Lapsuuden puutarhamuistoja

Sain Puutarhan lumo- blogista haasteen kertoa lapsuuden puutarhamuistoista. Olen sivunnut aihetta aiemminkin, voit lukea postauksen tästä. Linkki lähinnä siksi että postauksen ylimmässä kuvassa olen lapsena puutarhatöissä.

Varsinaisena verenperintönä en ole puutarhaharrastusta saanut. Toisella mummollani oli kyllä puutarha, tai kaksikin. Oli rintamamiestalon puutarha ja kesämökin puutarha. Molemmissa keskityttiin hyötyviljelyyn. Yksi on kuitenkin jäänyt mieleen mummon puutarhasta, kehäkukat. Kehäkukkia pitää olla ihan senkin takia joka kesä omalla kasvimaalla ja osa niistä on mummon siementen jälkeläisiä.

 Vanhemmillani ei puutarhaa ollut, olen kerrostalojen kasvatti. Oman ensimmäisen puutarhan sain 20 vuotta sitten kun rakensimme talon. Puutarha jäi kuitenkin varsinaisesti tekemättä arjen kiireissä ja talon myymisen takia. Seuraavassa talossa tein puutarhasta puutarhan mutta hyvin vaatimattomassa mittakaavassa.

 Varsinaisen puutarhaheräämisen koin täällä Arvilassa. Ja moneen kertaan olen harmitellut etten paremmin kuunnellut mummon ohjeita puutarhanhoidosta, niistä olisi nyt hyötyä. Mummon vielä eläessä kysyin luvan saanko ottaa äitini syntymäkodin kalliolla kasvavasta juhannusruususta taimen omaan puutarhaani. Ja toki sain ottaa. Ruusu on ollut aina Se lapsuuteni ruusu, jo silloin iso ja tuuhea pensas talon läheisen kallion kupeessa. Samaa taloa ei enää ole mutta ruusu on. Ja ruusulla kuvan jälkipolvea Arvilassa. Juhannusruusu on siis Rautalammilta, lapsuuteni kesämaisemista, yhden sukuhaarani juurilta Hanhitaipaleelta.

Mummolta saadut punaiset bellikset vei toissatalven tappokelit. Asia harmittaa vieläkin sillä näitä ei enää mökillä ole. Tädiltäni aion kysyä onko pihassa vielä mummon pionia, jos on niin voisinko saada juurakosta palasen, siinä kasvi jonka vielä haluaisin pelastaa puutarhaani.

Yhden kasvin muistan vielä lapsuudesta, ukkomansikan. Sekin taitaa olla jo mökiltä hävinnyt mutta taimen haluaisin jostain saada. Sitä ei taida olla yleisesti myynnissä. Tiedän kuitenkin tästä muutaman kilometrin päästä paikan jossa kasvaa valtoimenaan ukkomansikkaa, ehkä joku päivä kerään riittävästi rohkeutta ja marssin kysymään ukkomansikan pientä rönsyä omaan puutarhaan. Sitten olisi lapsuuden muistokasvit istutettuina.