lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kesäkuun viimeiset hetket

Huomenna vaihtuu heinäkuu. Kesä on mennyt vauhdilla, niin kuin tuntuu menevän joka vuosi. Vauhdikas kevät tosin saattoi edesauttaa tunnetta tänä vuonna. Piha ja puutarha on valmiina heinäkuuhun.
 Luumulehdossa on rehevää, mutta vähän kukkivaa.
 Sama tilanne on monessa muussakin kukkapenkissä, rehevää mutta ei kukkia. Iirikset kukkivat tänä vuonna tosi heikosti, jopa kurjenpolvet kukkivat osa heikosti kuivuuden takia.
 Kivijalan vieressä kasvaa rivi valkoisia sormustinkukkia, niitä en ole raaskinut kitkeä pois. Pitää muistaa leikata kukkavarret pois ennen siementen kehittymistä. Muuten kivialue on täynnä sormustinkukkia.
 Rosarion valkoinen varjolilja ei ole varjoa tänä kesänä nähnyt mutta silti kasvaa hienosti. Varsi on melkein puolitoista metriä korkea.
 Arboretumin angervot ovat parahiksi kukassa Avoimia varten. Edes jotain kukkivaa on nähtävillä.
Jalo tarkkaili tilannetta entisen puumajan paikalta. Salavan tolpaksi jätetyltä rungolta on hyvä tarkkailla mitä muut kissan puuhaavat. Tässä vaanitaan tiilikasan takana lymyilevää Iinestä. hetki kuvan ottamisen jälkeen syöksyttiin hurjaan takaa-ajoon. Iinestä on kiva härnätä, se kun ei paljoa välitä teini-ikäisestä Jalosta.

8 kommenttia:

  1. Voi Jalo, kun olet ihana <3 Ihanan näköistä teillä ja tuo varjolilja on ihan huiman kaunis! Mukavaa sunnuntaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalo on ihana, miten kissa voikaan olla lutuinen.

      Poista
  2. Kauniit valkoiset kukkijat, varjolilja ja sormustinkukka!

    VastaaPoista
  3. Upeat valkoiset kukat! Pihanne näyttää tosi siistiltä ja rehevältä. Itse manasin käytäviä, jotka tursuavat keuhkosammalta ja rikkoja. Toholla pistin kuumuutta niiden niskaan. Eivätköhän taltu, että pääsen haraamaan ja laittamaan uudet pinnat poluille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keuhkosammal on minulla kivipuron riesana, en ole vielä keksinyt miten siitä pääsee parhaiten eroon. Rikkoja löytyy mutta niitä ei mielellään kuvaile :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)