lauantai 8. huhtikuuta 2017

Päivä messuilla

Helsingin Kevätmessut 2017 on nähty ja koettu. Ruuhkaa oli, niin parkkipaikalle pääsyssä kuin hallissa sisällä. Oli ruohonleikkuria, kalustetta ja ruokaa. Ne jätimme pääosin väliin, mielenkiinto oli kasveissa ja puutarhanhoidossa.
 Tänään lauantaina väkeä oli niin paljon että laajempia kuvia oli ihan turha ottaa ilman että niissä näkyi messuvieraita. Lähikuvien aiheitakin riitti, kuten tämä ruusumanteli.
 Kohta punaiseksi avautuvat tulppaanit mustissa pusseissa oli viihdyttävä värikontrasti. Kotiin asti en tulppaaneita ostanut.
 Mutta jotain sentään ostoskassiin jäi vaikka valikoima kasvien osalta oli surkean pieni. Tori Ruponen myi juurakoita messuhintaan, kolme kympillä. Minun valikoima kolmikko on yllä.
Tommolan tila pelasti päivän. Muuten pettymys messuihin olisi ollut paljon pahempi. Valkoinen amurinängelmä vasemmalla ja oikealla ojakellukka "Leonard".

Jos vertaan messuja viime vuoden Lahden messuihin niin pidin Lahden messuista enemmän. Helsingin messujen tarjonta oli ehkä enemmän parveketta tai terassia sisustavan paikka. Tai mökkiläisen joka mietti uutta laituria tai kompostoivaa vessaa. Mutta onpahan koettu. Nyt lähden puutarhaan miettimään paikkaa uusille taimilleni.

20 kommenttia:

  1. Löysit mielenkiintoisen näköisiä iiriksiä! Meilläpäin (Tampereella)on Supermessut vasta parin viikon päästä, sinne täytynee minunkin päästä. Näköjään messuilu on hiukan eriteemaista maakunnasta riippuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti iirikset ovat hengissä. Syynäsin joka myyntipussin tarkkaan jotta saan parhaan pussin. Toivottavasti Tampereen messut on hyvät!

      Poista
  2. Samaa mieltä, Helsingin messuilla ei oikein sitä puutarhaa löydy. Lahdessa oli ainakin viime vuonna ihan älyttömän hyvät messut, Suomen parhaat.
    Ihania ostoksia, toivottavasti pusseista tulee mitä etiketissä on. Hihittelin, kun yritin tavata ensimmäisen nimeä: Goodbye Head? Goodbye Health? Onko niin hidas kukkimaan, että menee ikä ja terveys...?
    Tommola on tosi ihana, minullakin se on usein ollut lähes ainoa syy mennä messuille. Heiltä löytyy aina jotakin kiinnostavaa! Viime vuonna heiltä ostettu valkokukkainen rentukka versoilee jo, ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden messut oli hyvät, paljon enemmän aitoa puutarhaa.
      Samaa toivon että pusseissa on sitä mitä sanotaan ja että ovat hengissä. Tänään en ehtinyt laittaa niitä multiin, se on huomis aamun ohjelma. Eka nimi on Goodbye Heart, hyvästi sydän. Toka on Festive Skirt. Hauskat nimet molemmilla. Tommola on taimitarhojen aatelia.

      Poista
  3. No, eipä sitten harmita, että en messuille ehtinytkään. Ihan pelkästään Tommolan kasvien takia ei kannata niin suurta vaivaa nähdä. Toki olen aiemmin juuri heiltä aina jotakin kivaa pihaan löytänyt. Mieleeni tulee nyt ainakin tuo valkokukkainen sinikämmen.
    Mukavia löytöjä teit. Ängelmät ovat mun lemppareita. Tuosta amurinängelmästä ei kylläkään ole mitään kokemusta. Lapsuuden mummolassa kasvoi ojakellukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytkin oli myynnissä valkokukkainen sinikämmen. Vähän mietin mutta jätin myöhemmäksi sen ostamisen. Ängelmät on hienoja kasveja, amurinängelmää minulla ei vielä ole.
      Meillä kasvaa myös ojakellukkaa villinä joka ojassa. Tuo ostamani pitäisi olla punainen ja kerrottu.

      Poista
  4. Viime vuonna koin saman ilmiön, eli ei mitään suuria hurraa huutoja. Kaikesta huolimatta, olen huomenna menossa messuille. Tällä kertaa odotan lähinnä kipeitä jalkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkaan ainakin voi varautua ja niihin kipeisiin jalkoihin :) Vaikka olin pettymys niin olihan tuo silti kiva kokemus, etenkin kun pääsi hyvän ystävän kanssa kahdestaan.

      Poista
  5. Kiitos vielä kivasta messuseurasta :) Ja kirjasta. Pakko vielä todeta, että jos olisin ollut liikkeellä vaikka yksin tai vastahakoisen perheen kanssa, messut olisivat olleet oikeastai ehkä jopa kurja kokemus. Olisi ehkä pitänyt piipahtaa siellä sisustuspuolellakin, vaikka eipä sielläkään niitä taimia olisi ollut. Ehti ainakin vielä vähäksi aikaa ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehti tehdä vielä puutarhahommia, vähän ennen kasia tulin vasta sisälle. Haravointia, risujen keräämistä ja sen sellaista. Just mietin että onneksi ei ollut perhe mukana :)

      Poista
  6. Hesan messuista on jo useamman vuoden kokemus ja täytyy sanoa, että huonompaan suuntaan mennään. Puutarha ja erityisesti kasviosuus kutistuu kalusteiden ja laitureiden kustannuksella. Standivuokra on varmasti todella kallis, joten se karsii pienempiä ja kauempaa tulevia yrittäjiä. Sääli.
    Minun messukuvani menee aina pieleen, kun hermostun ihmistungokseen, huonoon valaistukseen ja kaikenmaailman kuvaa häiritseviin härpäkkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi vielä kamera kotiin, kännykällä yritin napsia kuvia. Ensi vuonna on taas Lahden messut, toivottavasti ovat yhtä hyvät kuin viime vuonna. Helsingin voi silloin jättää väliin.

      Poista
  7. Puutarhamessut ovat kärsineet ajan inflaatiota. Ständivuokrat on niin suolaisia, että se karsii rankasti tarjontaa. Jäljelle jää juuri nuo oheisjutut puutarhojen jäädessä pois. Trendi ruokkii siis puutarhamatkailua oikeisiin puutarhamyymälöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on selkeä tilaus suuremman luokan taimitapahtumalle. Kukahan sellaisen organisoisi?

      Poista
  8. Kivoja ostoksia teit, vaikka messuista olen muuten samaa mieltä. Liian vähän puutarhajuttuja ja toisaalta ihan liikaa ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liikaa ihmisiä. Täällä maalla tottuu väljyyteen ihmisten suhteen.

      Poista
  9. Hienot iirikset. Minulla on niitä paljon mökillä. Sattuisitko tietämään kuvassani olevan linjan tai iiriksen nimen. Messuilta minulle tuli kukkaostoksista kolme esikkoa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan hulluna iiriksiin. Joka vuosi pitää saada pari uuden väristä. Minulle meni messuilla esikot ihan ohi!

      Poista

Kiitos kommenteista :)