keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Puolivalmis

Kodinhoitohuoneen terassin, vai pitäisikö sanoa avokuistin teko on edennyt. Lattialaudat ovat paikoillaan, samoin kaiteet. Vielä on tekemättä portaat ja niihin kaiteet. Kuvan portaat on vanhat portaat jotka ovat tuossa tilapäisesti kunhan uudet on tehty.
 Kaiteiden myötä vahvistui ajatus ettei ovi sovi joukkoon. Saa kuitenkin olla käytössä koska on ehjä, vaihdetaan paremmaksi vasta kun oven elinkaari on tiensä päässä. Kaiteet maalattiin samalla sävyllä kuin talo ja koristelistat. Kaiteista huomaa miten muutama vuosi sitten maalatut talon listat ovat haalenneet auringon vaikutuksesta. Uusintamaalausta pukkaa ensi kesänä.
 Kuistilla on pieni tila mihin mahtuu vaikkapa pyykkiteline. Jakkara on talon peruja, sen voisi vielä maalata talon värillä tai listojen värillä muuhun ympäristöön sopivaksi.
 Heti kuistille tultaessa on vastassa metallinen ritilä. Se löytyi omasta rautakaupastamme eli navetasta ja päätettiin hyödyntää. Tuossa kohtaa kuistin lattia on kovimmalla kulutuksella, metalliritilä kestää kulutusta paremmin kun laudat ja hiekka rapisee ritelikön läpi maahan. Laudat öljyttiin siniseen sävytetyllä öljyllä. Pitkään mietimme väriä ja lopulta päädyimme kokeilemaan sinistä. Omasta mielestä ihan ok sävy vaikka ensin oudoksutti. Öljykäsittely tehtiin heti kahteen kertaan ja tarkoitus on tehdä ennen talvea kolmas kerta. Hienosti jäi käsittelyjen ansiosta vesi helmeilemään lautojen päälle sateen jälkeen.
 Mies ja nuorin poika tekivät yhteistyönä kuistille kissamajan eli sateensuojan sisäänpääsyä odottavalle kissalle. Kuvassa Aatu tutkii onko maja turvallinen paikka.
 Vähän ujostuttaa, Aatun mielestä majaan pitää tottua vielä hetki. Jalon mielestä mitään tottumista ei tarvita, siellä pötkötti majassa sateensuojassa kun tulin tänään töistä kotiin.
 Tilapäinen, purettu kuisti oli tätä uutta kuistia puolisen metriä lyhyempi. Täyty myöntää, että pienen käyttökokemuksen perusteella tämä on parempi. Mahtuu mukavammin tuulettamaan petivaatteita ja räsymattoja ja muita kodin tekstiilejä. Jossain navetan kätköissä on vanha tuuletusteline jonka haluan tuohon seinään kiinni. Muuta ns. sisustusta kuistille tuskin tulee, ihan senkin takia, että tämä on jatkossakin avomalli ja säiden armoilla.
Portaiden teon jälkeen on vuorossa maan täyttö soralla kuistin alta. Ehkä samalla pitää maalata sokkeli kunhan päästään sopuun oikeasta sävystä. Myös puisen luukun haluan maalata, sokkelin värillä jotta ei erotu liikaa. Putkihässäkkä on salaojaputki ja sen sisällä menevä letku on vesiletku saunalle, se kiinnitetään ulkohanaan kun saunalle halutaan vettä, käytössä kesäisin.

Keskimmäisen pojan rippijuhlat on heinäkuun alussa, siihen mennessä tuskin saamme valmista eikä sillä ole niin väliä, vieraat kulkevat aina pääovista. Aikataulu valmistumisen suhteen on lähinnä tämä kesä.

13 kommenttia:

  1. Hyvä on tuo teidän oma rautakauppanne. Kaikkea löytyy. Hyvä kuisti tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetta on hyödyksi ja harmiksi, joskus harmittaa tavaran kertyminen sinne mutta joinain hetkinä siitä tulee hyvälle mielelle, kuten ritilän suhteen.

      Poista
  2. Hauska idea tuo kissamökki. Semmoinen (tai kaksi) täytyisi meillekin askarrella :) Hyvältä ja toimivalta näyttää. Kuten sanoitkin, ovi vähän pistää silmään, mutta senhän voisi maalata jollain kauniilla taloon sopivalla värillä - sinisellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää selvittää voiko tuollaisen nykyajan muovipintaisen oven maalata, lähinnä kai kysymys on maalin pitävyydestä. Pääovet on maalattu Uulan myrsky-sävyllä joka on tumman siniharmaa.

      Poista
  3. Värien harmoniaa. Kuinkas muutenkaan. Edellä tuli ehdotus oven maalaamisesta. Miltä pystylaudoitus näyttäisi sitten joskus?

    Mahtuuko kaksi kissaa tuohon "odotushuoneeseen"? Jos koirilla on koppi, niin miksei kissoillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten joskus tehdään tuohon perinteinen puuovi, tai ostetaan, nyt nykyajan muoviovi saa välttää. Pitää ottaa selvää voiko ovea maalta sillä siten siihen saisi parannusta.

      Poista
  4. Tulipa kaunis kuisti. Värit ovat tosi hyvät ja hyvin toisiinsa sointuvat. Mainio myös tuo ritilä ja soma kissamökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanmökki on aika soma ja pojalle tuli hyvä mieli kun mökki tuli heti käyttöön.

      Poista
  5. Mainio oivallus tuo ritilä, tippuu heti enimmät hiekat pois. Kissan koppi on söötti ja tarpeellinen, jos joutuu odotella sisäänpääsyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)