maanantai 25. kesäkuuta 2018

Tunnistatko pionin?

Ostin pari vuotta sitten Pionien kodista kaksi mysteeripionia. Heillä olivat menneet taimet sekaisin ja myivät silloin nimettömät taimet edullisesti pois. Ostin kaksi taimea joista toinen kuoli istutuskesänä. Toinen jäi eloon ja kukkii tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Nuppuja on peräti 23 kappaletta.
 Nyt on vuorossa pionin nimen arvuuttelu. Itsestäni tämä vaikuttaa olevan kiinanpioni 'Duchesse de Nemours'. Mutta mitä mieltä olette ruudun toisella puolella?
 Tässä nuppuja ja lehtiä tunnistamisen avittamiseksi.
 Juuri ennen avautumista uloimmissa terälehdissä on aavistus keltaisen vihreää.
Myös avautuneessa kukassa on hitunen keltaista terälehtien sisällä. Jokatapauksessa, oli pioni nimeltään mikä tahansa tai nimetön, on se upea lisä pihan pionivalikoimaan. Tällaista pionia minulla kun ei vielä ollut. Pyykkikallion pionit ovat ensin vaaleanpunaisia ja muuttuvat vanhetessaan valkoisiksi, sävy ja väri on ihan eri kuin tässä pionissa. Kukat ovat ihanan suuria, eilen illalla mies ihmetteli saunan ikkunasta, että mitä valkoista horisontissa näkyy, minä vastasin, että se on pioni.

Nyt lähden tarkistamaan onko lisää kukkia avautunut viileästä päivästä huolimatta.

25 kommenttia:

  1. No jo upea pioni. En valitettavasti osaa auttaa nimeämisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea on ja kukkien määrä on uskomaton siihen nähden että kukkii ensimmäistä kertaa. Ja metrin päässä kasvanut kaveri kuoli heti.

      Poista
  2. Jos se on duchesse, se tuoksuu aivan uskomattomasti. Mulla on ollut ja tuoksu oli tosi voimakas. Kuoli pois :( En kyllä muista sitä mitenkään vihertävänä tai kellertävänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä tuoksuttelemassa pionia ja toden totta, se tuoksuu ihan kuin hansaruusu. Väriin voi kai vaikuttaa maan happamuuskin ja se onko nuori tai vanha pioni.

      Poista
  3. Käy Pionien kodin verkkokaupassa katsomassa, löytyisikö samanlaista. Vuosia sitten ostin sieltä kolme valkoista pionia, joista kahdesta puuttui nimet. Kolmas on Jan van Leeuwen. Luulin kahta nimetöntä Duchesse De Nemoursiksi, mutta eivät ole. Sinun pionisi on lähempänä, mutta en mene vannomaan. Hyviä pionisivustoja löytynee muualtakin, joten täytyy minunkin käydä etsimässä omalleni nimeä.
    Oli pionisi mikä tahansa, niin kaunis se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti olen yrittänyt googlettaa mutta ei minua haittaa jos pioni jää nimettömäksi, pääasia että elää ja voi hyvin pihan kaunistuksena.

      Poista
  4. Minusta tuo sinun pionisi ei ole Duchesse de Nemours. Omallani ei nuput auetessa punerra, ja kukan rakennekin tuntuu olevan erilainen. Duchessella uloimmat terälehdet muodostavat ikään kuin maljan, jonka päällä on kapeampien/röyhelöisempien terälehtien muodostama pallo.
    Onnea oikean nimen löytämiseen. Joka tapauksessa pionisi on upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässäkään nuput punerra, pihan toisessa pionissa punertaa, ilmaisin ehkä huonosti. Pitää vielä googletta lisää löytyisikö vastaavanlaista.

      Poista
    2. Tarkoitin, että tuossa toiseksi ensimmäisessä kuvassa nupuissa on hieman tiilenpunaista läikkyinä, joita ainakaan oman Duchesseni nupuissa ei ole.

      Joka tapauksessa pionit ovat muuntuvia ja kukkien ulkonäkö voi vaihdella maanlaadun ja kasvin iän mukaan. :)

      Poista
    3. Ärsyttävyyteen saakka ehdottelen. ;)
      Pionien koti näyttää myyvän valkoista kiinanpionilajiketta nimeltä Elsa Sass. Minusta tuo sinun pionisi saattaa olla se. Elsan nuput ovat "likaisemman" väriset (niin kuin sinunkin pionillasi) vrt. Duchessen nuppuihin. :)

      Poista
    4. Kappas, sitä en ajatellutkaan :) tosiaan on punaista nuppujen ympärillä. Hyvä tuntomerkki sekin.

      Poista
    5. Hyvä kun ehdottelet, kiitos! Taitaa olla Elsa Sass, hyvin sen oloinen kaikilta tuntomerkeiltään.

      Poista
  5. Nimeä en tiedä, mutta upea on <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitops samoin! Upea on pioni, ei kaduta että sokkona ostin.

      Poista
  6. Uskomaton on. Kaunis ja suuret kukat. Minulla Duchess on vasta ensimmäisestä kokonaista vuotta. Ei ole runsastunut viime vuodestam yhden kukan kohta avaa. Tuoksu on jo avautumassa olevassa nupussa hyvin erotettavissa kovin ruusumaiseksi. Muita tunnusmerkkejä en osaa vielä sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin on voimakas ruusun tuoksu kun kävin tuoksuttamassa äsken. Luulen että saa odotella parinkin vuoden kukinnan ennen kuin voi olla varma lajista.

      Poista
  7. Lajista en tiedä, mutta kovin on kaunis! Toivotaan, että nimikin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla Puutarhamyyrän ehdottama Elsa Sass.

      Poista
  8. Just eilen kaivelin ystävälleni tietoja pionilajeista ja sieltä jäi mieleeni kuvaus voimakastuoksuisesta valkoisesta lajista. Löysin kuvauksen uudestaan: kiinanpioni Gardenia. Voisiko olla se?
    Ainakin Flörin sivuilla oli kovin samanlainen kuva, verkkokauppaflor.fi

    Mikä sitten onkaan, niin kaunis on, kuten muukin puutarhasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gardenia ei ihan täsmää mutta hyvä ehdotus sekin, Elsa Sass on nyt hyvin vahva tunnistus.

      Poista
  9. Ihana on, mutta nimeä en tiedä. Minusta pionit on hirveen vaikea erottaa toisistaan. Niissä saattaa olla niin pikkuruisia eroja, ettei tämmönen maallikko niitä edes huomaa.
    No väliäkö hällä, kukkii se aivan yhtä ihanasti, oli sillä nimi tai ei. Paitsi itse tykkään kans saada kasvelle nimet ja latinankieliset kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu enpä ole minäkään hyvä tunnistamaan. Olen parina iltana tehnyt avoimiin nimikylttejä kasveille, oma hommansa siinä on mutta kivaa puuhaa ja samalla oppii latinankielisiä nimiä.

      Poista
    2. Olen kuullut nimen” jalkavaivoihin nousee ammeessta” T. Mari

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Nuppuja on tosi paljon, ei minulla missään pionissa ole ollut ekaa kertaa kukkiessa noin paljon nuppuja.

      Poista

Kiitos kommenteista :)