torstai 27. heinäkuuta 2017

Vielä ruusuja

Kaikki ruusuni ovat vielä nuoria taimia lukuunottamatta juhannusruusua. Siksikin olen erityisen iloinen niiden kukinnasta. Jokainen kukka on ilon aihe.
 Valkoinen neilikkaruusu Rosa Grootendorst "White" kasvaa talon edustan penkissä. Kuten kaikki muutkin neilikkaruusuni, tämäkin paleltui talvella lähes maata myöten. Mutta sieltä ruusu aina vain ponnistaa ja tekee uudet kukkivat versot.
 Joka vuosi valkoisessa neilikkaruusussa on pari vaaleanpunaista kukkaa. Tänä vuonna on useampi tällainen kaksivärinen kukka. Minä en ole ronkeli, saavat olla rauhassa nyppiviltä sormilta. Neilikkaruusu on yksi suosikkiruusistani, se kukkii meillä pakkasiin saakka ja jos vain kuihtuneet kukat jaksaa nyppiä pois on kukinta runsasta viimeiseen saakka.
 Vaaleanpunainen neilikkaruusu Rosa Grootendorst "Pink" tekee runsaasti kukkia. Hankintalistalla on vielä punainen versio kunhan se tulee eteeni sopivaan hintaan.
 Arboretumin Suomenköynnösruusu "Pohjantähti" on ruusu jota en väsy ihastelemaan. Kukinta keskittyy kaaren yläosiin, parhaiten tämän näkisi jos kasvaisi alenevassa rinteessä mutta sellaista tässä ei ole. Voi olla että ensi kesänä tuolla kaaren päällä on valkoinen pilvi alaosan ollessa lähes kalju.
 Rosarion rosa pimpinellifolia "William III" tekee viimeisiä kukkiaan. Kuten Arvilan pionilla niin tällä ruusullakin kukka on melkeinpä parhaimmillaan näin, melkein avautuneena.
 Toinen rosarioon istutetuista Lidlin köynnösruusista voi paremmin kuin toinen. Tämä taisi olla tummanpunainen, se paremmin voiva. On vähän harmi että Lidlissä moni taimi myydään ilman nimeä, liekö ovat jotain eriä joista nimilaput ovat sekoontuneet taimitarhoilla. Vaan oli mikä tahansa niin iloinen olen jos menestyy meillä
Puistoruusu rosa "John Cabot" kukkii pitkään. Ensin avautuivat lähinnä maata olevat kukat ja pikkuhiljaa ruusu on siirtynyt kukinnassa latvoihin päin. Tätä ruusua voin ilolla suositella muillekin vaikka kokemus on vielä vähäistä, onhan tämä vasta vuosi sitten istutettu. Mutta sen perusteella on kestävä ja terve ruusu jonka kukinnasta saa nauttia pitkään. Eikä tunnu olevan moksiskaan näin sateisesta ja kylmästä kesästä.

9 kommenttia:

  1. Ihana tuo kaksivärinen neilikkaruusu. Ei tulisi mieleenkään nyppiä noin kaunista kukkaa pois. Pitäisi opetella enemmän yksittäisten ruusujen hoito-ohjeita, jotta voisi mahdollisesti pidentää niiden kukkimista. Kävin heti nyppimässä neilikkaruususta kuihtuneet kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvan ruusun hoito-ohjeita minäkään tiedän. Neilikkaruusu lähes ainoita. Se onkin vahva ja kaunis ruusu.

      Poista
  2. Olet kerännyt ihailtavan paljon ruusuja. Neilikkaruusua jo hypistelin, mutta en ostanut. Tämä puhe sai taas miettimään sen hankintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia. Minun jää aika matalaksi paleltumisesta johtuen, n 50-70cm. Omassa puutarhassa se ei ole haitta.

      Poista
  3. Aivan hurmaavia nuo neilikkaruusut!

    VastaaPoista
  4. Hienot ruusut! Neilikkaruusuja olisi kiva hankkia omaankin puutarhaan. :)

    VastaaPoista
  5. Neilikkaruusut on kyllä ihania ja pitkään kukkivia, mulla löytyy vaaleanpunainen ja punainen.

    VastaaPoista
  6. Upeita ruusuja! Hauskoja nuo kaksiväriset:)

    VastaaPoista
  7. oi oi mitä ihanuuksia täällä taas näkyy ??? Vaal.punainen neilikkaruusu on ihanan näköinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)