maanantai 24. huhtikuuta 2017

Pihan kaunottaria

Kiitos kaikille kommenteista alempaan. Olo on jo parempi, tuntuu että elämä voittaa. Tämän päivän huilin vielä, aamupäivä sohvalla nukkuen ja iltapäivällä vähän käyskentelyä pihalla. Kuviin pääsi pihan kaunottaria.
 Türista nimellä "Flore Pleno" tuotu lumikello on avannut ihka ensimmäisen kukkansa. Tosin kovin ujosti, hämillään itähämäläisestä hitaasta keväästä. Mutta, kaunotar on hengissä ja jahka vahvistuu niin ehkä ensi vuonna siinä on jo kaksi kukkaa. Puutarha jos mikä kasvattaa odottamisen kärsivällisyyttä.
 Jättimäiset valkoiset krookukset on kuin kahvikuppeja kukkapenkkiin tippuneina.
 Alma tuli mukaan kierrokselle. Kaunotar kaipasi huomiota ja pientä rapsutushetkeä.
 Bongattu ensimmäinen kimalainen. Olonsa oli vielä kovin kohmeinen, pyöri pitkään krookuksella.
Kaunis päivä sai myös perhoset liikkeelle. Näin nokkosperhosen ja tämän neitoperhosen joka malttoi pysyä paikoillaan kuvaamisen ajan.

Katselin 10 päivän sääennustetta. Ensi viikolle on luvassa jo reilusti lämpimämpää ilmaa. Jihuu.

34 kommenttia:

  1. Oi perhosia ja kimalainen. Minä en ole nähnyt kuin lentäviä viime syksyn lehtiä.

    Flore Pleno lisääntyy vain sivusipuleista. Sen kanssa saa olla kärsivällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lensi niitä lehtiäkin, tuntuu että puolet haravoinnista on ollut ihan turhaa. Tuuli kuljettaa lehtiä miten mielii.
      Mun pihalla saa olla kärsivällinen kaikkien lumikellojen kanssa. Todella hitaasti kasvavat tai lisäävät kukkia. Jos Türissa tulee uudestaan tuota vastaan niin on ostoslistalla.

      Poista
  2. Ihanan keväisiä kuvia. Olet jo nähnyt perhosia ja kimalaisia. Upeita valkoisia krookuksia. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli kunnon kevätpäivä, auringossa ihan kunnolla lämmintä. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin.

      Poista
  3. Jihuu! Hiukan saisi lämmetä, kunhan ei menisi toiseen ääripäähän eli toukokuun helteisiin, ne kun vievät ihanat kevätkukat mennessään.
    Mahtavaa, eka kimalainen! Se on minulta vielä bongaamatta.
    Suloinen Alma! Mukava kuulla, että olet parempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä kaivataan mutta helteet olisi jo liikaa. Alma on suloinen, tulee luokse pihalla ja kierähtää heti rapsutusasentoon. Kun taas pentunsa Jalo pomppii siellä ja täällä ensimmäisen kevään innossaan.

      Poista
  4. Keväistä on ollut täälläkin, mutta krookuksien kukkia saan vielä odottaa. Ihanat valkoiset kukat. Kimalaiset eivät täällä vielä lentele, mutta tänään näin minäkin ensimmäisen nokkosperhosen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalainen olisi jäänyt huomaamatta mutta kun en jaksanut puutarhassa muuta kuin kierrellä krookuksia katselemassa niin tuli katseltua tarkemmin. Kimalainen oli "uponnut" krookukseen kun sen ekan kerran näin. Liekö ollut vähän huppelissa keväästä.

      Poista
  5. Mukavaa kuulla että vointisi on jo parempi! Lumikellot on niin suloisia 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsatauti on ihan kamala, nyt oli vielä kuumettakin joka vei voimat täysin.
      Lumikellot on suloisia, taidan laittaa taas syksyllä lisää niitä.

      Poista
  6. Siellä näyttää jo oikein keväiseltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa näyttää, mutta juuri nyt sataa lunta niin että maa on ihan valkoinen! Missä on kevät?

