En tykkää

Syksy ei kuulu vuodenaikojen suhteen suosikkeihin. Pidän kesästä ja keväästä, talvikin menettelee jo mutta syksy ei. En pidä sysipimeästä, ikuisesta vedenpaisumuksesta, märästä, harmaasta ja maatuvan aineksen tuoksusta.

Jos jotain hyvää syksystä haluaa löytää, on olemassa värit. Ilman niitä, niin eihän tätä kestäisi.

 Arboretumia on rakennettu kasvivalintojen suhteen paljon värien perusteella. Ja nimenomaan syysvärien. Mongolianvaahterassa on upea syysasu, vieressä oleva ruusuherukka on väriltään hailea mutta mongolianvaahteran vieressä se saa osansa loistosta.

 Vaahtera jonka nimeä en muista, ostin Mustilasta kaksi vaahteraan ja ne menivät sekaisin. Tämä on joko puna- tai tähkävaahtera Takana pilkistää juhannusruusu pohjoisesta Savosta. Juhannusruusu on syksyisin kauniin värinen, tosin nyt sade on selkeästi haitannut sen ruskaa.

 Arboretumin suurempi mongolianvaahtera on selkeästi punaisempi kuin pienempi. Jos haluat puutarhaasi syysväriä, nopeaa kasvua mutta ei mitään liian suurta niin istuta mongolianvaahtera.

 Ostin syksyllä Mustilasta pienen katsuran. Myyjänä toiminut puiston työntekijä kehoitti katkaisemaan tästä parin vuoden sisällä latvan ja kasvattamaan pensaana, hänen mielestään on kauniimpi niin. En katkaissut vielä, seuraan ensin selviääkö avoimen paikan talvista. Syysväri on mukavan pehmeää hempeyttä.

 Tämäkin puu on Mustilasta, mistäpä muualta. Mustila on erikoilajikkeiden ehtymätön lähde. Puu on marjaomenapuu. Puu on niin pieni ettei se ole vielä kukkinut tai tehnyt omenaa. Syysväri on tänä vuonna kiva, oikein kiva.

Olen ihastellut muiden blogeissa rusokirsikan syysväriä. Oma rusokirsikkani on pieni, sekin on muuten Mustilasta, ostin sen puolimetrisenä piiskana. Tappotalvi vei piiskan mutta juuresta nousi uusi taimi ja koska tämä on omajuurinen en voinut muuta kuin riemuita kasvun jatkumisesta. Nyt puu on parivuotias ja kokoa pensas. Tänä syksynä se on näyttänyt mihin pystyy väreiltään.

Koitetaan kestää, ei tämä sade voi koko talvea jatkua.