maanantai 23. lokakuuta 2017

Kylmä aamu

Onneksi eilen lämmitettiin kaikki talon uunit, tänään aamulla herätettä ulkomittari näytti -3 astetta. Sytyttelin hellaan tulet ja aloin valmistaa aamupalaa. Samalla tajusin, että kuura ja kaunis aamu on mentävä ikuistamaan kameralla. Teepannu syrjään hellalta ja aamutakki päällä ulos.
 Varjoliljan siemenkotia en raaski leikata pois, ne ovat kauniita ilman kuuraakin, mutta kuuran kanssa erityisesti.
 Neilikkaruusun siskokset ovat hiljentyneet ja nöyrtyneet talven edessä. 
 Aamulla puutarhassa on hiljaista, ei kuulu kuin ruohon rahina jalkineen alla. Tai kuuluupas, viereisellä pellolla majailevat joutsenet availevat äänitorviaan ja kutsuvat lajitovereita. Päivä alkaa valjeta.
 Luumulehdossa on pysähtyneisyyden tuntu. Kakkoskierroksella kukkiva tulikukka on absurdin oranssi kaiken harmaan keskellä.
 Kärhöjen on aika vaipua talvilepoon. Huomenna leikkaan ne alas ja toivotan jälleen näkemistä keväällä. Kasveille on tärkeä jutella, kertoa mitä niiltä odottaa.
Arboretumissa kuura on syvempi, siellä pakkanen vieraili kovemmin. Ruusun lehdet ovat saaneet kuin sokerihunnun yllensä.

Tämän jälkeen olin jo niin jäässä ja sormet kohmeessa, että oli parempi palata sisälle hellatulen ja lämpimän teepannun ääreen. Ensimmäinen lomapäivä alkoi kuitenkin kauniisti, kuuran säestämänä.

17 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!
    Samaa minäkin aamupävällä ajattelin, äkkiä kuvaamaan ensimmäinen kuura, jos se sattuu vaikka päivemmällä sulamaan pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo suli päivällä pois, taitaa sulaa täällä vielä joka päivä kun päivälämpötila on selkeästi plussan puolella.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Olet kyllä super reipas, kun lähdit ennen aamuteetä kuvausretkelle <3 Minusta ei vaan olisi ennen aamukahvia tekemään mitään! Tuo teidän aitta on niiiiiin kaunis <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin lomalla voi olla suuripiirteinen aamuteen suhteen :D Aitta on nyt kunnostettuna kaunis.

      Poista
  3. Oi, kun kauniit kuurakuvat. Minäkin tein kamerakierroksen loman kunniaksi. Ihmettelin kuvien epätarkkuutta ja sisälle tullessa huomasin linssissä inhaa likaa. Onneksi sain sen silmälasiliinalla pois, mutta kuura ehti sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sama juttu on käynyt joskus minullekin, tai sitten on ollut kissan karva linssissä.

      Poista
  4. Kyllä kuura kauniin kukan tekee, kuurankukka. Ihanasti on kuura päällystänyt kasvit. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hieno, syksyn eka kuorrutus kasveilla.

      Poista
  5. Kaunis loma-aamu. Minäkin kävin aamulla kuvailemassa. Iltapäivän puolella poimin suppilovahveroita, joista osa oli vielä jäässä. Aika napakasti siis pakkanen oli vieraillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppilovahveroita voi kai kerätä pakkasenkin jälkeen. Minä en vain koskaan löydä niitä. Meillä oli eka pakkasaamu.

      Poista
  6. Ihana väripilkku tuo oranssi tulikukka huurteineen.
    Tieremppaa tekevien työmiesten vuoksi en oikein nyt kehtaa aamutakissa puutarhassa liihotella. Sinulla ei taida yleisöä ihan vieressä olla, joten pukeutumisella ei niin väliä. Näitä kyllä jäätyy jo näilläkin pakkasilla, jos pidempään kuurankukkia kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole yleisöä ihan vieressä, onneksi. Olin aika näky aamutakissa, jalassa rikkinäiset kumisaappaat, aamutakin päällä vanha toppatakin reuhka ja poskissa vielä uniturvotus.

      Poista
  7. Meilläkin on takassa pidetty tulta jo viikon verran lähes päivittäin, sillä lämpötilat ovat laskeneet melko alas.
    Niin kauniit kuurakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen napsautin ekan patterin päälle peräkammarista, se on talon viilein huone, muualla pärjätään vielä uuneilla, joka toinen päivä on ollut hyvä lämmitysrytmi toistaiseksi. Mutta ei se tarvitse paljoa kelien kylmentyä kun on lämmitettävä joka päivä.

      Poista
  8. Kauniit kuurankukat. Meidänkin pitää mennä mökille vielä viimeisiä leikkaamaan ja kellariin viemään. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennat jää minulla suosiolla leikkaamatta. Sinipiikkiputket ajattelin kyllä ottaa pois, muuten on kaikkialla siementaimia.

      Poista

Kiitos kommenteista :)