      Poista
  7. Kyllä kevät ja puutarha voimistaa sinut taas entiseen iskuun. Joka päivä jotain uutta ihanaa puutarhassa - se piristää mielen kummasti talven koettelemusten jälkeen. Voimia ja valoa puutarhapäiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kumman heikoksi sitä voi reilun vuorokauden tauti olon heittää.

      Poista
  8. Sulla on sentäs jo yks kukkaki kerratus lumikellos. Mulla ei näy eres piippoja. Jos sen piipot on punaasia, nii sitte näkyy. Luulen kuitenki niiren kuuluvan joillekki muille sipulikukiille.
    Annos puutarhaterapiaa auttaa toipumises :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On yksi kukka, syytä olla kiitollinen, nimittäin luulin että tuo on menetetty koska ei kukkinut viime vuonna enkä enää muistanut mihin olin istuttanut. Piipot muuten saattaa olla hivenen punertavat, en osaa tarkkaan sanoa. Nämä nousivat niin piilossa lehtien alla.

      Poista
  9. Kauniit nuo valkoiset krookukset, menee hankintalistalle ehdottomasti! Meillä on myös näkynyt kohmeinen kimalainen ja leppäkerttu, perhosia ei vielä.
    Odottavan aika on pitkä ja lämpöä todellakin kaivataan...tänä aamuna satoi lunta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot krookukset on kauniit, oikea katsemagneetti koonsa puolesta. Meillä sataa lunta juuri nyt :(

      Poista
  10. Pikaista toipumista! Ihan täysipainoisesti ei kevättöihin nyt pääse säiden vuoksi joten kerää voimia lämpimämpiin päiviin. Alma osaa nauttia kevään etenemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma ja kissat ovat melkoisia nautiskelijoita. Tänään on ollut vallan mahdoton sää, Jalo on lämmitellyt itseään todella lähellä takkaa. Voimat alkavat palautua, samaa voisi sanoa kauniille säälle, tule takaisin.

      Poista
  11. Mä just kirjoittelin yhteen lehtijuttun tuosta Flore Plenosta ja samalla harmittelin miksen muistanut istuttaa niitä viime kesänä omaankin pihaan. Se on niin upea! Krookukset on musta kauniita kaikissa väreissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset on kauniita, oli väri mikä vaan. Näin keväällä sitä ei ole yhtään ronkeli värien kanssa.

      Poista
  12. Parantumista sinne, täällä ollaan vielä vähäsen flunssan kourissa.
    Kestihän tuota yskimistä melkein kolmeviikkoa.
    Meillä ei kevät etene noin nopsaan, tänään tuli oikein isoja hiutaleita lunta, koko päivän. Tosin ei se maassa pysynyt, kylmä tuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemista. Flunssa meni yllättävän vähällä ohi, tämä vatsatauti otti kovemmalle, jopa pyörryin yöllä kun olo oli niin huono.

      Poista
  13. Voi että Perhosiakin! Minä näin viikonloppuna hyttysiä... niitä ei kaipaa - lämpöä kyllä! Saisi kaikki nuo pikkuhiipat kasvamaan isommiksi :) Ihanat keväiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekat perhoset, mahtava hetki. Onpahan jotain mitä muistella koska talvi taisi alkaa tänään uudestaan.

      Poista
  14. "Flore Pleno" näyttää ihanalle!
    Joo, lämpö tässä jo toivoisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Flore Plenoa" kannattaa istuttaa jos jossain näkee myytävänä.

      Poista
  15. Täällä on myös ollut ihmiset noroviruksen kourissa. Vai, että jo perhosia. Mutta paranemisia sinne ja hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko noroa, mies sairasti saman mutta lievempänä, minä jopa pyörryin yöllä kun olo niin kamala kun tauti alkoi täydellä teholla.

      Poista
  16. Voi miten kauniita nuo valkoiset krookukset ja tuo kimalaiskuva on mainio.

    VastaaPoista
  17. Voi näitä ihania kevään merkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä on, ei tätä kevään hitautta muuten kestäisi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)