perjantai 13. heinäkuuta 2018

Lahja ja löytö

 Uuden kasvihuoneen valmistumisesta ei ole mitään tietoa, aikataulua ei ole. Silti kun sopiva, kasvihuoneeseen käyvä esine tulee vastaan, otan sen talteen. Onneksi läheisetkin tietävät, että minulla on käyttöä monenlaiselle vanhalle ja kuluneelle tavaralle. Yksi esine mistä olen haaveillut tulevaan kasvihuoneeseen on vanha kamina tai liesi. Ei tarvitse olla kunnossa, käyttö on koristeena.
 Nyt minulla sitten on Högforsin vanha Rapid no. 20 odottamassa kasvihuoneen valmistumista. Voin kuvitella miten kaunis tuo on kasvihuoneen tiiliseinää vasten. Päällään joku pieni kattila missä vaaleanpunaisia kukkia.
 Veimme kierrätykseen muoveja ja kartonkeja ja jo kaukaa näin keräysastian päällä jotain ruskeaa. Ensin ajattelin kissan vaanivan laatikon päällä. Vaan eipä ollut kissa. Taisi olla saukko joka odotti löytäjäänsä.
Saukko ihan selvästi kaipasi uutta kotia, olihan se tuotukin ihan väärään paikkaan. Niinpä otimme sen mukaamme. Toistaiseksi tuo Bingoksi nimetty uusi otus on karanteenissa. Päivän vietti paahteessa jotta kuumuus tappaisi mahdolliset ötökät siitä. Koskaan kun ei tiedä millainen edellinen koti on ollut ja miksi on heitetty pois. Huomenna pääsee säkkiin hyönteismyrkyn kanssa ja vuorokauden päästä siitä saa tulla sisälle taloon.

Täytettyä eläintä olen monesti etsinyt kirpparilta mutta yleensä joko kunto tai hinta ei täsmää. Nyt täsmäsi molemmat, täydellisesti.

19 kommenttia:

  1. Ihana hella. Olis kelavannu mullekki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin suloinen liesi. Kuntoon tuota ei enää saa niin kasvihuone on sille just passeli paikka.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On, vaan mietin kestänkö kastella sitä kirjahyllyn päällä joka ilta, tuijottaa ja moittii :D

      Poista
  3. Mitä löytöjä!
    Tiesithän että jos tuo on vanhempi tapaus tuo saukko, niin se on voitu pintakäsitellä myrkyllisellä aineella.
    Koulussa opettaja ei anna lasten edes koskea noihin vanhoihin täytettyihin eläimiin ja jos vahingossa koskee, niin heti käsien pesulle. En halua pelotella, mutta halusin että tiedät asiasta, ellet jo tiennyt. Hän kertoi tuosta käsittelyaineesta, miehensä metsästää ja heillä on myös täytettyjä eläimiä kotona, ilmeisesti nykyään käytetään turvallisempia aineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska. En tiennyt ennen mutta eilen googletin hoito- ja käsittelyohjeita niin löysin myös tietoa siitä että ennen niitä on käsitelty myrkyillä. Saukossa tai jalustassa ei ole mitään merkintää kuinka vanha on mutta on niin hyväkuntoinen että ei varmaan voi olla ihan älyttömän vanha.

      Poista
  4. Hieno hella! Hyvä idea haalia käypää tavaraa jo etukäteen. On sitten millä sisustaa, kun kasvari valmistuu. Aurinkoista viikonloppua, Katja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea haalitaan, onpa sitten mistä ottaa :D Samoin, aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  5. Hieno hella, joka sopii aivan erinomaisesti kasvariin. Usein olen ajatellut, että jos minulla olisi isompi ja vankkarakenteisempi kasvari, hankkisin sinne joko Porin Matin tai tuollaisen vanhan hellan lämmittimeksi. Koristeellusuus olisi lisäbonus. Englantilaisissa ja ranskalaisissa kasvareissa (lehdissä ja tv-ohjelmissa) olen sen tyylisiä nähnyt. Silloin tietysti pitäisi tehdä läpivienti piippua varten, mutta ei se mikään ongelma olisi. Meillä on kellarissa Porin Matti, joka lämmittää todella hyvin.
    Saukkokin on hieno löytö. Sinulla on ollut aarteiden päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea toimiva hella tai kamina olisi upea asia kasvihuoneessa mutta koristekin käy, tiiliseen takaseinään olisi helppo tehdä paikka hormille mutta nyt jätämme sen pois. Pieni Porin Matti olisi erittäin hyvä, ovat uskomattoman hienoja pelejä, lämmittävät hyvin.

      Poista
  6. Upea kamiina. Minä myös olen ajatellut, että kasvihuoneeseen voisi asentaa ihan toimivankin kamiinan, jonka lämmössä istuskella iltoja viileinä kevät- tai syysiltoina. No, haaveilu jatkuu, kun ei ole sitä kasvihuonetta :). Mutta tosiaan koristekäytön ymmärrän aivan yhtä hyvin!

    Hyvä, että ymmärrät tuhota tuholaiset ennen käyttöönottoa. Joltakulta se voisi jäädä ajattelemattomana tekemättä, mutta nyt teille ei tule ikäviä yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivakin olisi kiva, nekin tuntuvat menevän netissä nopeasti kaupaksi tai sitten hintaa on kohtuuttoman paljon. Luulen ettei meillä tule istuskeltua kasvihuoneessa, tai mistäs sen tietää, nyt sellaiseen istuskeluun ei ole mitään paikkaa.
      Saukko on ehdottomasti vielä karanteenissa ettei tule ikäviä yllätyksiä.

      Poista
  7. Ihana hella! Minäkin olen etsinyt vanhaa kamiinaa joskus tulevaisuudessa valmistuvaan kasvihuoneeseen. Yhden täydellisen jo löysinkin muttei ollut myynnissä. Jatkan siis etsintöjä. Ihanaa viikonlopun jatkoa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari hellaa on mennyt minultakin ohi, tämän hellan sain lahjaksi. Ehjä olisi ollut parempi mutta olen tyytyväinen tähänkin.

      Poista
  8. Hieno hella ja saukko! Saukko näyttää jotenkin vähän reppanalta, mitäköhän kissat siitä tuumivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saukko on joo vähän reppanan näköinen, on turkki niskasta kastunut jossain vaiheessa. Kissat eivät tykänneet vaan pörhistivät karvojaan.

      Poista
  9. Olipas hieno ja outo löytö. Hella on tosi söpö, ei pöytänä ainakaan nitku ja keiku :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)