tiistai 26. kesäkuuta 2018

Siistiä pienellä vaivalla

Maapohjainen kasvihuone on hyvä laitos, en ole kastellut maassa kasvavia tomaatteja kuin istuttamisen jälkeen. Tomaatit hakevat juurensa syvälle, melkein saveen saakka ja saavat vetensä sieltä. Yksi huono puoli asiassa kuitenkin on. Kasvihuoneen käytävä on ollut aina kattamaton ja tähän asti olen kiltisti harannut sitä säännöllisesti rikkaruohojen kitkemiseksi. Nyt riitti.
 Ihmettelen vain miksen keksinyt tätä aikaisemmin. Hyvä kerros sanomalehteä käytävälle ja lehden reunat reunalautojen alle. Lopuksi lehtien päälle pari huonokuntoista räsymattoa joille ei ole enää muuta käyttöä.
 Tummemmat räsymatot pysyisivät puhtaimpina mutta nyt valitsin nämä vaaleat. Kun lahoavat niin laitan tummemmat tilalle. Kattilassa kasvaa pieni vartettu omenapuuni jonka ostin Helsingin kevätmessuilta. Sain ohjeen kasvattaa sitä ensimmäinen kesä näin, ruukussa kasvihuoneessa. Ämpäreissä on pensastomaatteja.
 Pensastomaatit ovat tykänneet tästä kesästä, kasvavat niin että kohta loppuu tila kesken. Tuossa vasemmalla on seitsemässä ämpärissä tomaatti.
 Ylimääräiset kurkuntaimet laitoin amppeleihin ja ripustin kasvihuoneeseen roikkumaan, en raaskinut heittää hyviä taimia pois. Voi olla, että hukutaan kurkkuihin kun satokausi alkaa.
 Samalla vaivalla siistin kasvimaan levittämällä olkia käytäville. Oljet vain loppuivat kesken enkä saanut kasvimaan toista puolta siistittyä.
 Olin ensin tuhlannut olkia mansikoiden siistimiseksi. Eihän näistä vielä satoa tule, taimet ovat niin pieniä mutta näyttää kivemmalta kuin pelkkä multamaa.
Viimeinen kuva ei liity mitenkään postauksen aiheeseen muutoin kuin että sormenpäät ovat nyt siniset eivätkä lähteneet edes saunassa täysin pois. Kävin poimimassa puoli litraa mustikoita, tämän kesän ensimmäiset. Saatiin kuopuksen kanssa mustikkamaitoa ja vähän eväsmustikoita töihin.

14 kommenttia:

  1. Hyvä idea nuo matot!
    Pitääkin käydä katsomassa mustikkatilanne takametsästä😊 Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii käydä tarkistamassa, ensi viikolla pääsee kunnolla mustikkaan kun alkaa loma.

      Poista
  2. Ihanan näköinen tuo teidän hyötypuutarha <3 Matot kasvihuoneessa tuovat paljon ilmettä ja kotoisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu. Kasvihuoneessa on todella kotoinen tunnelma, ihan kuin astuisi huoneeseen.

      Poista
  3. Kasvihuoneesta tuli kotoisan näköinen. Nythän tuolla pystyy kävelemään paljain varpainkin :) Oi, ensimmäiset mustikat jo! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät jalassa meno kielletty ettei matot heti likaannu! Herkkua oli mustikat. Löytyivät kun menin katsomaan onko kantarelleja näkyvissä, ei ollut.

      Poista
  4. Hieno idea nuo matot. Kävin eilen katsomassa metsässä mustikkatilannetta. Toivotonta on ei tule mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kerätty meidän omasta koivikosta, omassa metsässä ei ole yhtään. Varsinainen mustikkapaikkani on vielä tarkistamatta. Voi olla mustikka hinnassaan tänä vuonna.

      Poista
  5. Tuo mattoidea on tosi hieno ja tulee vanhat jo työnsä tehneet matot hyvään käyttöön. Mullakin on maapohjainen kasvari ja nyt se on ollut (jälleen kerran) arvossaan kuten savi, jota olen manannut vuosien saatossa usein. Kasvimaasi on tosi siisti ja kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapohjaisessa kasvaa kaikki hyvin. Savi on yllättävän hyvä kasvukerroksen alla.

      Poista
  6. Minustakin oivallinen idea laittaa matot kasvarin käytävälle. Kasvimaasi on nyt jo siisti.
    Luin lehdestä, että ensimmäiset mustikat ovat kypsyneet. Se on siis todellakin totta. Pitääköhän tässä pian lähteä metsään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, ei muuta kuin omille mustikkapaikoille tarkistamaan joko satoa löytyy. Meidän omasta metsästä löytyi paljon kuolleeksi kuivuneita mustikkamättäitä ja niissä missä yleensä on hyvin mustikkaa ei ollut nyt yhtään. Koivikossa sentään on.

      Poista
  7. Kyllä tämä on kumma kesä, kun mustikkaan mennään kesäkuussa - minulla on jo mansikat pakkasessa! Matot lattialla, mikäs sen mukavampaa, myös kasvarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat jää minulla ensi viikkoon kun alkaa loma, toivottavasti niitä vielä saa. Mustikat on tosi aikaisessa, mutta sekin on hyvä, ehtii lomalla kerätä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)