torstai 26. lokakuuta 2017

Lomapuuhia

Tätä syyslomaa on vietetty pääosin kotona. Alkuviikon tein paljon puutarhassa jotta sain pihan talvikuntoon ja kuten tänä aamuna sai huomata, aika viime tippaan meni. Tosin sulaahan tämä ensilumi vielä pois ja sitten on taas hyvä tehdä puutarhatöitä kuten tyhjentää padat kesäkukista, se jäi vielä tekemättä.
 Salin ikkunoiden talvivalot ajattelin vielä viritellä palamaan. Illat ovat jo todella pimeitä, etenkin täällä maalla. Kynttilöitä on polteltu parina iltana.
 Vaihdoin mehunkeittopäivän kirppareilla kiertelyyn. Saaliina oli mummin mussukalle mummolakumpparit ja minulle 1000 palan palapeli. Yleensä teen palapelin joulun aikaan mutta uusi perinne voisi olla palapeli myös syyslomalla.
 Olen käynyt viimeksi Ateneumissa ehkä noin 15 vuotta sitten. Nuoremmat pojat eivät ole käyneet koskaan. Von Wrightin veljesten näyttelyä emme päässeet näkemään, se alkaa vasta huomenna. Hyvä syy käydä Ateneumissa pikapuoliin uudestaan.
 Tänään kun heräsi niin maisema avautui kovin valkoisena. Koko päivän on satanut hiljalleen lisää lunta, kohta sitä on maassa luvatut 10 senttiä. Kissat ovat aivan hepulissa, eivät tykkää lumesta sitten yhtään. Kuvaa ottaessa ihmettelin mikä jylisee pellolla. Siellä kynnettiin, eikä taida olla ihan normisyksyn menoa, että syyskynnöt tehdään lumisateessa.
Mies totesi että taitaa olla turha tehdä lumitöitä, nämä lumet sulaa luultavammin jo viikonlopun aikana pois.

15 kommenttia:

  1. Siellä näyttää niin kauniilta, vaikka minä olen kissojen kanssa samaa mieltä. En oikeasti tykkää kauheasti lumesta. Vaikka itsekin olen sitä tänään ihastellut. Kotoa käsin töitä tekevänä olin taas niin iloinen, kun ei tarvinnut lähteä mihinkään. Mies kertoi nähneensä aikamoista liukastelua aamulla.
    Minä päätin lumitöiden kanssa ihan samoin. Kyllä ne siitä sulaa. :)
    Mukavaa loma loppua ja rentouttavia hetkiä palapelin kanssa!
    Palapeleillä ja ristikoilla on sama vaikutus, ne rentouttavat ihmeellisesti. Lomalla on aivan pakko tehdä jompaa kumpaa, että tuntuu lomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumessa on vain se hyvä puoli että se eristää sekä taloa että puutarhaa. Ja peittää kaiken ruman allensa. Aika liukastelua oli kun käytiin kaupassa vaikka oli talvirenkaat.
      Palapeli on rentoutumista parhaimmillaan, siinä unohtuu kaikki muu.

      Poista
  2. Ihana palapeli <3 Kivan kuuloista loman viettoa <3 Täällä myös on maa ihan valkoisena ja lisää sataa kokoajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta lumisade on tauonnut. Saapa nähdä onko jo huomenna ihan kamala loskakeli.

      Poista
  3. Meillä puolivuotias shih tzu sai lumesta myös hepulin - mutta innosta. Ravasi pitkin poikin lumihangessa, ja sitten turkin paakkuja piti sulatella pesuhuoneessa. Hauskaa oli kuitenkin! Mukavaa syysloman loppua! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, voin kuvitella mikä riemu, puolivuotias koiranpentu on juuri otollisessa iässä ensilumen kanssa :)

      Poista
  4. Minä vielä odottelen lunta. Tänään oli kyllä melko ihana sää, viileä ja valoisa. Löysitpä kauniin palapelin. Palapelin kokoaminen on kyllä niin rentouttavaa puuhaa. Pitäisi minunkin pitkästä aikaa aloittaa.

    VastaaPoista
  5. Mukavalta lomaviikolta kuullostaa. Pakolliset syystyöt on pihalla tehtävä ja sitten pääsee taas sovittamaan palapelin paloja kohdilleen. Ateneumin reissu oli varmasti piristävä. Kotona on mukava satsata viihtyisyyteen. Mjukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ja lunta siäläki. Kiva jos kerkesit teherä tärkeemmät puutarhatyät enne lumia. Voi olla loppuloman rennommi. Ennen, oli kans tapana joulun aikana koota palapeli, mutta silloon oliki muutama päivä lomaa.

    VastaaPoista
  7. Täällä meillä lunta tuli niin paljon, että oli ihan pakko tarttua kolan varteen, jos mielii päästä autolla helposti pois pihasta.
    Palapelin kokoaminen on varmasti rentouttavaa ja kivaa.

    VastaaPoista
  8. Palapelin kasaaminen on varmasti mukavaa puuhaa ei ole tullut kasattua sellaista moneen vuoteen. Minulla vaan on sellainen ongelma, että aivastan koko ajan ja nenä vuotaa vettä jos kasaan uutta palapeliä mitä ei ole ennen kasattu. Siinä on niin paljon pahvin pölyä mukana vielä silloin. Mutta näin jo kasattua voisi kokeilla. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  9. Teille tuli lumi pari päivää aikaisemminkuin meille tänne pohjoiseen 😊

    VastaaPoista
  10. Ohhoh. Näyttääpä talviselta. Kauniita tauluja ja ihanalle näyttää salissanne.

    VastaaPoista
  11. Upea maisema. Mekään emme tehneet lumitöitä samasta syystä ;).
    Palapelin tekeminen lomalla on loistoidea - kopioin!

    VastaaPoista
  12. Ihania lomapuuhia! Kauniit lumiset maisemat. Hyvää marraskuun alkua!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)