torstai 12. lokakuuta 2017

Ja seuraava

Verhoilukurssille lähtiessä sain napata mukaan uuden tuolin. Olo oli kuin olisin huijannut, ehdin keväällä jousittaa tuolin joten nyt pääsin aloittamaan helpoista hommista.
 Jousien päälle laitettiin kangas. Tähän käy juuttikangaskin mutta koska minulla on ylimääräistä pellavaa niin käytän sitä, samalla hillitsen tuolien kustannuksia eli käytän materiaaleja mitä löytyy omista kaapeista. Kangas naulataan tuolin sarjoihin kiinni nupinauloilla. Naulaamisen jälkeen kangas ommellaan kiinni jousiin, siihen on oma tapa jolla työ tehdään. Kiinnittämisen jälkeen kankaaseen ommellaan lankalenkit täytettä varten. Kummasti olin unohtanut ja piti kysyä opettajalta että miten se taas tehtiinkään. Verhoilussa jokaiseen pieneenkin työvaiheeseen on pikkutarkka ohje.
 Kaivoin meriheinäsäkkini esiin ja aloin täyttää lankalenkkejä. Voi kuulostaa helpolta mutta ei ole, lenkit täytetään tietyssä järjestyksessä ja on hyvä olla jonkinlainen tuntuma paljonko heinää lenkkeihin laitetaan. Vähän jouduin lisäilemään.
 Kun olin jotenkuten heinän määrään tyytyväinen leikkasin juuttikankaasta sopivan palan ja asetin sen heinien päälle. Juuttikangasta kiristetään neuloilla useaan kertaan jokaiselta neljältä sivulta. Ja joka kerta tarkistetaan ettei heinissä ole koloja, jos on, ne täytetään tai pryylataan eli heinää levitetään pitkän neulan avulla kankaan alta. Lopulta olin tyytyväinen ja kiristin juuttikankaan neuloilla vielä kerran.
Seuraavaan vaiheeseen tarvitsen purjelankaa ja pitkän kaksikärkineulan. Heinä ommellaan kaikkien kankaiden läpi ja kiinnitetään tuoliin. Siitä muodostuu ompeleilla iso ja paksu kerros, kuin makkara. Ompelu on tarkkaa puuhaa, takaa ei saa mennä jousien yli ja pistot ovat tietyn pituiset. Mutta ei ollenkaan vaikeaa, mukava vaihe kunhan ei tökkäise neulalla itseensä, se on äärettömän terävä.

Ensi viikolla jatketaan, sitten on syysloman aika.

10 kommenttia:

  1. Vau! Siellä on alkanut jo sarjatuotanto :-) Ihan huippukiinnostavaa, kiva että raportoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasta sarjatuotantoa. Verhoilu on mukavaa puuhaa ja oikeasti kiinnostava oppia miten tuoli on tehty.

      Poista
  2. Totta, todella kiinnostavaa ja mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Nautin näistä verhoiluraporteista. Vaikka itse tuskin saisin mitään noin hienoa aikaiseksi, on mielenkiintoista seurata perinteisen taidon esittelyä. Hurjan monia työvaiheita mahttuu tuoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aika yllätys oli miten monta pientä ja suurta vaihetta tuolissa on. Täydellistä käsityötä jossa menetelmät on samat nyt ja 100 vuotta sitten.

      Poista
  4. Kiva, kun teet postauksia näistä verhoiluista. Hyvin mielenkiintoista. Ihana nähdä palapalalta, miten tuo tapahtuu <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Vautsi! Hieno tulee! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)