helteilläkim saada vähän kitkettyä. Elämänlanka muuten riehaantuu.
    Onnea kärhöstä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei pysty, liian kuuma ja istutukset on täynnä ötökäitä, siinä mahdoton yhdistelmä.

      Poista
  10. Kauniita liljoja! Tiikerililja on hieno kasvi. Ensin en tykännyt siitä erityisemmin, mutta sen sinnikkyys ja jokakesäinen kukinta - oli sää sitten sateinen tai helteinen - saa arvostamaan kasvia ihan eri tavalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)