maanantai 16. heinäkuuta 2018

Iski inspiraatio

Olen täällä blogissakin päivitellyt navetan ikkunoiden korjausurakkaa, siihen ei ole oikein ollut inspiraatiota sillä oikeasti urakka on kova. Ikkunat ovat osa jo tosi heikossa hapessa enkä tiedä riittääkö taitoni tekemään niistä hyviä ikkunoita.
 Tänään katselin navetan länsipäätyä sillä silmällä, että jotain alkaa tapahtumaan. Huomenna aloitan päädyn kunnostamisen. Vasen ovi maalataan, keskellä olevasta ovesta poistetaan käpertyneet paneelit pois ja ikkuna kunnostetaan. Pilkon navetan kunnostamisen osiin niin ei tunnu urakka ylivoimaiselta.
 Karjakeittiöön vievä ovi ei ole käytössä, tämän takana on sisällä hylly jossa säilytän puutarhan astioita. Oven kiinnitykset pitää uusia ja lisätä siihen haka. Muuten riittää kun maalaan oven.
 Vanhan sikalan ikkunoiden kanssa saankin tehdä enemmän töitä. Tippalistat ovat syöpyneet pois, yksi lasi puuttuu, kitit on lähes kaikki kadonneet ja puuosien liitokset nitisee. Metalliosat pitää vaihtaa uusiin mutta onneksi varaosia on omasta takaa reilusti. Karmit on niin hyväkuntoiset, että niille riittää pieni kittaus ja maalaus vernissasivelyn jälkeen.
Otin navetan sisältä muutaman kännykkäräpysn. Yllä olevan kuvan laatu on luokattoman huono mutta julkaisen sen silti. Navetan tiiliosa on hienoa katseltavaa myös sisätiloista.
 Tanskalaisen maajussin tuoreimmassa jaksossa tehtiin uutta navettaa. Siinä oli vastaavanlaiset tyynyt kattopalkkien alla ja niiden päät pyöristettiin ohjelmassa. Olipa hauska löytää vastaava rakenne omasta navetasta.
 Navetan isosta tilasta on sisäikkuna sikalaan. Kuvassa näkyy pala kunnostettavasta ikkunasta ja ovesta. Tuosta tilasta haaveilen kanalaa mutta en tiedä toteutuuko koskaan, tila vaatisi ison kunnostuksen sillä karjakeittiön vesipadan hormi on osin romahtanut.
Yhdelle ikkunalle olen kerännyt navetasta löytyneitä vanhoja hevosenkenkiä. Ei niitä raaski kierrätykseen viedä.

Operaatio pelasta navetan ikkunat alkaa huomenna. Aamupäivä on aikaa tehdä, sitten aurinko siirtyy porottamaan suoraan päätyyn ja hommat on lopetettava siihen.

19 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun inspis tulee ja pystyy heti tarttumaan toimeen. Navettanne on upea, iso hieno tila ja mitä yksityiskohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Navetta on upea paikka ja tilaa riittää. Heti on tartuttava toimeen, muuten jää tekemättä. Pari ovea ja kaksi ikkunapokaa ei pitäisi olla mahdoton saavutus tämän kesän aikana. Ja nyt ehtii tehdä sillä puutarhassa mikään ei vaadi varsinaista tekemistä.

      Poista
  2. Ihana navetta! Kateellisena aina katson näitä kuvia tiili- ja kiviseinäisistä navetoista,tuosta saat vielä tosi kauniin. Meidänkin pihassa on kohtuu iso osittain hirsirunkoinen navetta, mutta kivi tai tiilipinta siitä puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetasta on meillä 1/3 hirttä ja loput tuolta tiiltä. Paljon tilaa, paljon työtä :)

      Poista
  3. On se vaan niin komea rakennus, että kannattaa kohentaa pidemmälläkin ajalla. Hienoa, että kunnostat vanhan, etkä vaihda kaikkea uuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi katto on ehjä, sen alla on hyvä tehdä kunnostusta rauhalliseen tahtiin. Tarkistin tänään kaikki navetan 20 ikkunapokaa, niistä puolet on kunnostettavissa, loput on uusittava kokonaan. Mutta uudet toki tilataan vanhan mallisina.

      Poista
  4. Onneksi inspiraatio iskee joskus. Kauniita yksityiskohtia. Kannattaa haaveilla kanalasta. Voi olla, että se haave vielä toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee tällaisia ihmeellisiä kohtauksia joita kutsutaan toisella nimellä inspiraatioksi.

      Poista
  5. Aivan ihania tiloja tuolla navetassa. Onnittelut kunnostusinspiraatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri. Navetassa on monta hauskaa soppea, joskus toivon sen olevan kaikilta tiloiltaan kunnossa.

      Poista
  6. Mikä yhteensattuma, juuri kirjoitin uuden postauksen työn pilkkomisesta, ja sitten tulen tänne ja olet käynyt samaa ajatusprosessia juuri nyt läpi :). Inspiraation ja järjen äänen kun yhdistää, on helpompi tarttua hommaan! Navetta on upea, kyllä ilme kohenee, kun pääset työssä käyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko pilkkoa osiin, muuten urakka tuntuu hirvittävältä. Tänään sain pokat puhtaiksi, huomenna voi tehdä jo pohjamaalauksen.

      Poista
  7. Ihana rakennus, kiva kun jaksatte kunnostaa. Vanhoja hevosenkenkiä ei kannata viedä pois. Eikös niiden sanota tuovan onneakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan että tuovat onnea. Ja jotenkin ne kuuluvat vanhaan navettaan.

      Poista
  8. Onpa ihanaa kun pihalla on tuollainen kiva vanha navetta! Työtä se teettää, mutta lopputulos on oikein kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä on, ei ole valmista ihan vuodessa tai kahdessa kun omin avuin tehdään.

      Poista
  9. Hiljaa hyvä tulee. Vaikka sinulla olisi joskus oma puutyöverstaskin navetan tiloissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)